Tuorein sisältö

Resident Evil 2

Arvioitu: Xbox One
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Julkaisupäivä: 25.01.2019
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

25.01.2019 klo 16.04 | Luettu: 18136 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Voiko peliä enää paljon paremmin uusintaversioida?
Resident Evil -sarjan historia on vuosien varrella ollut kauniisti sanoen rosoinen. Alkujaan vallankumouksellinen selviytymiskauhusarja on tehnyt parikin uutta tulemista, joiden väliin on sitten mahtunut enemmän tai vähemmän mitäänsanomatonta tuubaa useammankin pelisarjan edestä.


Viime vuonna ilmestynyt Resident Evil 7 oli mielestäni parasta, mitä vuosien varrelle on mahtunut. Olen sitä mieltä edelleen, mutta siinä missä vuosi sitten se oli aika itsestäänselvyys, nyt täytyy pysähtyä hetkeksi pohtimaan.

Hieman yllättäen Resident Evil 2 on nimittäin aivan helvatun hyvä peli.

Ensimmäinen työpäivä on aina vaikein


Kuten nimikin antaa ymmärtää, kyseessä on uusintaversio alkujaan vuonna 1998 ilmestyneestä Resident Evil 2 -pelistä. Pelin kuvaileminen vain uusintaversioksi on kuitenkin aikamoinen karhunpalvelus, sillä oikeasti kyseessä on kokonaan uusi peli, joka kertoo saman tarinan kuin Resident Evil 2 21 vuotta sitten.


Pelin voi kokea joko Claire Redfieldin tai Leon Kennedyn perspektiivistä. Tarina on molemmille suurten linjausten puolesta sama, mutta matkalle mahtuu uniikkeja kohtauksia, hahmoja ja tarinaelementtejä. Tarkoituksena onkin pelata molemmat versiot läpi pariinkin kertaan, jotta saa avattua kätketyt pelitilat ja näkee kaiken, mitä pelillä on tarjottavanaan.

Tarina itse pyörii niiden tuttujen elementtien ympärillä. Umbrella-yhtiön velmut ovat onnistuneet tartuttamaan Raccoon Cityn pikkukaupunkiin zombi-viruksen, ja asukkaat vaeltavat kaduilla aivoja himoiten. Ensimmäistä työpäiväänsä aloitteleva Leon-poliisi ja kadonnutta poliisiveljeään etsivä Claire joutuvat jumiin elävien kuolleiden piirittämälle – ja täyttämälle – poliisiasemalle. Homman nimenä olisikin päästä pakoon, joskin Resident Evilin ikiaikaisten perinteiden mukaan homma muuttuu mutkikkaammaksi alta aikayksikön.


Siinä missä alkuperäinen Resident Evil tarjoili B-elokuvien hengessä toteutettua hihittelykauhua, Resident Evil 2 on haudanvakava peli. Nyt ei vitsailla Jill-voileivillä, vaan kauhistellaan selkäpiitä karmivaa tunnelmaa, tihrustellaan sormien välistä viimeisen päälle tuunattuja ja ahdistavan realistisia gore-efektejä sekä kerätään sydän kurkussa kanttia avata ovi huoneeseen, josta kuuluu uhkaavaa rapinaa ja murinaa. Resident Evil 2 Remake on oikeasti pelottava peli.

Suuri osa kunniasta kuuluu uusintaversion erinomaiselle toteutukselle.

Olan takaa on parempi


Resident Evil -puristit voivat kauhistua sitä, että kamera on tipahtanut alkuperäisen pelin taivasperspektiivistä Leonin tai Clairen olan taakse, kuin Resident Evileissä 4-6 konsanaan. Ratkaisu on mainio. Pelin maailma pääsee paljon paremmin oikeuksiinsa kun näkökenttä kantaa kauemmas. Kehitystiimi on ottanut tästä täyden hyödyn irti, sillä Resident Evil 7:ssä upeita efektejä loihtinut pelimoottori on taas voimissaan. Resident Evil 2 Remake näyttää todella upealta, varsinkin valo- ja sääefektiensä puolesta.


Ei kannata myöskään kuvitella, että Resident Evil 2:sta olisi tehty joku kolmannen persoonan räiskintäpeli. Ehei, peli on silkkaa selviytymiskauhua. Ammuksia ja muita varusteita ei ole koskaan niin paljon että kaikki zombit voisi huoletta lanata kumoon. Sen sijaan täytyy olla fiksu ja valita taistelunsa. Usein on parempi vain juosta karkuun, joskin tämä on vähän sama kuin kusisi housuunsa itsensä lämmittämiseksi. Sitä vain lykkää ongelmiaan, koska kun seuraavaksi palaa tutuille metsätysmailleen, zombit odottavat siellä yhä kärsivällisesti. Kehitystiimi tykkää heitellä vanhoille alueille myös uusia vihollisia tarinan edetessä, joten tilanne voi ajan myötä suorastaan pahentua.

Peli pakottaakin pelaamaan fiksusti. Edes perinteiset otsalaukaukset eivät ole mikään varma kikka, ellei sitten oikeasti osu zombeja aivoihin. Usein onkin parempi esimerkiksi ampua zombilta jalka irti, jolloin tämä pystyy vain ryömimään maassa pelaajan perässä. On se zombi yhä toki vaarallinen, mutta nyt ainakin hitaampi.


Kaikkea ei ole uudistettu. Resident Evileiden Tetris-henkinen inventaariosysteemi on yhä pelaajien ilona ja kiusana. En ole koskaan ollut sen suuri fani, enkä ole nytkään. Kyllähän se toki tuo peliin tunnelmaa kun huomaa, että ei pystykään poimimaan mukaansa parannusesineitä, koska inventaario on täynnä. Tai kun puoli taloa läpi juostuaan löytää vihdoin sen oven, johon aikaa sitten löydetty esine tehoaisi – mutta esine onkin jätetty varastoarkkuun sinne toiselle puolelle poliisiasemaa.

Perinteiseen tyyliin tallentaa voi vain pitkin taloa sijoitettujen kirjoituskoneiden luona, joskaan nyt ainakaan matalammilla vaikeustasoilla ei tarvitse enää käyttää mustenauhoja. Vuoden kamalimman vihollisen palkinto menee niin ikään vanhalle tutulle. Jo alkuperäisessä pelissä kiusana pyörinyt Tyrant-hirviö on yhä mukana pelissä. Tyrantin jippona on, että sitä ei voi tappaa, vaan korkeintaan hidastaa ja väistellä.


Vihu ei onneksi ole koko aikaa kiusana, sen verran ahdistava vastus se on. Peli varoittelee ja pelottelee pelaajaa kaikuvilla ja tömisevillä askeleilla Tyrantin etsiessä uhriaan talon käytäviltä. Äänten voimakkuuden ja suunnan perusteella voi päätellä, missä pahis sillä hetkellä luuraa. Tunnelma kohoaa tasaista kyytiä askeleiden lähestyessä, ja kun uhkaava Tappajahai-henkinen musiikki hyppää kehiin, onkin aika suunnitella pakoreittiä, koska Tyrant on tulossa sisään lähimmästä ovesta – tai seinän läpi.

On todettava, että olen kauhupeleille helppo kohde, sillä uppoudun peleihini kympillä ja elän niiden mukana. Oli miten oli, Resident Evil 2 on pelottava peli. Se ei nojaa niinkään hyppysäikytyksiin, vaan tasaisesti kasvavaan tunnelmaan ja sen tiedostamiseen, että pelaaja on aina ja jokaisessa tilanteessa alakynnessä. Kyse on epätoivoisesta selviytymistaistelusta, kuten sen pitäisi ollakin.

Pahuksen pelottavaa.

Sarjan parhaimmistoa


Resident Evil 2 on aivan älyttömän hyvä peli. Minulta kului yhden tarinan läpipeluuseen aikaa noin kahdeksan tuntia, mikä ei toki paperilla ole kovinkaan ihmeellinen aika. Sen jälkeen uusintapelattavaa kuitenkin riittää, joten kokonaisuutena pelistä irtoaa viihdettä helposti yli 20 tunniksi.


Vielä ilahduttavammin miltei koko peliaika meni tunnelma katossa, sillä kehitystiimi on saanut pelattavuuden, tunnelman, ulkoasun ja oikeastaan kaiken muunkin onnistumaan erinomaisen hyvin. Mukana on vain muutama penseä kohtaus, joissa vaikeustaso tuntuu hyppäävän vähän turhan paljon ylöspäin. Äkkikuolemat, uusintayritykset ja ärräpäät eivät ole sitä parasta bensaa kauhulle.


Muutaman vuoden takaisen Resident Evil – uusintaversion perusteella en olisi osannut odottaa mitään läheskään näin laadukasta, mutta Capcomin porukat ovat selvästi pistäneet kaikkensa likoon. Vaiva on kannattanut, sillä tuloksena on peli, joka voi hyvinkin olla koko Resident Evil -sarjan paras, mutta vähimmillääkin aivan kärkiparhaimmistoa Resident Evil 7:n ja 4:n ohella.

V2.fi | Miikka Lehtonen

Resident Evil 2 (Xbox One)

Selviytymiskauhun mestariteos
  • Upean näköinen
  • Pyörii pehmeästi
  • Hieno äänimaailma
  • Tunnelma katossa
  • Sujuva pelattavuus
  • Kaivatut uudistukset
  • Muutamat ärsyttävät kohtaukset
  • Inventaariosysteemi syö välillä miestä
< Ace Combat 7: Skies ... Vane... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

browfjskdjhfjwh

25.01.2019 klo 16.52 2 tykkää tästä

jaa jill. ja viela kahdesti. mahdettiinko pelia nyt pelata ollenkaan.
ja ainoa heikko ressi on survivor
lainaa
Voeh

25.01.2019 klo 18.30 4 tykkää tästä

Ei ole Jill Valentine tässä pelissä. Onkohan arvostelu nyt tuupattu ulos pelaamatta peliä klikkejä keräämään?
lainaa
V2-Miikka

25.01.2019 klo 20.44 3 tykkää tästä

Pelattiin toki, mikä lie ihmeen ajatuskatko on tullut Jill Valentinen ja Claire Redfieldin kohdalla. Kiitos korjauksesta.

(Ja toki pelistä löytyy enemmänkin pelattavaa kuin kaksi läpipeluuta, mutta jätetään yllätyksiä pelaajillekin)
lainaa
min5sevaan

Rekisteröitynyt 22.03.2012

26.01.2019 klo 21.28

Miten on, pystyykö tuota tähtäintä muuttamaan rististä pisteeksi? Se nyt vaan on niin ruma tuollainen iso risti keskellä ruutua.
Tiedän että sen voi halutessaan ottaa kokonaan pois ja laittaa pelin vaikka auto-aimille, mutta silloinhan muutkin HUD elementit katoaa.
lainaa
RE2

05.02.2019 klo 08.44

min5sevaan kirjoitti:
Miten on, pystyykö tuota tähtäintä muuttamaan rististä pisteeksi? Se nyt vaan on niin ruma tuollainen iso risti keskellä ruutua.


Ei voi.

Ristikon koko kertoo, kuinka isolle alueelle luotisi osuu. Mitä kauemmin tähtää paikoillaan, sitä pienemmäksi ristikko muuttuu ja riittävän kauan tähdätessä keskelle tulee piste, joka taitaa taata että luotu osuu kohdalleen (ja ymmärtääkseni myös critical hitin mahdollisuuteen).
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

07.02.2019 klo 09.55

browfjskdjhfjwh kirjoitti:
jaa jill. ja viela kahdesti. mahdettiinko pelia nyt pelata ollenkaan.
ja ainoa heikko ressi on survivor


Osta nÄppÄimistÖ.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova