Tuorein sisältö

Welcome to ParadiZe

Arvioitu: Playstation 5
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1-4
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Eko Software
Julkaisija: Nacon
Julkaisupäivä: 08.02.2024
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

29.04.2024 klo 19.36 | Luettu: 1273 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Miten selviytymistaistelu zombeja vastaan voi olla näin tylsää?
Zombit ja avoimen maailman selviytymisseikkailut ovat kinkku, ananas ja aurajuusto: turhankin yleinen yhdistelmä, joka voi kyllä hyvin tehtynä toimia mainiosti, mutta jättää usein hyvin paljon parantamisen varaa.


Aiemmin muun muassa How to Survive -selviytymispeleillään ja Warhammer: Chaosbanella kyseenalaista mainetta luonut ranskalainen EKO Software ei anna tämän hidastaa tahtia, sillä he uskovat keksineensä sen puuttuvan aineksen, joka nostaa tuoreen Welcome to Paradizen pelimaailman pepperonipizzojen joukkoon.

Ennen kuin ruoka-aiheiset vertauskuvat karkaavat täysin käsistä kiitos päätökseni kirjoittaa arvostelua ennen lounasaikaa, pureudutaan peliin. Zombit, avoimen maailman selviytymisseikkailu ja huumori. Siinä on EKO Softwaren yhdistelmä. Mutta toimiiko se?

Tervetuloa paratiiziin


Welcome to Paradizen maailmassa zombit ovat jyränneet ihmiskunnan miltei totaalisesti ja ainoa toivon kipinä löytyy Paradizen yhteiskunnasta, johon kuka tahansa on tervetullut turvaan. Mainospuheiden mukaan Paradize ei ole vain täysin vapaa vaarallisista zombeista, vaan myös se ainoa paikka, jossa zombit ovat suoranainen voimavara. Paikallinen tiedemies kun on kehittänyt keinon kesyttää zombeja, jolloin niitä voi hyödyntää ilmaisena työvoimana.


Tälle vapaan kapitalismin paratiisille on tietenkin käynyt, kuten vapaan kapitalismin paratiiseille aina käy. Paikka tietenkin kuhisee zombeja ja edessä on epätoivoinen selviytymistaistelu, kun nimettömät päähenkilömme yrittävät rakentaa itselleen pakoreittiä avaruuteen.

Toistaiseksi tämä kaikki kuulostaa hyvin perustason selviytymisseikkailulta, ja kieltämättä Paradizessa onkin samoja piirteitä kuin vaikka Valheimissa ja muissa genren edustajissa. Pelaaja – tai pelaajat, sillä pelata voi myös yhteistyötilassa – keräävät resursseja ja raaka-aineita luonnosta sekä vihollisia murhaamalla, ja voivat sitten näiden avulla rakennella itselleen uusia varusteita tai kiinteisiin paikkoihin sijoiteltavia tukikohtia.


Pian kuitenkin käy ilmeiseksi, että tämä rakentelu on lopulta sangen pienessä roolissa. Valtaosa peliajasta menee suorittaessa tehtäviä ja seuratessa pelin tarinaa. Valitettavasti sekä tehtäväsuunnittelu että käsikirjoitus ovat kuitenkin sangen kehnoa tasoa. Tehtävät ovat hyvin yksinkertaisia ja lähinnä pistävät pelaajan juoksemaan maailmaa päästä päähän, kun taas tarina on täynnä olevinaan hauskaa huumoria, joka muuttui ainakin minun mielestäni ärsyttäväksi jo ensimmäisen tunnin aikana.

Näin muodostuu pelikokemus, joka jätti minut kylmäksi. On tietenkin hankala sanoa, että “olisitte tehneet parempia tehtäviä ja olleet hauskempia”, koska tuskin peliä tarkoituksella tympeäksi tehtiin, mutta sen kyllä nostan tapetille, että se tukikohtien rakentelu ja craftailu ovat näin pintapuolisia juttuja. Paremmin toteutettuna ne olisivat voineet olla juuri sitä sisältöä, jota peli nyt niin kovasti kaipaa, mutta minkäs teet. Valmiiden rakennusten lätkiminen muutamalle ennakkoon määritellylle paikalle ei varmasti saa yhtään avoimen maailman selviytymispelin fania innostumaan, varsinkaan kun ne muutkin selviytymiselementit ovat naurettavan pintapuolisia.


On tietenkin mahdoton sanoa näin pizzauunin äärestä, miksi tiimi on tällaisia ratkaisuja tehnyt, mutta minulla on teoria. Se menee näin: tiimi kohdisti huomionsa yhteen ominaisuuteen, jonka he olettivat olevan se pelin suuri juttu ja kaikki muu jäi vähän rempalleen. Joten kai se yksi suuri juttu nyt ainakin on tehty sitten viimeisen päälle hyvin?

Tee oma zombisi


Welcome to Paradizea voi pelata yksin tai porukalla, mutta koskaan ei tarvitse olla täysin ilman seuraa, sillä mukana kulkee aina pienempi tai suurempi lauma kesyjä zombeja, joita voi sitten kustomoida. Oletusarvoisesti pelaaja saa kesytettyä mukaansa yhden zombin, mutta jos sijoittelee kykypisteitään zombi-puuhun, numeroa saa nostettua huomattavasti.

Se suuri juttu on, että tarinan aikana vastaan tulee jos jonkinlaisia erikoisia zombeja. Joku on vaikka lävistetty terävillä tolpilla, jotka sitten aiheuttavat vahinkoa lähelle tuleville pelaajille. Toinen taas soittaa äänekkäästi trumpettia ja näin houkuttelee paikalle lisää zombeja. Kun on murhannut tarpeeksi erikoiszombeja, pelaaja pystyy myös varustamaan omat zombinsa samalla tavalla. Kullekin zombille saa valita yhden aseen koko ajan kasvavasta valikoimasta, sekä myös yhden erikoisvarusteen, joka voi olla vaikka zombin ratsuksi muuttava satula.


Tämän lisäksi zombien tekoälyä voi kustomoida heittämällä päälle perustason vipuja sekä taistelutilanteita että rauhallisempaa tutkimusmatkailua varten. Näin voi vaikka tehdä piikikkään zombin, joka houkuttelee taistelussa vihollisten huomiota itseensä ja tälle kaveriksi vaikka kiväärillä varustetun kollegan, joka sitten ammuskelee kauempaa vihollisia ja taistelun ulkopuolella auttaa pelaajaa keräämään raaka-aineita.

Tiimi on selvästi ollut ideastaan hyvin ylpeä, sillä maailmasta löytyy useita videoklippejä, joissa kehnon huumorin avulla esitellään tiimin kehittämiä erikoiszombeja ja opetetaan, miten ne saa toistettua omassa pelissään. Monen muun jutun tavoin pian käy kuitenkin ilmi, että zombien kustomoinnilla ei lopulta ole hirveästi väliä. Pelin vaikeustaso on sen verran matala, ja zombien erilaisilla varusteilla on sen verran vähän eroja, että zombinsa voi varustaa oikeastaan miten tahansa ilman että pelikokemus siitä kamalasti muuttuu. Ainoana tärppinä kannattaa heittää yhdelle zombille tilanteeseen sopiva varuste, oli se sitten vaikka satula pitkiä matkoja varten tai tuuletin, jotta se ainoa selviytymismekanismi, lämpötila, pysyy kurissa autiomaassa.

Näin jäljelle jääkin sitten vain toimintaroolipeli, jossa voi joko yksin tai kavereiden kanssa muksia ja ammuskella kumoon suuria määriä zombeja. Tässä pelin osa-alueessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ei toisaalta myöskään mitään sellaista, mikä nostaisi sen esiin massasta. Tämä ei ole yllättävää, sillä olihan tiimin aiempi toimintaroolipeli, Warhammer: Chaosbane, myös hyvin perustason tekele. Kohtalaisesti aseita, kohtalaisen laajat kykypuut, sen verran erilaisia vihollisia, että taktiikoita täytyy välillä vaihdella. Ihan OK-tason kamaa, mutta ei sen enempää.


Ja näin Welcome to Paradize onkin ikävässä välikädessä. Se ei ole mikään surkea paske, jonka pelaamisesta saisi ihottumaa, mutta ei siitä myöskään löydy mitään sellaista, mitä voisi suuremmin kehua. Pelasin arvosteluversion tarinatilan läpi, mutta useita kertoja pelatessani huomasin, että vaikka pelamainen ei ärsyttänyt, ei se myöskään viihdyttänyt. Kuin jotain kaupan halvinta einespizzaa söisi. Halusipa peliltään oikeastaan mitä tahansa – avoimen maailman selviytymistä, zombeja, toimintaroolipelaamista – tarjolla on lukuisia parempiakin vaihtoehtoja.

V2.fi | Miikka Lehtonen

Welcome to ParadiZe (Playstation 5)

Paljon ideoita, mutta mitään niistä ei ole toteutettu tarpeeksi viihdyttävällä tavalla
  • Zombien kustomointi on hauska idea
  • Taistelu on ihan sujuvaa
  • Teknisesti asiallinen teos
  • Kohtalaisen kattavat kykypuut ja vapaa hahmonkehitys
  • Jaetun ruudun moninpeli on kiva juttu
  • Tukikohtien rakentelu on todella rajoittunutta
  • Taistelu ei innosta
  • Zombien kustomointi on lopulta aika pintapuolista puuhaa
  • Viholliset skaalautuvat pelaajan mukana, joten kokemustasoista huolimatta tuntee polkevansa paikallaan
  • Huumori ei naurata, vaikka tämä on tietenkin subjektiivinen juttu
  • Tehtäväsuunnittelu toistaa itseään
< Sand Land... Princess Peach: Show... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova