Tuorein sisältö

Ni No Kuni II

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Level 5
Julkaisija: Namco Bandai
Julkaisupäivä: 23.03.2018
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

23.03.2018 klo 14.40 | Luettu: 5631 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Rauhan asialla animen maailmassa
Alkuperäinen Ni No Kuni on jäänyt minun muistoihini eräänä PlayStation 3:n suosikkipeleistäni. Yleensäkin hyviä pelejä tehtaileva Level-5 (muun muassa Professor Layton -pelit) löi hynttyynsä yhteen legendaarisen Hayao Miyazakin Studio Ghibli -animaatiostudion kanssa ja teki pelin, joka oli kuin yksi Ghiblin rakastetuista piirroselokuvista videopelimuodossa.


Odotukset olivat siis ennakkoon kovin korkealla ainakin täällä Lehtosilla. Asiaa ei auttanut se, että jatko-osaa varten Studio Ghibli jättäytyi pois projektista, joskin mukana oli joitain studion entisiä työntekijöitä. Tämä valitettavasti näkyy ja tuntuu, sillä Ni No Kuni II tuntuu vähemmän vaikkapa Henkien kätkemältä tai Prinsessa Mononokelta ja enemmän tavanomaiselta JRPG:ltä.

Tämän ei toki tarvitse olla vielä tappava isku, sillä onhan hyviä JRPG:itä tehty ennenkin.

Kahden kuninkaan tarina



Ni No Kuni II:n pääosissa on kaksi kuningasta. Näistä ensimmäinen, Roland, on nimettömän mutta kovin jenkkihenkisen maan presidentti meidän maailmassamme. Roland on matkalla rauhankonferenssiin, kun edessä siintävän kaupungin keskellä räjähtää yllättäen valtava ydinpommi. Paineaalto pyyhkäisee ylitse ja sitten Roland herääkin jossain muualla.



Tämä ”jossain muualla” on tietenkin se titulaarinen toinen maailma. Siellä rauhanomaisen Ding Dong Dellin valtakunnan nuori kuningas Evan on joutunut vallankaappauksen kohteeksi. Hiirimiesten armeijat pyyhkivät kaupungin läpi syösten entiset kissaherransa vallasta, ja Evanin kohtalo näyttää sinetöidyltä. Yhdessä Rolandin kanssa Evan kuitenkin onnistuu pakenemaan. Tästä alkaa eeppinen matka, jonka päämääränä on uusi valtakunta, Evermore. Siellä kenenkään ei tarvitsisi taistella hengestään, vaan kaikki voisivat elää rauhassa ja onnellisina ikuisesti. Tähtäimet ovat korkealla, joten matkalle mahtuu monia mutkia.

Ni No Kuni II on noin 90% JRPG-peli, 10% hyvin kepeä valtakunnanhallintasimulaatio. Pääosan ajasta pelaaja kiertää pitkin maita ja mantuja yrittäen ylipuhua maailman muita hallitsijoita Evanin rauhanlipun alle. Tämä vaatii tietenkin kunkin valtakuntaa uhkaavien vaarojen kukistamista pienissä, muutaman tunnin mittaisissa tarinoissa. Siinä sivussa värvätään valtakuntaan uusia asukkaita suorittamalla näiden tehtäviä, sekä avataan Evermoreen uusia mahdollisuuksia ja ominaisuuksia, jälleen sivutehtävien avulla.


Siinä välissä käydään sitten kotona tyhjentämässä tasaista vauhtia karttuvat pankkitilit ja sijoitellaan niistä saadut varat uusiin rakennuksiin. Näin valtakuntaan rakentuu laitoksia, joissa voi tutkia ja rakennella parempia aseita, parannustarvikkeita ja muita hyödyllisiä esineitä. Kaivokset ja farmit tuottavat raaka-aineita, temppelissä voi käydä poistamassa kirouksia löytämistään esineistä ja niin edelleen. Evermoren rakentelu on leppoisaa ja rentoa puuhaa.

Miyazakin hengessä, mutta ei tasolla


Pelin tarina sitten onkin vähän rosoisempi. Evanin ja hänen ympärilleen lyöttäytyvien kaverusten menoa seuraa kyllä ihan mielellään, mutta peli jää kovin kauas alkuperäisen Ni No Kunin taianomaisesta ja eriskummallisesta menosta. Nytkin on yritetty: välillä pyöritään kaupungissa, jossa kaikki kiistat (ja verot) ratkaistaan noppaa heittämällä, tai Steve Jobs -henkisen tekki-intoilijan steampunk-tornissa.


Jotenkin vain usein se viimeinen silaus puuttuu, ja tämä on minun arvaukseni mukaan seurausta siitä, että Studio Ghibli ei ollut enää projektissa mukana. Miyazakin tiimi on tehtaillut Ni No Kunin kaltaisia koskettavia, sydämellisiä ja aidon tuntuisia tarinoita vuosikymmenten ajan, eikä kaavan imitoiminen ulkoa käsin ole varmastikaan helppoa.

Ei Ni No Kuni II silti mikään huono tarina ole. Rima vain oli kovin korkealla, eikä nyt ylletty niihin korkeuksiin. Tästä huolimatta lopputekstien pyöriessä noin 35 tunnin pelaamisen jälkeen oloni oli tyytyväinen ja jopa hieman haikea. Paljon on siis tehty myös oikein.



Miekka heilumaan



Roolipelistä kun on kyse, Ni No Kuni II sisältää tietenkin paljon toimintaa. Taistelusta puhuttaessa peli tekee vielä suuremman pesäeron edeltäjäänsä kuin tarinassaan, sillä nyt meno on täysin tosiaikaista toimintaropeilua. Ilahduttavasti taistelu myös toimi mielestäni paremmin kuin viimeksi.

Taisteluun saa kerrallaan mukaan kolme hahmoa, joista yhtä ohjataan itse tekoälyn yrittäessä tukea kahden muun saappaissa. Käytössä on heikkoja ja voimakkaita lyöntejä, joita voi kombotella. Näiden ohella voi torjua, tehdä väistöjä ja ammuskella mukana olevalla pitkän matkan aseella. Lisäksi kullekin hahmolle saa valittua neljä erikoiskykyä, joita voi heitellä kombojen kasvattaman mittarin täyttyessä mukaan.


Taistelut ovat myös se pääasialline keino hankkia uusia varusteita, sillä kaupoista ei saa kuin perustason tuubaa. Onneksi vihollisilta tipahtelee loottia kuin karkkia penkkariauton lavalta konsanaan. On kiva nähdä taistelun jälkeen kartalla purppurana hohtava laatikko ja tietää, että siellä on jotain tavallista kovempaa loottia. Kovempi ei tarkoita aina automaattisesti vain numeropeliä, sillä esineillä on myös bonuksia. Jos vähän heikompi miekka vaikka nostaa reippaasti varjokykyjen vahinkoa, sellainen kannattaa ehkä lyödä käteen velholle, jolle on valinnut varjoloitsuja.

Piristeenä matkassa ovat pienet Higgledy-menninkäiset, joita keräillään ja kirjaimellisesti keitellään mukaan matkalle tarinan edetessä. Jokainen Higgledy seuraajineen on yksilö, ja tarjoaa näin omat hyödykkeensä ja erikoisuutensa pelaajan käyttöön. Itse en jaksanut kamalasti Higgledy-valikoimaani tuunailla, vaan pelasin pelin läpi niillä neljällä ensin saamallani tontulla ja hyvin se toimi.


Higgledyt hyökkäilevät taistelun aikana vihollisten kimppuun omatoimisesti, mutta tämän lisäksi niiden ympärille ilmestyy välillä rinkuloita, joihin juoksemalla pelaaja voi aktivoida kunkin Higgledyn erikoiskyvyn. Näin taistelukentälle voi pamahtaa vaikka valtava sarjakuvatykki, joka paukuttelee hirviöitä sen minkä ehtii, tai kaikkia lähellä olevia liittolaisia parantava taikapelto. Higgledyt ovat söpöjä ja hurmaavia ja tuovat mukavasti lisää menoa taisteluun.

Taistelun suurin ongelma on vaikeustaso, joka on kovin matala. Kuolin pelin aikana vain kerran, kun lähdin tökkimään yhtä kartalle sijoitetuista erikoishirviöistä noin 10 kokemustasoa liian aikaisin. Muuten kaikki vastukset, viimeisiäkin pomoja myöten, kaatuivat sangen helposti ja nopeasti. Ei tämä sinänsä minua haitannut sillä onhan se kiva tuntea olevansa kovis, mutta haastetta kaipaavien kannattaa etsiä sitä muualta.


Peliä piristämässä mukana on myös suurempien armeijoiden taisteluita, joissa mennään tiukan kivi-paperi-sakset-meiningin mukaisesti. Armeijoiden kohtaamiset ovat enimmäkseen vapaaehtoisia, sillä tarinassa niitä ei ole kuin muutamia. Pakko silti on ainakin hieman harrastaa, ettei tarinaosion tullessa eteen peli pysähdy, kun 25. tason vihollisarmeijat pyyhkivät lattiaa omilla vitoslevelin nöösipojilla.

Lähtisinkö matkalle?


Ni No Kuni II jätti jälkeensä vähän ristiriitaiset fiilikset. Suoraan sanoen pelin suurin ongelma on ehkä sen nimi. Kun kyseessä on jatko-osa yhdelle kaikkien aikojen suosikkipeleistäni, edessä on väistämättä vertailua siihen edeltäjään, eikä Ni No Kuni II yllä samalle tasolle kuin edellinen peli. Omilla meriiteillään tarkasteltuna se on laadukas, viihdyttävä ja ajoittain jopa hurmaava JRPG, joka tekee paljon oikein.


Mukana on pieniä kauneusvirheitä, kuten ajoittainen aika selkeä pelin pitkittely. Välillä vastaan tulee tehtäviä, joissa vain juostaan maailman laidalta toiselle ja pahimmassa tapauksessa toistetaan sama operaatio. Toki tätä tapahtui myös siinä originaalissa, mutta tuskin se oli kenenkään pelaajan mielestä ominaisuus, joka piti saada ehdottomasti mukaan myös jatko-osaan.

Enimmäkseen silti viihdyin. Ni No Kuni II näyttää tautisen hyvältä ja Joe Hishaisin soundtrack toimii myös enimmäkseen mainiosti, joskin mukana on pari biisiä, jotka toistuvat turhan usein ja alkavat pian lähinnä ärsyttää.


Ei siis edeltäjänsä tasoinen peli, mutta harvatpa niistä ovat. Puhtaasti JRPG:istä puhuttaessa Ni No Kuni II kiilaa kyllä sinne kärkijoukkoon ja on ehdottomasti pelaamisen arvoinen peli. On ihan mahdollista, että ne pienet virheetkin haittaavat vähemmän, kun peliä ei tarvitse tahkota työkseen deadline niskassa.

Herkuttele myös näillä: Ni No Kuni II -videoita - pelikuvaa, previkoita, reissujuttuja ja huikea kuninkaille sopiva erikoispainos pelistä.

V2.fi | Miikka Lehtonen

Ni No Kuni II (Playstation 4)

Näyttävä ja viihdyttävä roolipeli, jota olisi hieman voinut tiivistellä
  • Kaunis kuin mikä!
  • Hieno soundtrack
  • Taistelu toimii
  • Mielikuvituksellinen maailma
  • Evermoren rakentelu on kivaa
  • Tuntuu välillä pitkitellyltä
  • Tarina voisi olla hieman parempikin
  • Soundtrack toistaa välillä itseään
< Total War Arena... Yakuza 6: The Song o... >
Keskustele aiheesta
11811

Keskustelut (4 viestiä)

Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

23.03.2018 klo 22.07 1 tykkää tästä

Ykkönen oli niin massiivinen pettymys vahvan alun jälkeen, että en ole varma jaksaako tätä edes aloittaa.
Liimaletti

24.03.2018 klo 18.36 1 tykkää tästä

2 tuntia tuota hakkasin ja sitten tulin pisteeseen, missä pitä päättää palautanko pelin (Steam) vai jatkanko pelaamista. Päädyin palauttamaan. Suurin ongelma on pelin helppous. Peli on pelituntumaltaan hyvä ja taistelukin voisi olla upeaa, jos siinä olisi mitään haastetta. Paljon on taistelumekaniikoita mitä voisi hyödyntää, mutta ei niillä tee mitään kun nappia hakkaamallakin pääsee eteenpäin. Itse haluan, että mättämisessä on haastetta, mutta jos se ei haittaa niin tässäpä on loistopuuhaa useiksi tunneiksi. Tiedä vaikka peliin tulisikin joskus päivityksessä joku Hard Mode. En pistäisi pahitteeksi. Voisi pelin hommaamista harkita uudelleen.

Myös ääninäyttelyn vähyys kävi ihmetyttämään. Miten näin isossa nimessä voi olla näin paljon pelkkää tekstipohjaista dialogia? Ainahan JRPG:ssä on tekstiosuuksia, mutta tässä pelissä tuntui, että suurin osa on tekstipohjaista. Jopa kesken keskustelun homma saattoi vaihtua pelkkään tekstiin.
Stalinger

25.03.2018 klo 09.29 1 tykkää tästä

Ensimmäistä osaa jaksoin muutamia/useita tunteja. Olinhan juuri saanut PS3:n ja pidin Ghibli -matskusta. Puuduttavuus iski kuitenkin kovaa. PSX -aikoina tuli pelailtua aika paljon jrpg:itä, eikä tässä vaikuttanut olevan mitään uutta. Uskalsin lähteä kuitenkin tätäkin koittamaan arvostelujen pohjalta. Realiaikainen taistelu ja metapelit kuullosti ihan virkistävältä.

Totuus (tai osatotuus) löi äskettäin jauhot suuhun 20 minuutissa. Taisi olla ennätys! Ulkoasu on ihan hieno, mutta ääninäyttelyn puute joka alkoi heti alussa, pisti korvaan. Vielä enemmän raivostutti kuitenkin pelin pysähtyminen yleensä dialogien ajaksi. Siinä sitä katsellaan paikallaan seisovia hahmoja ja tekstiruutuja. Toivon todella, että kyseessä on vain alku.

Taistelu oli ihan letkeätä napinhakkausta, mutta haaste taitaa kuulemankin mukaan olla tipotiessään. Se isoin ja viimeinen niitti oli kuitenkin pelin käytävät ja ympäristöt. Sain 100 kertaisen deja vu -reaktion, kun pyyhälsin linnassa ja viemäreissä. Olin kokenut samat geneeriset "dungeonit" jo 100 kertaa aiemminkin. Mielen valtasi pakokauhu ja tylsyys. Sormet hapuilivat Alt+F4:ään.

En takuulla anna tälle enää edes mahdollisuutta. Aloin muutama päivä sitten pelaamaan FFXV:tä, joka teinipopparihahmoista huolimatta tuntuu tarjoavan kaikilla osa-alueilla HUOMATTAVASTI parempaa settiä.
Game Over
GabeWalker

Rekisteröitynyt 08.05.2017

25.03.2018 klo 14.42

Siis se eka Ni No Kuni oli aika keskinkertainen peli. Taistelu oli ihan perseestä, eikä siinä ollut mitään strategiaa, piti vain juosto ympäri taistelukenttää keraamässä vihreitä palloja, sääli jos tässä se nyt on liian helppoa. Sit se oli aika lapsellisen näköinen kuin kyseessä olisi jokin huono hipsteriparodialäppä, mutta näytti ihan hienolta kuitenkin. Et eihän jengi siitä pitänyt ellei ollut pakko kun oli niin ihku Studio Chibli mukana, mut jos sen olis tehnyt vaikka joku Pertsa Vantaalta, niin ei siitä olisi jengi digannut niin paljon.

Et jos tässä on parempi pelattavuus kuin siinä ekassa, niin ei haittaa jos Studio Chibli on heivattu pois spedeilemästä, mut näyttää siltä, ettei tässäkään ole realistisia ihmishahmoja, vaan omituisia sekasikiöitä olentoja. Erilaisten tuotantolaitosten rakentelu kuulostaa kyllä kivalta, et jos tähän saa jonkun päivityksen aikuisille miehelle haasteessa ja realistisissa ihmishahmoissa tulevaisuudessa, niin melkein pakkohankinta halvemmalla hinnalla voisi olla.

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova