Tuorein sisältö

V-Rally 4

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Ajopelit
Pelaajia: 1, moninpeli
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Kylotonn Entertainment
Julkaisija: BigBen Interactive
Julkaisupäivä: 06.09.2018
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

09.12.2018 klo 16.51 | Luettu: 9086 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

15 vuoden taidepaussi
PlayStationin V-Rally oli ensimmäinen konsoliralli, johon käytin paljon aikaani. Sitä vaivasi edelleen tuttu perisynti – eli se, että radalla oli monta autoa kerrallaan –, mutta ajotuntuma oli digitaalipadilla varsin hyvä ja vaikeusaste nousi sopivasti. Sitä hierottiin, kunnes Colin McRae Rally väänsi realismiruuvia juuri oikean määrän kireämmälle ja jätti entisen mestarin hyllyyn pölyyntymään.


Sarjan voi liioittelematta sanoa viettäneen hiljaiseloa, kun kolmannen osan julkaisusta on kulunut jo yli 15 vuotta. Julkaisija ja kehitystiimi ovat tällä välin vaihtuneet, mutta selvästi perinteisen nimen ajatellaan yhä vetoavan. Vaan tarvitseeko maailma uutta V-Rallya ja millä se pyrkii erottumaan siitä rallipelitulvasta, joka viime aikoina on nähty?

Täältä ja tuolta


Pelillä ei ole minkään kilpasarjan virallista lisenssiä, eivätkä kehittäjät ole luottaneet pelkän rallin vetovoimaan, joten tarjolla on sekalainen sillisalaatti erilaisia ajokisoja perinteisistä erikoiskokeista mäkikisoihin ja maastokaahailuun. Mukana on myös jonkinlaista gymkhanaa, josta olen tainnut oman mielipiteeni esittää jo riittävän monta kertaa.


Pelkän ajamisen sijaan pelaajan tehtävänä on (taas kerran) pyörittää kokonaista kilpatallia. Palkintorahoista pitää maksaa kisojen osallistumismaksut, auton korjaukset sekä tärkeimpänä henkilökunnan palkat kerran viikossa. Tämä johtaa käytännössä siihen, että kisoja kannattaa – ja on pakkokin – ajaa myös silloin, kun niiden voittaminen on hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta. Muistakin sijoista saa nimittäin rahaa, jolla voi sitten parannella autoaan ja tiimiään.


Tähän liittyen onkin vähän kummallista, miten kisojen vaikeustaso heilahtelee. Periaatteessa kaikilla kilpailuilla on tähtiluokitus, mutta aika usein yhden tähden kisassa saattoi tulla vastaan AI-kilpailija, jota ei ainakaan minun taidoillani voitettu niin mitenkään. Sitten taas toisissa kisatyypeissä, kuten hillclimbissa, yksi tähti oli niin leppoisa, että muutaman kilometrin matkalla saattoi kohtuullisella suorituksella vetää puolen minuutin kaulat tekoälyyn. Kisaan on myös täysin mahdollista osallistua autolla, jolla voittoon ei ole mitään saumoja.

Rattien kapina


Minua on toisinaan arvosteltu siitä, että en aina jaksa kokeilla autopelejä rattiohjaimilla arvostelun yhteydessä. Tämä johtuu yleensä kahdesta syystä: ensinnäkin peli voi olla luonteeltaan kepeä, kuten Forza Horizon, jolloin ratilla pelaaminen ei mielestäni edusta sen tyypillistä käyttötarkoitusta. Toisekseen se voi olla julkaistu koneelle, jolla minulla ei kerrassaan ole rattiohjainta. Koska yhteisestä standardista ei vieläkään ole saatu sovittua, en osta usean sadan euron hintaisia ja tilaa vieviä settejä erikseen joka vempeleelle.


PS4:lle minulla kuitenkin on ratti, joten odotin saavani fiilistellä V-Rally 4:ää sen avulla. Homma ei käynyt ihan yksinkertaisesti, sillä peli piti ensin käynnistää normaaliohjaimella, kytkeä sitten ratti päälle ja käydä vaihtamassa se käyttöön asetuksista. Säädön jälkeen seurannut fiilis oli lisäksi hyvin heikko, sillä pelin rattituki on ainakin Logitech G29:llä kerrassaan kamala. Force feedback tuntui reagoivan ohjaukseen huomattavalla viiveellä, mikä teki jo pelkästään suoraan ajamisesta hankalaa. Foorumeilla muut raportoivat samaa, joten ongelma ei ole omassa laitteistossani. Onneksi auton sai ihan hyvin hallintaan DualShock 4:lläkin.

Katsastus hyväksytty


Rattimöhläystä lukuun ottamatta pelin tekninen toteutus on asiallinen. Forzat sun muut granturismot ovat siirrelleet maalitolppia sen suhteen, miltä autopelin ja etenkin automallien odotetaan näyttävän, mutta pienestä kulmikkuudesta huolimatta V-Rally 4 on aivan riittävän pätevää katseltavaa, etenkin liikkeessä. Ruudunpäivitys on sulavaa ainakin PS4 Prolla, ratojen varsilla näkyy yksityiskohtia ja maisemat näyttävät kiitettävän erilaisilta eri puolilla maailmaa. Välillä ajetaan sateessa ja lumessa, ja sekin näyttää ja tuntuu ihan passelilta.


En voi sanoa kärsineeni pelin parissa. Olen nähnyt kaiken sen tarjoaman lukemattomia kertoja aikaisemminkin, mutta mikään ei varsinaisesti ärsyttänyt – paitsi musiikki. Koko soundtrackista on vastuussa Mahogany Beatz -niminen tuottaja, ja suuri osa musiikista on rappia. Se ei sinällään haittaisi, mutta se kyllä haittaa, että tämä jankuttava biisi alkaa alusta joka kerta, kun peli palaa valikkona toimivaan karttanäkymään:



Kenen mielestä tämä mahtoi olla hyvä idea?

Mutta miksi?



V-Rally 4:n suurin ongelma on, ettei se oikein onnistu erottumaan lukuisista kilpailijoistaan. Kaikki on jo nähty moneen kertaan. Vastaavaa kevyehköä rallausta tarjoavat jo WRC ja DiRT, kun taas simulaatiompaa on tarjolla mm. DiRT Rallyn kautta. En keksi mitään syytä, miksi valitsisin tämän vaikkapa mainion DiRT 4:n sijaan, etenkin kun se on tällä kertaa jo alennushyllykamaa. Jos pelin nimi herättikin jotain mukavia muistoja, ei niitä tästä nelososasta juuri lisää synny.

Testattu: PS4 Pro, Logitech G29

V2.fi | Mikko Heinonen

V-Rally 4 (Playstation 4)

V-Rally palaa, mutten oikein keksi että miksi.
  • Sulava ruudunpäivitys
  • Monipuolista ajettavaa
  • Maisemia eri puolilta maailmaa
  • Ääriärsyttävä menumusiikki
  • Vaikeustason vaihtelu
  • Rattituen huonous
< Pokémon: Let's Go, P... Just Cause 4... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Cubisti

09.12.2018 klo 23.52

Eli periaatteessa tämä on siis Switchin paras autopeli? Vai onko alustassa toteutuseroja?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.12.2018 klo 09.43

Cubisti kirjoitti:
Eli periaatteessa tämä on siis Switchin paras autopeli? Vai onko alustassa toteutuseroja?


En ole nähnyt Switch-versiota, joten en osaa kommentoida.
lainaa
rattipattimatti

10.12.2018 klo 10.53

Ei ollut rattiongelmaa Thrustmasterilla (t500).

WRC7:n ja SLRE:n jälkeen tämä ei kyllä vaan jaksanut napata yhtään.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.12.2018 klo 11.05

rattipattimatti kirjoitti:
Ei ollut rattiongelmaa Thrustmasterilla (t500).


Lienee sitten se malli, jolla tuki on testattu, nimittäin G29:n kanssa hommasta ei tullut kerrassaan mitään.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova