Tuorein sisältö

Desperados III

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Strategiapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Mimimi Games
Julkaisija: THQ Nordic
Julkaisupäivä: 16.06.2020
Pelin kotisivut
Matias Puro

03.07.2020 klo 20.04 | Luettu: 1984 kertaa | Teksti: Matias Puro

John Cooperin henkiinherättäminen taituri Mimimi Gamesin toimesta
Villin lännen tarinat ovat usein nostalgian värittämää kaipuuta menneisyyteen, mitä ei välttämättä ollut edes olemassa. Amerikan kesyttämättömiä korpimaita nähdään elokuvia harvemmin peliruuduilla, mutta ne harvinaiset poikkeukset ovat olleet sitäkin laadukkaampia. Rockstar tarjoili oman annoksensa preeriafantasiaa puolitoista vuotta sitten, tällä kertaa matkataan vieläkin kauemmas pelihistoriaan: Mimimi Games herättää eloon lähes 15 vuotta uinuneen pelisarjan, kun taktiikkapelien klassikko Desperados palaa laitumille. Ja miten upeasti se palaakaan!

Laatutyötä Saksanmaalta


Vuosituhannen taite oli taktikoijien kulta-aikaa. Vuoropohjaisella puolella loistivat Sir-Techin Jagged Alliance 2:n sekä Nival Interactiven Silent Stormin kaltaiset klassikot, tosiaikaistaktikoijia taas hemmoteltiin esimerkiksi Pyro Studiosin erinomaisella Commandos: Behind Enemy Linesilla. Spellbound Entertainmentin Desperados: Wanted Dead or Alivea voisi kutsua Commandos-klooniksi: pelit olivat mekaniikallisesti ja jopa visuaalisesti yhdenmukaisia, mutta yksi peleistä sijoittui toiseen maailmansotaan ja toinen villiin länteen. Molemmissa peleissä ohjattiin pienilukuista ja erikoistaitoista valiojoukkoa, joka suoritti hiljaisia tehtäviä ylivoimaista vihollista vastaan. Palkkionmetsästäjä John Cooperin jengistä kertova Desperados sai muutamankin lisäosan, kunnes pelisarja vetäytyi eläkkeelle yli vuosikymmeneksi.


Useamman vuoden palloittelun jälkeen Desperadosin pelioikeudet päätyivät THQ Nordicille, joka julkaisee nyt upouuden Desperados 3:n. Vaikka alkuperäisen Desperadosin saksalaiskehittäjät toimivat yhä Black Forest Games -nimen alla, tekijätiimi on vaihtunut Mimimi Gamesin maanmiehiin. Kannukset on silti ansaittu: Mimimi Gamesin aiempi peli, kehuja kerännyt Shadow Tactics: Blades of Shogun tunnetaan myös Desperadosin kaltaisena Commandos-kloonina, “mutta samuraiden Japanissa.”

Vaikka en ole tutustunut Shadow Tacticsiin kuin muutaman pelivideon verran, hakkasin ensimmäisiä Commandoseja aikoinaan niin paljon, että olin Desperados 3:n maailmassa kuin kotonani. Aikaa on kulunut yli 20 vuotta, mutta peruselementit ovat yhä identtiset. Käyttöliittymiä ja mekaniikkoja on tietenkin päivitetty ajanmukaisiksi, mutta Mimimi Games on selkeästi pitänyt perinteet mielessään. Molemmissa tavoitteissa on onnistuttu erinomaisesti: pelin omaksuu oitis ilman ongelmia, mutta uudemmat mekaniikat monipuolistavat pelikokemusta. Suurin uudistus on “showdown mode”, eli ajan pysäyttäminen nappia painamalla. Pysähtyneessä tilassa hahmoille voi antaa käskyjä, jotka suoritusnappia painamalla suoriutuvat samanaikaisesti. Monimutkaisissa tilanteissa viisihenkinen tiimi voi kaataa jopa kymmenisen vihollista yhdellä iskulla. Ja kun sellaiset iskut onnistuvat, on valmis heittämään ylävitosia hevosensakin kanssa.

Huvimatkalle Westworldiin


Nostalgisoinnista huolimatta Desperados 3:n pelaaminen ei vaadi aiempaa ymmärrystä pelisarjasta tai genrestä. Mittavat tutoriaalit varmistavat että tosiaikaistaktinoinnin salat aukeavat hitaammallekin, ja tarina itsessään on esiosa aiemmille peleille. Päähahmona on yhä palkkionmetsästäjä Cooper, joka jahtaa tällä kertaa salaperäistä Frankia. Cooper kasaa itselleen tiimin, mikä koostuu niin vanhoista tutuista kuin uusista tuttavuuksista.


Cooperin pyssysankarit eivät ole mitään lakia lukevia Lucky Lukeja, vaan hahmot lyöttäytyvät yhteen eri syistä: joku sovittaa menneisyytensä syntejä, toinen haluaa kourallisensa dollareita. Tiukoista tilanteista huolimatta meno ei äidy turhaksi synkistelyksi, vaan tarina kopottelee kevyellä laukalla. Hahmot veistävät vitsejä ja taustoittavat maailmaa rennosti, jolloin lopputulos on lähempänä Nuoria sankareita kuin Armotonta. Tarinalta kaipaisi silti jotakin enemmän: kantavin teema on länkkäreille ominainen kosto, mutta asioita käsitellään hyvin pintapuolisesti. Kun esimerkiksi Arthur Morgan saapuu Red Dead Redemption 2:ssa kukoistavaan kaupunkiin, uusi ympäristö käsittelee pelin teemaa uudesta kulmasta. Desperados 3:n kohdalla kaupunki on vain visuaalista vaihtelua maaseutuun. Sama pintapuolisuus pätee myös kantaviin teemoihin.

Visuaalisuutta ei silti puutu, kun jahti kuljettaa Cooperin jengiä tunnetuimpiin länkkärinäkymiin. Tavallisesti kliseisyys saattaisi häiritä, mutta Desperadosin kohdalla meno tuntuu enemmänkin hittikimaralta kuin kliseekimpulta: matkan varrelta löytyy meksikolaishenkisiä pikkukyliä, vaarojen täyttämiä kanjoneita, etelävaltioiden soita ja sivistyksen saavuttamia kaupunkeja. Vaikka suurin osa pelialueista on avoimia, välillä kuljetaan tiukemmillakin kiskoilla. Esimerkiksi dynamiitilla räjäytettävä, kapea rautatiesilta pakottaa pelaajan myös tiiviimpään toimimaan. Molemmat toimivat täydellisesti, sillä kehittäjät ovat tasapainottaneet haasteellisuutta muun muassa rajaamalla pelattavia hahmoja ja heidän kykyjään.


Tehtävien suunnittelu on myös erinomaista, kenties monipuolisinta mitä genressä on nähty. Viitisentoista tehtävää sisältävästä, yli 20-tuntisesta kampanjasta ei löydy yhtään hutia, vaan jokaisessa kentässä on ilahduttavasti jokin jippo, mikä erottaa tehtävän aiemmista. Yhdessä kentässä ajoitetaan iskut kenttää halkovan junan tahtiin, toisessa selvitellään rikollisten henkilöllisyyksiä täyteen ahdetussa kaupungissa. Nokkelat ideat pitävät pelaamisen raikkaana kirjaimellisesti viimetaistoihin saakka. Lisähaastetta saa myös ns. Baron’s challengeista, eli paronin haasteista. Lisähaasteissa pelaaja heitetään aiempiin kenttiin esimerkiksi vaihtoehtoisilla hahmoilla, rajatuilla kyvyillä tai täysin uusilla päämäärillä.

Mukaudu tai kuole


Pohjimmiltaan jokainen kenttä seuraa samaa kaavaa. Hahmot aloittavat pisteestä A, mistä pitäisi päästä B:hen, kunhan matkan varrella on salamurhannut, räjäyttänyt, varastanut tai vakoillut tarpeen mukaisesti. Käytännössä Desperadosin kentät ovat kuitenkin kokoelma pieniä tilanteita. Jokainen sisäpiha, kadunpätkä ja kanjoni on omanlaisensa esterata, minkä läpäisy vaatii tarkkaa suunnittelua: missä vartijat ovat, mitä reittejä he kulkevat ja missä järjestyksessä heidät kannattaa kaataa dominonappuloiden tapaan. Lähin vartija voi tuntua oletusarvoisesti parhaalta vaihtoehdolta, kunnes tajuaa että vartiotornin tarkka-ampuja näkee kaiken. Tarkka-ampujaa ei kuitenkaan voi ampua edes hiljennetyllä kiväärillä, sillä viereisen vuorenrinteen partiolla on näköyhteys torniin. Siispä ensimmäisenä täytyykin hiipiä vuorenrinteelle partion kimppuun, josta voi edetä takaperin vartiotornin kautta siihen alkujaan läheisimmälle vartijalle. Seuraava kysymys onkin, miten vastuksista haluaa hankkiutua eroon. Oikean hahmon valinta oikeaan tilanteeseen on iso osa palapelin rakentamista.


Kaikilla pelattavilla hahmoilla on toki omat taitonsa ja voimansa, mutta loppupeleissä sankarit ovat harmillisen samanlaisia: käytännössä jokaisella hahmolla on tuliaseen lisäksi harhautus- ja lähitaistelukyky, joskin erilaisilla painotuksilla. Esimerkiksi pyssysankari Cooperin harhautus vain kääntää vihollisten päät hetkellisesti, kun ryhmän viettelijätär voi joko kiinnittää huomion niin pitkäksi aikaa kuin haluaa, tai johdattaa rakkaudennälkäiset vartijat jopa pois reiteiltään. Viettelijätär ei tosin jaksa raahata tainnutettua vartijaa nopeasti, toisin kuin tiimin meksikolainen voimamies, joka juoksee kahtakin ruumista kantaen. Ryhmän erikoisuus on Isabelle Moreau, New Orleansin rämeiköiltä kotoisin oleva shamaani. Moreaun musta magia linkittää ihmiskohtaloita yhteen ja tekee vihollisista jopa käskyteltäviä voodoo-zombeja.

Pääosin hahmojen väliset erot tuntuvat silti pieniltä. Mitä pidemmälle peli kuitenkin etenee, sitä merkityksellisemmiksi ne pienetkin erot muuttuvat. Alkupään tehtävissä on paljon löysää: viholliset kääntävät selkänsä pitkäksi aikaa ja partiointireitit ohjaavat vartijat sopivasti kulmien taakse, joten käytännössä jokaisen hahmon kyvyillä selviää tilanteesta kuin tilanteesta. Myöhäisemmissä kentissä jouston määrä vähenee. Tilanteet vaativat tuhottoman määrän yrityksiä ja erehdyksiä, kunnes löytyy se tietty vartija, jonka voi napata tietyllä hahmolla tiettynä hetkenä. Yritys ja erehdys on olennainen osa peliä; niinkin olennainen, että peli heittää ruutuun ison muistutuksen, jos viimeisimmästä pikatallennuksesta on kulunut yli minuutti.

Vain muutaman sheriffintähden tähden


Visuaalisesti Desperados on aikahyppy vuosituhannen taitteeseen. Isometrinen kliksuttelu nojaa pitkälti perinteisiin, mistä ei ole mitään valitettavaa, sillä kaikki toimii kuten pitäisi. Zoomia saa tarpeeksi niin lähelle kuin kauas, jolloin sekä suurempien strategioiden että pienempien taktiikoiden suunnittelu onnistuu ongelmitta. Fiksattujen kulmien sijaan kamerakin pyörii täydet 360 astetta. Ajoittain reitinhaku ontuu ja hahmot sekoilevat esimerkiksi monikerroksisten rakennelmien kanssa, mutta pääasiallisesti ukot liikkuvat minne ja miten pelaaja haluaa.


Mitähän sitä uskaltaisi vielä loppupohdintoina sanoa? No, kaikista kehuista voi varmasti päätellä että tarjoilu maittoi, mutta ensi kerralla toiminnan ohelle kaipaisi myös jotakin muuta. Suurin mieleenpainuva kritisismi johtuu siis genren ongelmista: Desperados 3 tekee kaiken tekemänsä hyvin, mutta 20 pelitunnin kohdalla satojen vartijoiden väijyttäminen alkaa pakostakin toistaa itseään. Pelattavuutta laajennetaan ja monipuolistetaan erityylisillä tehtävillä sekä “siviilialueilla”, joissa vartijat pitävät pelaajahahmoja neutraaleina siviileinä. Vapaan liikkuvuuden lisäksi siviilialueilla pääsee kuuntelemaan NPC-hahmojen keskusteluita, jolloin voi saada vinkkejä vaihtoehtoisiin suoritustapoihin. Kaikki tämä toimii, mutta ensi kerralla olisi mukavaa, jos NPC-hahmoille voisi esimerkiksi myös puhua takaisin. Ehkä tällainen pohdinta menee kuitenkin jo sille tasolle, että uusinta NHL-peliä kritisoi siitä ettei kaukalossa pelata sinkohippaa vaan jääkiekkoa.

Desperados 3 on kuitenkin kokonaisuutena erinomainen lisäys jokaisen taktikoijan pelihyllyyn. Kyseessä ei ole aivan XCOMin kaltainen virstanpylväs genren sisällä, mutta erityisesti pienemmän budjetin peliksi Desperados 3 onnistuu luomaan monipuolisen ja hauskan länkkäriseikkailun. Välillä millintarkka hinkkaus turhauttaa, toisena hetkenä samainen hinkkaus tuottaa mieleenpainuvia sankarihetkiä, kun muutama pyssysankari onnistuu kaatamaan kylällisen desperadoja ilman yhtäkään hälytystä.

V2.fi | Matias Puro

Desperados III (Tietokonepelit)

Erinomainen tosiaikaistaktikointi uudelle vuosikymmenelle. Showdown-moden kaltaiset uudistukset päivittävät pelisarjan nykyaikaan, mutta sydän on yhä paikallaan.
  • Monipuolinen kenttä- ja tehtäväsuunnittelu
  • Rento ja hauska meininki
  • Toiminta on tyydyttävää
  • Tarinassa voisi olla enemmänkin sävyjä
< Persona 4 Golden... Valorant... >

Keskustelut (2 viestiä)

Exe

04.07.2020 klo 10.48 7 tykkää tästä

Ahh, legendaarista Desperadosia tuli pelattua demolevyltä, jonka sai muropaketin kylkiäisenä. Koskaan ei tullut hankittua koko versiota, mutta demonkin parissa vierähti useita kymmeniä tunteja. Hienoja muistoja.
lainaa
Timon

05.07.2020 klo 14.21

Exe kirjoitti:
Ahh, legendaarista Desperadosia tuli pelattua demolevyltä, jonka sai muropaketin kylkiäisenä. Koskaan ei tullut hankittua koko versiota, mutta demonkin parissa vierähti useita kymmeniä tunteja. Hienoja muistoja.


Itsekin hakkasin varmaan kaksi vuotta demoa ennenkuin pääsin käsiksi kokoversioon, jota tulikin pelattua antaumuksella varmasti satoja tunteja. Pelasin kokoversion alkuvuodesta uudestaan läpi ja olihan se viihdyttävää ja nostalgista.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova