Tuorein sisältö

One Punch Man: A Hero Nobody Knows

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Tappelupelit
Pelaajia: 1, moninpeli
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Spike Chunsoft
Julkaisija: Namco Bandai
Julkaisupäivä: 28.02.2020
Pelin kotisivut
Matias Puro

30.03.2020 klo 18.17 | Luettu: 1724 kertaa | Teksti: Matias Puro

Peli jota kukaan ei muista
Spike Chunsoftin Playstation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle kehittämä One Punch Man: A Hero Nobody Knows tuo jättisuositun One Punch Man -sarjan pelimaailman puolelle, mutta miten ylivoimaisesta sankarista kertova tarina kääntyy 3D-tappelupeliksi?

Anime animesta


Välillä arvostelupestit tuovat mukanaan läksyjä: tällä kertaa arvioitavaksi saapunut lisenssipeli One Punch Man: A Hero Nobody Knows esimerkiksi hyötyisi rutkasti, jos arvostelijalla olisi pienintäkään hajua siitä mistä alkuperäisessä sarjassa on kyse. Vanhana animemaakarina olin toki kuullut sarjasta, ja käsitykseni mukaan kyseessä on jonkin sortin komedia tappelusarjojen kliseistä. Onneksi sarjan ensimmäinen kausi (12 jaksoa) löytyi suoratoistopalvelu Netflixistä, joten neljä tuntia myöhemmin olin jo syventynyt intergalaktisten piraattien, merenelävien kuninkaiden ja pakaraleukaisten lasten maailmaan. Täältä tullaan, Japani.


One Punch Man on siis ennen kaikkea satiiria: alkujaan nettistrippinä alkanut sarja naureskelee erityisesti tappelusarjojen – kuten Dragonball Z:n, Naruton ja Bleachin – perisynneille, on kyseessä sitten sarjojen tyyli tai tarkoitus: vitsien kohteeksi päätyvät niin ylimalkaista ekspositiota suoltavat pahikset, melodramaattiset tunnepurkaukset kuin tuntikausien mittaiset taistelut, joissa kaksi puolijumalaa mätkii toisiaan taivaankappaleilla. Sarjan pääosassa on Saitama, tylsyyttään sankariksi ryhtynyt kuulakallo, jonka ongelmana on ylikunto. Ylikunto siis siinä mielessä, että hän on liian ylivoimaisessa kunnossa: supersankariksi treenaus teki miehestä niin voimakkaan, että koljateista kookkaimmatkin kaatuvat poikkeuksetta yhdellä lyönnillä. Haasteettoman elämän lannistama Saitama yrittää löytää merkitystä maailmassa, missä hänestä on tullut voittamaton olento. Matkan varrella Saitama kohtaa muita sankareita ja vinon pinon verenhimoisia hirviöitä.

Suosittu sarjakuva kääntyi huippusuosituksi animeksi jo viitisen vuotta sitten, mutta ensimmäinen kausi sai kauan kaivattua jatkoa vasta viime keväänä. Nyt ilmestynyt tappelupeli pohjautuu animesarjan ensimmäisen kauden tapahtumiin, joten suomalaisten suoratoistopalveluiden tahdissa katselevat eivät spoilaannu tulevista juonenkäänteistä. Tai jos pelistä löytyi spoilereita, en niitä ainakaan ummikkona ymmärtänyt.

Vitsailu on vakavaa hommaa


Satiiri on kinkkinen taiteenlaji. Humoristiset pelit ovat jo itsessään aika harvalukuinen joukkio, ja satiiri tuntuu onnistuvan sitäkin harvemmin. Obsidian Entertainmentin erinomainen, vuonna 2014 ilmestynyt South Park: The Stick of Truth edustaa satiirin ja lisenssipelien parhaimmistoa, olemalla samanaikaisesti sekä alkuperäismateriaalille uskollinen adaptaatio, että interaktiivista alustaansa metatasolla kommentoiva teos. Sama selkokielellä: koska South Park on TV-sarjana ennen kaikkea satiiri, South Parkin peliversiokin keskittyi satiiriin. Pelinä The Stick of Truthin satiiri keskittyi nimenomaan peleihin ja pelikulttuuriin.


A Hero Nobody Knows epäonnistuu molemmilla osa-alueilla, joilla The Stick of Truth loistaa. Mekaniikallisesti One Punch Manin peliversio on erottamaton sadoista muista tappelu- ja animepeleistä: pelaajan ohjaamat sankarit mättävät hirviöitä, kunnes kello tai elinpalkki näyttää nollaa. Tappeluiden välissä juoksennellaan pitkin aution oloista korttelistoa sivutehtävien (lue: tappeluiden) toivossa, käydään päämajassa tekemässä erikoistehtäviä (lue: tappeluita) tai satunnaistehtäviä (lue: tappeluita) kunnes seuraava päätehtävä (lue: tappelu) aukeaa pelattavaksi. Pelaaja pääsee ajoittain ohjaamaan ylivoimaista Saitamaa, jolloin vihollisten kertamäjäyttämisestä tulee vitsin punchline. 99% ajasta huumori jää kuitenkin paitsioon tappelun tieltä.

Satiiri ei siis välity pelimekaniikallisesti: A Hero Nobody Knows ei kommentoi humoristisesti esimerkiksi tappelupelien kliseitä, kuten hidasta grindiä tai pisteiden keruuta, vaan peli toistaa niitä poikkeuksetta itse. Lopullinen kokemus vastaa täysin geneeristä 3D-lisenssimätkintää. Näin ollen One Punch Manin kantava voima, oman genrensä ja mediansa satirisointi, unohtuu täysin. Peli ei myöskään adaptoi alkuperäismateriaaliaan erinomaisesti: ääninäyttelijät ääntelevät oikein ja ukkelit näyttävät ukkeleilta, mutta sarjan audiovisuaaliset tehokeinot ovat laimennettuja, elleivät täysin unohdettuja. Jopa vitsien ajoitus on täysin päin honkia. Välivideoiden animointikin on niin auttamattoman kankeaa, että jokainen hahmo näyttää kärsivän kroonisista selkäkivuista.

Nyt lyödään jo lyötyä


One Punch Man: A Hero Nobody Knows ei siis välttämättä loista satiirin uutena virstanpylväänä, mutta miten se toimii lisenssi- ja tappelupelinä? Ihan mukiinmenevästi. En tiedä onko keskinkertaisuutta huokuva “ihan mukiinmenevä” omalla tavallaan jopa musertavampi tuomio, kuin kylmäverinen lanaus. Kaikki sentään muistavat yhä kuinka surkea 20 vuotta sitten ilmestynyt Daikatana oli, mutta kukaan ei muista edes viime vuoden keskinkertaisuuksia.


A Hero Nobody Knows kertaa siis animen ensimmäisen kauden, eli 12 jaksoa. Koska Saitaman ohjaaminen olisi tehnyt pelistä noin varttitunnin pituisen, näkökulma siirretään upouuteen sankariin. Pelaajahahmo liittyy sankareiden kiltaan C-luokan nyyppänä, jonka tarkoituksena olisi nousta sankareiden riveissä yksi tappelu kerrallaan. Jokainen sankariteko, aina kirjeen toimittamisesta suohirviön pieksentään, nostaa sijoitusta kohti kärkeä. Aloitteleva sankari tutustuu Saitamaan pitkälti samalla tavoin kuin sarjasta tuttu robottipoika Genos: molemmat pyrkivät Saitaman oppipojiksi, ja taistelevat One Punch Manin rinnalla yhtä toistaan hurjempia hirviöitä vastaan. Uusi näkökulma tarjoaa mahdollisuuden sivutarinoille: pelaaja pääsee todistamaan myös muiden sankarien, kuten pesäpallomailaa heiluttelevan Metal Batin ja fillarillaan sukkuloivan Mumen Riderin arkea.

Laadullisesti tarina on kuitenkin puhdasta filleriä ja muuta B-töhnää. Aina silloin tällöin A Hero Nobody Knows onnistuu repimään huumoria esimerkiksi vastustajien monimutkaisista alkuperistä, mutta suurimman osan ajasta vitsit ovat puhdasta toistoa alkuperäissarjasta. Uudet hahmot eivät ole erityisen mielenkiintoisia, eikä peli onnistu kehittämään uudelle sankarille lainkaan omaa tarinaa. Ongelmistaan huolimatta peli sai minut silloin tällöin hymähtelemään. Pelattavaakin riittää: monet paikat kuvaavat kampanjaa noin kymmentuntiseksi, mutta itselläni kului aikaa vähintään tuplasti enemmän. Tämä siitäkin huolimatta, että jätin tarkoituksella vinon pinon sivutauhkaa tekemättä.

Mätkitään menemään, kun ei muutakaan ole


Tappelupelinä A Hero Nobody Knows on tosiaan ihan mukiinmenevä. Turhan hitaita blokkauksia lukuunottamatta iskut menevät sinne minne niiden kuuluukin mennä, eivätkä hahmot sekoile omiaan. Komboja on vähän, mutta vastapainona erilaisia taistelutyylejä on useita, ja niitä voi vaihdella vapaasti tappeluiden välillä: sankari voi heilutella mailan tai miekan kaltaista asetta, Child Emperorilta saatuja robottilisäosia tai vaikka ihan vain käsiään. Käytännössä kaikki sarjan taistelutyylit, aina Genosin robottiaseista Silverfangin kamppailulajeihin on mukana. Kokemuspisteitä ja uusia taitoja annetaan yllättävän hyvällä tahdilla, jolloin pelatessa on aina jotain uutta kokeiltavaa.


Harmillisesti kenttä- ja vihollissuunnittelu ei tarjoile yhtä paljoa vaihtelua. Pelaaja pakotetaan vetämään satunnaistaisteluita kokemuspisteiden toivossa, mutta turpamätöt toistavat pahasti itseään: vedin samoja hevospäisiä rakettireppualieneita ja albiinohirviöitä pataan kerta toisensa jälkeen, koska pelin tarjoamat ottelut olivat hiilikopioita toisistaan. Ainoastaan vaikeustaso koveni pelin edetessä. Areenoitakaan ei ole montaa, joten ne muutamat aavikot sekä ruohoniityt tulevat pelin aikana hyvinkin tutuiksi. Hauskana puolena areenoilla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista: esimerkiksi yhdessä ottelussa meteoriitit moukaroivat pelialuetta, toisessa pitää väistellä maanalaista hirviömyyrää.

Vaikka käytännössä kaikki päättyy tavalla tai toisella tappeluun, One Punch Man tekee parhaansa tarjotakseen otteluiden välissä erilaisia viihdykkeitä. Välillä tehdään hanttihommia kansalaisille, toisinaan jelpitään muita sankareita. Peliaikaa kulutetaan tappeluiden lisäksi myös uusia vaatteita, boosteja ja huonekaluja ostellen. Ylimääräinen tauhka viihdyttää hetkellisesti, mutta kaikesta paistaa harmillinen toispuoleisuus: mikään mekaniikka ei ole tehty niin hyvin, että siitä oikeasti kiinnostuisi. Kaikki on ajantapoksi suunniteltua täytettä, ettei pelaaja turtuisi jatkuvaan tappeluun. Maailmassa ei myöskään viitsi liiaksi juoksennella teknisten ongelmien vuoksi: jos ruudunpäivitys ei romahda yksinumeroisiin lukuihin, maailman hahmot latautuvat tyhjille kaduille vasta jälkikäteen.


One Punch Man: A Hero Nobody Knows on kokonaisuutena harmillisen unohdettava tekele. Sarjan suurimmat fanit viihtyvät muutaman illan keskinkertaisen tappelupelin parissa, mutta jos Saitaman seikkailut eivät ole sydämen asia, A Hero Nobody Knows ei tarjoa juuri mitään. Tarina kerrotaan niin huonosti, ettei peli ole sopiva tapa tutustua sarjaan, eikä pelipuoli ole tarpeeksi koukuttava esimerkiksi tappelupelien faneille.

V2.fi | Matias Puro

One Punch Man: A Hero Nobody Knows (Playstation 4)

Suositun animesarjan unohdettava tappelupeli.
  • Vitsit saavat satunnaisesti röhähtämään
  • Ajaa asiansa tappelupelinä
  • Faneille kaikenlaista ylimääräistä krääsää
  • Satiiri ei toimi tarinassa eikä metatasolla
  • Tarinankerronta ontuu
  • Hidas grindi samanlaisia vihollisia vastaan
< Animal Crossing: New... Half-Life: Alyx... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


142


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova