Tuorein sisältö

Brothers in Arms: Hell’s Highway

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Sotapelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1, verkkopeli
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Gearbox Software
Julkaisija: Ubisoft
Julkaisupäivä: 11.09.2008
Pelin kotisivut
Timo Koskinen

10.11.2008 klo 10.52 | Luettu: 8199 kertaa | Teksti: Timo Koskinen

Tie helvettiin on kivetty videopelien käsikirjoituksilla.
Operaatio Market Garden toisessa maailmansodassa on ollut pohjana useammalle elokuvalle ja pelille. Maailmanhistorian suurin ilmalaskuoperaatio päättyi liittoutuneiden kannalta lähes täydelliseen mahalaskuun, mutta tuotti ainesta jälkipolvien sodankuvaukselle. Dokumentaarisimman käsittelyn se sai Richard Attenborough’n ohjaamassa elokuvassa A Bridge Too Far. Sama nimi oli myös Atomic Gamesin loistavan Close Combat –sarjan toisella pelillä. Historialliseen aihepiiriin on nyt tarttunut myös Gearbox, jonka Brothers in Arms –sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Hell’s Highway on kokijaperspektiivin räiskintä kohtalokkaista hetkistä miehitetyssä Hollannissa syksyllä vuonna 1944. Enempää operaation taustoista ei tarvitsekaan tietää, sillä historian oppimisessa Hell’s Highwaysta on yhtä paljon hyötyä kuin Korkeajännityksestä.

Eurotripillä


Toisesta maailmansodasta on kuten todettua tehty loistavia elokuvia. Näissä elokuvissa sota on usein lihamylly, joka jauhaa tavallisista ihmisistä inhimillisyyden illuusiot ja jättää eksistentiaalisen tyhjyyden ja kauhun ihmismielen tyrehtymätöntä tuhovimmaa kohtaan. Hieman valitettavasti viimeisen vuosikymmenen aikana sodasta on tehty myös tusinoittain latteita fps-pelejä, jotka valkopesevät maailmanpalon kepeiksi viihde-elämyksiksi massoille. Videopelien sotakuvauksessa paperinohuet henkilöhahmot lähtevät pelastamaan kotia, uskontoa ja isänmaata, ja vaikka matkalla muutama heeros kaatuu, äiti Vapauden hampaista ei Jenkki-hymy rapise tai tarkoitus ropise.

Brothers in Armsin henkilökaarti on kuin lauma college-poikia aseellisella eurotripillä. Kaverin kuolema surettaa hetken, mutta jo kohta heitetään kessun kanssa kepeää läppää Jeepin penkillä. Sotakuvauksen sijaan BiA:ta tahtoisi oikeastaan kutsua poikien rehvakkaaksi seikkailurymistelyksi läpi palavan Hollannin. Patrioottis-optimistinen pohjavire on luultavasti lainaa tämän pastissin alkulähteiltä, tv-sarja Band of Brothersista, mutta pelin käsikirjoituksen kömpelyys pudottaa sen kauas esikuvastaan. Sävyltään tummemmat kohtaukset lyövät enimmäkseen ohi, ja isänmaallinen pönötys yhdistettynä alleviivattuihin hyvä-paha-asetelmiin saa kämmenen alati hakeutumaan otsalle.

Hell’s Highwayssa ei tuttuun tapaan ole juuri minkäänlaista moraalista ambivalenssia. Saksalaiset ovat ilkeitä tappokoneita, amerikkalaiset jaloja vapauttajia ja hollantilaistytöt kevytkenkäisiä valloituksia. Vaikka tämä nyt ei sinänsä ketään varmaan yllätäkään, peli ei kertomuksena löydä aihepiiristään mitään kiinnostavaa sanottavaa. Kuten pornossa tekstin tarkoitus on vain kuljettaa teos seuraavaan aktiin. Kaikista sodan ristiriidoista ja sen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä peli onnistuu nostamaan esiin vain kliseitä ja patsastelua.

Hölmöstä tekstistä puhiseminen on silti ehkä vähän epäreilua, koska sitä samaahan se on Call of Dutyissa ja Medal of Honoreissa. Pölhöpatrioottinen, kotiin päin vetävä historiankäsitys ja lapsellinen sodankuvaus eivät ole mitään uutta sotapeleissä, mutta Hell’s Highwayssa tyhmyysannos on pitkistä välinäytöksistä johtuen välillä vain piinallisen suuri. Nätit kuvat auttavat hieman, mutta mieluiten tarinankuljetuksen aikana käy hakemassa kahvia.

Minä vastaan maailma


Kuten edellisten osien pelaajat tietävät, Brothers in Arms on ristisiitos pienimuotoista ryhmätaktiikkaa ja yhden miehen sotaa. Aseveljien tulituen avulla on useimmiten tarkoitus päästä koukkaamaan vihollisen selustaan, josta team Wehrmachtin pojat on paljon helpompi napsia taivaalliseen orkesteriin. Aivan kuten edellisissä osissa tämä ei tietenkään tarkoita, että etenemistapa olisi vapaa. Hell’s Highway on täysin lineaarinen ja ennustettava kenttäsuunnittelussaan. Reittejä on käytännössä vain yksi ja pari aidanseivästä muodostaa ylitsepääsemättömän esteen, ellei kenttäsuunnittelija nimenomaan ole toisin päättänyt. Taistelu etenee läpinäkyvän skriptatusti, eikä taktikoinnille ole paljon tilaa. Suojankäyttö on tärkeää edetessä, mutta koska aika parantaa haavat (noin kolmessa sekunnissa), vain täydelliset munaukset johtavat helpommilla vaikeustasoilla kuolemaan.

Vaikka pelialue ei salli suurimuotoisia liikkeitä, tekoälymiesten käskyttäminen on varsin nopeaa ja helppoa. Tehtävät saattavat edellyttää esimerkiksi sinko-osaston käyttöä vihollispesäkkeiden tuhoamiseen, mutta silloinkin kuin oman ryhmän käyttö ei ole suoranaisesti pakollista, se on erinomaisen hyödyllistä jo ihan vihollismäärän takia. Jos yksi suomalainen vastasi talvisodassa kymmentä ryssää, BiA:ssa jokaista liittoutuneiden laskuvarjomiestä kohden on ainakin 11.

BiA:n meriitiksi on luettava, ettei vihollisen liukuhihnapaukuttelu ole niin tylsää kuin yleensä näissä peleissä. Aseet ovat kohtalaisen munakkaita, ja tekoäly osaa reagoida pelaajan liikkeisiin. Vaikeustaso on sopivasti simulaation ja puhtaan arcaden välissä. Pelaaminen ei tökkää mihinkään, mutta puhdas ramboilukaan ei toimi. Hell’s Highway on sikäli lajityypissään itse asiassa varsin onnistunut teos: hieman lapsellinen toimintarymistely, jossa kaikki toimii ja mikään ei erityisemmin ärsytä, mikä on hyvän viihteen peruskivi.

Verta pakkiin, ehkä palanen aivojakin, kiitos


Etukäteen keskustelua herättänyt ”realistinen” vahinkomalli tarkoittaa yllätyksettömästi verisiä pääosumia ja irtoavia raajoja, jotka esitetään mässäilevästi hidastettuna. Vaikka kannatan väkivallan esittämistä niin raakana kuin se todellisuudessa on, Hell’s Highwayn raakuus on videopeleille tyypilliseen tapaan estetisoitua ja viihteellistä. Peli ei kerro sodan psykologisesta kauhusta, vaan hyödyntää tunnistettavia teemoja taas yhdessä osoita ja tapa –tyypin moraalisessa itsetutkiskelussa. En usko, että veriset kuolemat tässäkään aiheuttavat muuta kuin tyydytyksen tunnetta pelaajan limbisessä järjestelmässä, joten ”realismin” ja ”autenttisuuden” voinee jälleen ymmärtää kiertoilmauksiksi splatterille.

Jos unohdetaan mainosmiesten realismihorinat, tarjolla on visuaalisesti komea sotaseikkailu, jossa tulitaistelut ovat tavanomaista vaikuttavampia. Toiminta on intensiivistä ja miljööt kyllin monipuolisia pitämään yllä mielenkiintoa. Satunnaista vaihtelua tuovat esimerkiksi tarkka-ampuminen ja panssarivaunun johtajana toimiminen. En edelleenkään oikein pidä pelattavan hahmon mielivaltaisesta vaihtamisesta, mutta vähentäähän se yksitoikkoisuutta. Kerronnallisesti selvästi huonompi ratkaisu ovat jatkuvat takautumat, jotka kääntyvät lähinnä tahattoman koomisiksi.

Kolmen illan pysäkki


Vaikka lähes kaikki on käsikirjoitettua, Hell’s Highwayn pelattavuus on niin tyylipuhdasta ja viimeisteltyä, ettei se ärsytä kovin pahasti edes kaltaistani ränniräiskintöjen vihaajaa. Jos Hell’s Highway olisi nainen, se olisi kaunis ja viihdyttävä heitukka muutaman illan hurvitteluun – ei sellainen, jonka kanssa puhuttaisiin mistään vakavasta. Brother in Arms edustaa lajityyppinsä valtavirtaa, eikä siltä voi oikein enempää vaatia. Se on jälkiaallon puolirealistinen räiskintä toisen maailmansodan miljöössä ja tyytyy lähinnä hiomaan edeltäjiensä kaavaa. Vaikka strategiapuolella on nähty paljon puhuttelevampia sotapelejä, näille bimboillekin lienee oma tilauksensa siinä samassa viihteenjanon lokerossa kuin vaikka toimintaelokuvilla.

Hell’s Highwaysta nauttii eniten, kun ei odota siltä mitään monimutkaista. Se on parhaimmillaan lyhyissä pätkissä ja aivot kytkettynä refleksiasentoon. Lataa ja varmista, ammu ja unohda. Taktiikan ja draaman ystävien kannattaa sen sijaan palata korsuunsa.

V2.fi | Timo Koskinen

Brothers in Arms: Hell’s Highway (Xbox 360)

Kuollutta hevosta hakataan taas, mutta sotiminen toimii. Välinäytösten katselu on kielletty älykkyysosamäärän laskemisen uhalla.
  • Tulitaistelut ovat vaikuttavia
  • kuten myös audiovisuaalinen toteutus
  • Sulava pelattavuus
  • Dialogi on karseaa
  • Sodan-, historian- ja ihan minkä tahansa kuvaus on esipuberteettisella tasolla
  • Vähän lisää leveyttä putkeen, kiitos
< Dead Space... MySims Kingdom... >

Keskustelut (2 viestiä)

jonny_boy

Rekisteröitynyt 24.02.2008

11.11.2008 klo 22.19

Olisiko mahdollista ilmoittaa muut alustat tuossa alun boksissa? Tämäkin taitaa olla multiplattari, joten heti alkuun näkee kannattaako lukea. En usko että ps3 ja xbox -versiot eroavat niin paljon toisistaan... Useasti saa käsityksen että tämä tulee vain xboxille.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

13.11.2008 klo 14.39

Melko samoilla linjoilla arvostelijan kanssa. Tykkäsin pelistä noin pääosin, mutta muutamia ärsyttävyyksiä pelistä löytyy niiden lisäksi jota arvostelija jo mainitsi arvostelussaan. Esim. suojan takaa headshottien tekeminen on naurettavan helppoa verrattuna aiempiin BiA peleihin jossa oli paljon vaikeampaa osua suojan takana kykkivään sakemanniin. Myös yksinpeliosuudet olivat melko turhia. Sekä peli loppui kirjaimellisesti "To Be Contienued..." tekstiin, joten onkohan jatkoa tiedossa?

Kaikinpuolin peli oli kuitenkin juuri sitä mitä odotinkin. Entistä parempi ja ehompi BiA, mutta hyvässä mielessä hyvinkin tuttua huttua aiempien BiA pelien veteraaneille.
lainaa

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova