Tuorein sisältö

The Legend of Zelda: Link’s Awakening

Arvioitu: Nintendo Switch
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Julkaisupäivä: 20.09.2019
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

27.09.2019 klo 16.45 | Luettu: 8506 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Kaikki vanha on taas uutta
Nintendo Switch on muutaman vuoden aikana tullut tunnetuksi uusintaversioistaan. Useat Wii U:lla huomioitta jääneet pelit ovat löytäneet uuden yleisön menestyskonsolilla, kuten useat indie-hititkin. The Legend of Zelda: Link’s Awakening ottaa askeleen vielä kauemmas historian hämäriin, sillä se on uusintaversio alunperin Nintendo Game Boylle julkaistusta Zelda-seikkailusta.


Game Boy -pelin uusioiminen vuonna 2019 voi paperilla tuntua oudolta idealta, mutta kun sitä hieman pureskelee, jyväkin löytyy. 26 vuotta vanha ja nykyään aika vähän huomiota saavalla alustalla julkaistu peli on joko unohtunut tai kokonaan vieras monelle pelaajalle, joten peli tuntuu monelle miltei uudelta. Lisäksi ne, jotka Link’s Awakeningin muistavat, muistavat usein sen lämmöllä, joten kyse ei ole pelistä, joka unohtui historian hämäriin, koska se oli täyttä tuubaa.


Nostan Nintendolle hattua hyvästä ideasta, mutta myös hyvästä toteutuksesta. Link’s Awakeningin Switch-versio kun ei ole mikään pelkkä vasurilla väännetty rahastus, vaan rakkaudella modernisoitu näkemys pelistä, joka nousee samalla sarjansa parhaimmiston joukkoon.

Näkevätkö kalat unta elektronisista Linkeistä?


Link’s Awakeningin taustatarina on lyhyt, mutta erikoinen. Pienessä jollassa keskellä merta seilaava Link joutuu yllättäen keskelle myrskyä ja haaksirikkoutuu oudon saaren rannalle. Pian hän kohtaa puhuvan pöllön, joka kertoo, että saari on läpäisemättömän usvavallin piirittämä, eikä usva hälvene mihinkään, ennen kuin saarta vartioiva ikuinen kala herätetään unestaan. Tämä vaatii kahdeksan maagisen soittimen keräämistä, ja jokainen Zelda-pelejä – tai videopelejä – pelannut arvannee heti, mitä se taas tarkoittaa.


Breath of the Wildin tarjoaman avoimuuden ja vapauden myötä Zelda-sarjaan tutustuneet tulevat varmasti järkyttymään Link’s Awakeningin rakenteesta, joka on niin perinteistä Zeldaa kuin olla voi. Saarella on kahdeksan luolastoa, joista jokainen sisältää yhden soittimen ohella pomon, sekä uuden esineen, joka paitsi avaa mahdollisuuden luolaston ratkaisemiseen, myös uusia alueita saarella. Linkin tehtävänä on edetä luolastosta toiseen tarkassa järjestyksessä, kunnes seikkailu on selvitetty.

Paperilla tämä kuulostaa kauhean vanhanaikaiselta pelisuunnittelulta, mutta Link’s Awakeningissa se tuntuu hurmaavan retrohenkiseltä. Luolastojen putsaamisen ympärille on jemmattu hirmuisesti muutakin tekemistä: etsittäviä aarteita, erilaisia minipelejä, pieniä sivutehtäviä, miltei koko pelin kattava outojen vaihtokauppojen sarja ja paljon muuta. Saari tuntuu mystiseltä ja kiehtovalta paikalta, jota on hauska tutkia. On ihan kiva nähdä edetessään esteitä, joita ei vielä voi voittaa, ja pistää kartaan muistiinpanoja palata takaisin tutkimaan alueita uudelleen kun saa jonkin uuden työkalun.


Link’s Awakening pyrkii myös opastamaan pelaajaa hellästi. Linkin apuna toimii paikalle silloin tällöin lennähtävä pöllö, joka kertoo aina seuraavan suuren tavoitteen. Lisäksi pitkin saarta on puhelinkoppeja, joissa voi puhua ujon mutta kaikkitietävän papparaisen kanssa ja saada näin yleisempiä vihjeitä tavoitteista ja sivutehtävistä, joita ei välttämättä ole vielä itse löytänyt. Tämäkään ei aina riitä, vaan useissa kohdissa tavoite on kyllä selvä (”hae laulajatyttö avuksi, jotta autiomaan sisäkäyntiä vartioiva nukkuva mursu saadaan herätettyä”), mutta käytännön suoritus ei (”laulajatyttö on vaeltanut kotoaan johonkin, eikä kukaan tiedä, mihin”).

Nämä ovat juuri niitä hetkiä, joissa se tutkimusmatkailu ja seikkailullinen fiilis auttavat peliä. Laulajatytön etsiminen pitkin maita ja mantuja ei turhauta, koska etsiessään todennäköisesti löytää puoli tusinaa hauskaa juttua, jotka olisi muuten missannut.


Vanhempien Zelda-pelien tavoin Link’s Awakening ei ole kovinkaan haastava. Kaikissa luolastoissa ja kaikilla pomoilla on selkeät jipponsa, jotka keksii usein kohtalaisen helposti, ja joiden suorittaminen on myös helppoa. Vaikeutta peliltään kaipaavat eivät siis löydä sitä täältä.

Tuttu juttu, mitä uutta?

Tämä kaikki on tuttua jo 26 vuoden takaa, sillä Link’s Awakening on pelinä hyvin pitkälti sama kuin se alkuperäinen Game Boy -versiokin. Pieniä lisäyksiä ja tuunauksia on tehty, mutta sisällön puolella mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Muilla osa-alueilla kylläkin.


Minun pääasiallinen muistoni Link’s Awakeningista on, että sen pelaaminen oli melko tuskaista puuhaa. Game Boyn kaksi nappia eivät oikein riittäneet pelissä, joka oli suunniteltu yhtä monipuoliseksi kuin Super Nintendon A Link to the Past. Switchin moninappisempi ohjain korjaa ongelman kertaiskusta. Pelaaminen on todella kivaa, kun juoksuun pyrähtämiselle, kilven käyttämiselle ja pikavalintaesineille on suorat nappinsa, eikä tarvitse koko ajan sormet solmussa painella ristiin ties mitäkin nappuloita.

Näkyvämpi uudistus on pelin audiovisuaalinen ilme, joka on sanalla sanoen upea. Hyvän taidesuunnittelun ja nokkelien efektien avulla Link’s Awakeningin Switch-versio näyttää kuin elävän pienoismallin tarkastelemiselta. Tästä on enimmäkseen kiittäminen toimivaa tilt shift -efektiä, sekä esineiden, olentojen ja maisemien päälle lätkäistystä voimakkaasta heijastusefektistä. Kaikki näyttää hyvällä tavalla muoviselta, ikään kuin lelulaatikko olisi herännyt henkiin.


Nämä komeat, mutta laskennallisesti hieman raskaat, efektit ovat todennäköisesti syy sille, miksi Link’s Awakening kärsii yllättäen pienistä teknisistä ongelmista. Kun ruudulla on paljon heiluvaa ruohoa tai muuta efektiä, tai kun vaihtaa vaikka sisätiloista ulkomaailmaan, pelin ruudunpäivitysnopeus dippaa voimakkaasti. Pätkimiset eivät ole pitkiä, mutta kylläkin ihan paljain silmin näkyviä. Nettihuhujen mukaan muistikortille asennetun digitaalisen version pelaaminen lieventää ongelmaa, mutta rehellisesti sanoen en itse huomannut sen auttavan.

Yksi niistä harvoista pelillisistä uudistuksista on haudankaivaja Dampén mökki, joka korvaa alkuperäisen pelin Game Boy Camera -integraation. Dampén mökissä voi käydä rakennuttamassa miniversioita voittamistaan luolastoista, ja sitten ratkoa pieniä luolastopuzzleja. Dampé asettaa pelaajalle tavoitteen (”etene tästä ruudusta tuolla olevaan pomohuoneeseen”) ja sitten lätkitään luolastoon valmiita huoneita. Seikkailuista saa hieman rahaa ja muuta pientä hyödykettä, mutta rehellisesti sanoen en jaksanut Dampéa käydä moikkaamassa kuin pari kertaa.
Edelleen loistava


Link’s Awakening on yhä loistava peli. Vuodet eivät ole lainkaan himmentäneet jo alkujaan oudon ja erilaisen Zelda-pelin hohtoa. On yhä todella hauska seikkailla saarella, joka on täynnä hauskoja hahmoja, muista Nintendo-peleistä tuttuja vieraita, sekä kekseliäitä puzzleja. Pelin huumorintaju on mukavalla tavalla vinksahtanut, ja mukana on yllättäen jopa useita oikeasti koskettavia hetkiä.

Olin itse onnistunut 26 vuoden aikana unohtamaan suunnilleen kaiken mahdollisen pelistä, jonka olen pelannut aiemmin vain kertaalleen, enkä ehkä silloinkaan läpi. Tämäkään ei hälventänyt pelin loistoa, vaan jopa tavallaan tuorein silmin (joskin aina silloin tällöin ”ai niin, tämä tyyppi!” -hetkiä kokien) pelattuna Link’s Awakening on hellyyttävä ja hauska peli. Se on suunnittelultaan ehkä vanhanaikainen, mutta ei tavalla, joka tuntuisi ummehtuneelta. Päinvastoin, Link’s Awakeningin Switch-versio tuntuu kuin Zelda-henkiseltä uusioretropeliltä, joka on tehty nintendomaisella rakkaudella.

V2.fi | Miikka Lehtonen

The Legend of Zelda: Link’s Awakening (Nintendo Switch)

26 vuotta vanha seikkailu toimii edelleen!
  • Hellyyttävän kaunis grafiikka
  • Erinomainen soundtrack
  • Hauska ja vinksahtanut pelimaailma
  • Kekseliäät luolastot
  • Retrohenkinen tutkimusmatkailu
  • Kontrollit toimivat vihdoin
  • Ruudunpäivityksen töksähtely
< Blood & Truth... Daemon x Machina... >

Keskustelut (2 viestiä)

PenA110

28.09.2019 klo 14.17 3 tykkää tästä

Mikä ihmeen Link's adventure?
lainaa
Wello

30.09.2019 klo 14.22

Eikä sitä laulajatyttöäkään tarvitse ihan randomilla etsiä jos on ollut hereillä aiemmilla juttutuokioilla...
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova