Tuorein sisältö

Katamari Damacy Reroll

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: MonkeyCraft
Julkaisija: Namco Bandai
Julkaisupäivä: 07.12.2018
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

21.12.2018 klo 14.53 | Luettu: 7085 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Katamari rullaa silkkisen pehmeästi
Keita Takahashin suunnittelema ja Namco Bandain julkaisema Katamari Damacy on puhdasta japanilaishulluutta parhaimmillaan. Alkujaan vuonna 2004 PlayStation 2:lle julkaistu peli on hämmentänyt, yllättänyt ja ihastuttanut pelaajia tasaista vauhtia ja saanut useita seuraajiakin.


Koska nyt elämme vahvasti HD-uusintajulkaisujen aikakautta, oli vain ajan kysymys ennen kuin myös Katamari rullaisi itsensä HD-maahan. Ja mikäs siinä on rullatessa, sillä vähemmän yllättäen 1080P-resoluutiolla piirretty ja silkin pehmeästi pyörivä
Katamari Damacy Reroll
on puhdasta pelikultaa.

Kännissä ja läpällä


Katamari Damacyn taustatarina on melkoisen huuruinen. Jättikokoinen Kosmoksen kuningas on viihdejuomien vaikutuksen alaisena onnistunut hukkaamaan tai tuhoamaan kaikki kosmoksen tähdet. Tyhjä taivas ei tietenkään kelpaa, joten kuningas nakittaa minikokoisen poikansa, Kosmoksen prinssin, kasaamaan yksi kerrallaan kaikki tähdet paikoilleen.


Niin hämmentävää kuin tämä onkin, vielä hämmentävämpää on se, miten tähdet kasataan: pyörittelemällä taikapalloa, katamaria, pitkin maita ja mantuja ja tartuttamalla siihen esineitä, jotka sitten lopulta muodostavat tähden. Aluksi pallo on yhtä pieni kuin prinssikin ja pystyy poimimaan vain aivan pikkuruisia esineitä, kuten nastoja ja pyyhekumeja. Pallon kasvaessa myös puitteet muuttuvat reteämmiksi ja pian sitä keräillään jo ihmisiä, taloja, kaupunkeja, mantereita ja Godzilloja.


Useimmiten sillä ei ole mitään väliä, mitä pelaaja palloonsa haalii, sillä kaikki kelpaa. Välissä on kuitenkin myös haastekenttiä, joissa on tarkoitus keräillä vaikka pääsääntöisesti rapuja, tai missä pelaaminen päättyy ensimmäiseen kerättyyn karhuun. Tällöin täytyy väistellä karhuja yrittäen samalla kasvattaa katamarinsa mahdollisimman suureksi, jotta saa lopulta saaliikseen mahdollisimman suuren ja komean karhun.


Nämä satunnaiset haastekentät tulevat myös tarpeeseen, sillä Katamari Damacy on kovin lyhyt ja kompakti kokemus. Tarinatila sisältää vain kymmenisen kenttää, eikä tarinasta oikein voi edes puhua: tehtävien välissä nähdään erittäin tyyliteltyjä pop-taide-animaatioita tapahtumien keskelle joutuneen japanilaisperheen arjesta. Onneksi uudelleenpeluuarvoa sentään riittää.


Kuten tässä kohtaa ehkä voi jo aistia, Katamari Damacy on humoristinen peli. Sen maailmat ovat yksinkertaisella vektorigrafiikalla piirrettyjä, mutta täynnä väriä, iloa ja oivallusta. Kentät on puskettu piukkaan salaisuuksia, yllättäviä juttuja ja hauskoja yksityiskohtia. Taustalla svengaa upea soundtrack, joka sekoittelee happoista jazzia, a cappella -laulua ja ties mitä muuta. Väitänkin, että Katamari Damacya on mahdoton pelata tulematta hyvälle tuulelle tai hymyilemättä. Testattu juttu!


Pelattavuus toimi ihan asiallisesti vuonna 2004, ja koska se on yhä identtistä, se toimii edelleenkin asiallisesti. Pelata täytyy käytännössä pad-ohjaimella, sillä vaikka PC-versio tukeekin näppäimistöä ja hiirtä, näppiskontrollit ovat aivan karmeat. Padilla kumpikin tikku määrittää katamarin vastaavan puolen suunnan. Jos työntää molempia eteenpäin, pallo pyörii eteenpäin. Jos työntää vasemmalla eteen ja oikealla taakse, pallo kääntyy nopeasti oikealle. Mukana on myös muutamia erikoisliikkeitä, joita tarvitsee lähinnä kovimpia salaisuuksia ja ennätyksiä jahdatessaan.

Asiallinen uusintaversio


Täytyy tunnustaa, että Katamari Damacy Reroll antoi itsestään järkyttävän ensivaikutelman. Peli pyöri kiinteällä 1280x720-resoluutiolla, eikä tuntunut sisältävän edes mikäänlaista valikkosysteemiä, josta säädellä resoluutiota tai yksityiskohtien määrää. Onneksi tutoriaalin läpäisyn jälkeen valikotkin ilmestyvät näkyville, joten helpotus oli melkoinen. Aikamoisen outoa pelisuunnittelua silti!


Muuten PC-versio sitten toimiikin mainiosti. Vähemmän yllättäen yksinkertainen vektorigrafiikka pyörii hillittömän nopeasti. Jos kytken omasta GTX 1080 -näytönohjaimella varustetusta koneestani Vsyncin pois päältä, katamari rullaa yli 400 FPS:n vauhdilla. Vaatimattomammallakin koneella pääsee siis varmasti 60 FPS:n nopeuteen. Graafiset optiot voisivat olla paljon kattavammatkin, mutta kyllähän näilläkin nyt pärjää.


En ollut itse kovinkaan yllättynyt siitä, että Katamari Damacy on yhä mainio peli. Pelattavuus on yhä kunnollaan, huumori on edelleen hurmaavan hölmöä ja se soundtrack! Sanotaan vaikka, että en minä sitä ole sattumalta MP3-muodossa viimeistä 14 vuotta kuunnellut. Kun peli nyt pyörii paremmin kuin koskaan aiemmin ja vielä näyttääkin hemaisevan hyvältä, valituksen aiheet ovat vähissä.


Oikeasti: Katamari Damacy on ollut kulttiklassikko viimeiset 14 vuotta ja aivan aiheesta. Miten sama peli paremmilla grafiikoilla, silkkisen pehmeällä ruudunpäivityksellä ja 19 euron budjettihintalapulla muka ei olisi kunnari?

V2.fi | Miikka Lehtonen

Katamari Damacy Reroll (Tietokonepelit)

Kulttiklassikko sai vihdoin arvoisensa uusintaversion
  • Sympaattinen kuin mikä
  • Pyörii pehmeästi
  • Näyttää hyvältä
  • Upea soundtrack!
  • Rullailu on hauskaa
  • Hieman lyhyt kokemus
  • Kontrollit vaativat totutettua
  • PC-version erikoisuudet
< 11-11 Memories Retol... Mutant Year Zero: Ro... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Stalinger

22.12.2018 klo 00.43 1 tykkää tästä

Niiihh... No We love Katamaria tuli kyllä paukkupäiten pelailtua paljonkin PS2 -aikoina. Ensimmäistä en ikinä saanut ostettua. Hyvä, hullu Japanilainen peli joka kestää aikaa. Suosittelen about kaikille!
lainaa
fjeprjejdh

22.12.2018 klo 16.29

silleen voi ol olematta kunnari jos kyllastyy vartissa. xboxille tuli joskus alelaarista otettua ja silti harmitti. ihan mobiilipelin tasosta sisaltoo. graffat ja musat ok mut ei kauas kanna
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

24.12.2018 klo 03.10

fjeprjejdh kirjoitti:
silleen voi ol olematta kunnari jos kyllastyy vartissa. xboxille tuli joskus alelaarista otettua ja silti harmitti. ihan mobiilipelin tasosta sisaltoo. graffat ja musat ok mut ei kauas kanna


Osta nÄppÄimistÖ.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova