Tuorein sisältö

Demon’s Souls

Arvioitu: Playstation 5
Genre: Seikkailupelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: From Software
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 19.11.2020
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

04.12.2020 klo 12.00 | Luettu: 3091 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Erinomainen uusintaversio erinomaisesta pelistä
Tämä arvostelu on osa V2.fi:n PlayStation 5 -julkaisupelispesiaalia, katso muut arvostelut täältä:
Spider-Man: Miles Morales
Sackboy: A Big Adventure

Vuonna 2009 julkaistu Demon’s Souls oli uraauurtava peli, vaikka sitä ei vielä silloin osattukaan arvostaa. From Softwaren armoton roolipeli sai aluksi tylyn vastaanoton, kun jopa Sonyn toimitusjohtaja Shuhei Yoshida tuomitsi sen parin tunnin pelaamisen perusteella antiikkiseksi paskeeksi, jota ei kannattaisi edes lokalisoida länsimaita varten.


Kun brutaalin pelin hurmaamat länsimaiset pelaajat kuitenkin tilailivat japaninkielisiä kopioita suurissa määrin, Sony muutti mielensä ja peli julkaistiin myös länsimaissa. Onkin hauska palata jälkikäteen lueskelemaan hämmentyneiden pelitoimittajien ensimmäisiä reaktioita monilla tavoin vanhanaikaiseen ja rajoittuneeseen peliin. Mitä ihmettä tällainen pelaajia rankaiseva, tahallisen ilkeä ja kankea peli tekee vuoden 2009 pelimarkkinoilla? Kuka tällaista haluaisi pelata?

Yllättäen vastaus kysymykseen oli ”aika monikin”, sillä Demon’s Soulsista tuli kulttiklassikko, joka nosti From Softwaren osakkeita melkoisesti, aloitti kokonaan uuden peligenren ja poiki puoli tusinaa epävirallista jatko-osaa.

11 vuotta myöhemmin klassikko on palannut entistä ehompana.

Varjojen mailla


Vaikka vuonna 2020 From Softwaren peruskaava onkin varmasti useimmille tuttu, kerrataan silti nopeasti Demon’s Soulsin perusteet. Kyseessä on armoton ja haastava roolipeli, joka ei pelkää ilkeitä temppuja tai pelaajan lyömistä vyön alle. Haaste ei tule niinkään mistään supervaikeista mekaniikoista tai monimutkaisista kontrolleista, vaan muutamasta merkittävästä tekijästä.


Merkittävimmin Demon’s Soulsin maailma on synkkä ja vaarallinen paikka. Pelin viisi erillistä aluetta on jaettu pienempiin kokonaisuuksiin, joita pelaajan täytyy tutkia täysin sokkona. Tarjolla ei ole mitään karttoja, kohti kentän lopussa odottavaa pomoa ohjastavaa GPS-systeemiä tai muita apukeinoja. Askel kerrallaan kohti ahdistavaa pimeyttä siinä toivossa, että valittu polku johtaa toivottuun päämäärään. Näin ei toki läheskään aina ole, sillä kentät ovat sokkeloisia ja rönsyileviä paikkoja, joissa sivuhaarat sisältävät usein kätkettyjä aarteita tai muita salaisuuksia. Tai sitten vain kuolemaa.

Pelaaja on käytännössä aina alakynnessä jopa aivan perustason vihollisia vastaan. Kämäisinkin zombi lyö niin kovaa, että parinkin kämmäyksen jälkeen on vähintään puolikuollut. Eivätkä viholliset suinkaan taistele reilusti, vaan ne odottelevat pimeissä tunneleissa ovien vieressä tai muuten väijytyksissä pelaajan saapumista. Usein viholliset huomaa ensimmäistä kertaa kun selän takaa kuuluu karjahdus ja housuun lirahtaa vähintään pari lusikallista.


Taistelu on mekaanisesti yksinkertaista, mutta silti haastavaa. Kaikessa on suunnatonta painon ja inertian tuntua. Jo aloitettuja hyökkäyksiä ei voi keskeyttää, vihollisten iskut osuvat kuin höyryjuna ja ajoitukset ovat todella tarkkoja. Demon’s Soulsissa kehittyminen ei tapahdu niinkään kokemustasojen noustessa, vaan pelaajan itsensä oppiessa ja kehittyessä.

Tämä ei ole niinkään huonoa pelisuunnittelua, kuin tarkoituksenmukaista pelaajan kouluttamista. Kun on muutaman kerran hakannut päätään seinään ja kuollut ikävien ansojen seurauksena, oppii pelkäämään aivan kaikkea. Demon’s Soulsin maailmassa ei juosta takki auki mihinkään, vaan edetään kilpi kohotettuna askel kerrallaan, sydän rinnassa jyskyttäen ja joka kulman kohdalla korvat höröllään kuunnellen. Onko tuo örinä ja kalina kulman takana odottava vihollinen vai ainoastaan kentän ambienttia taustaääntä? Ota askel ja selvitä! Tuloksena on fantastisen jännittävä ja ahdistava pelikokemus, joka tuntuu oikeasti vanhan koulukunnan luolastoseikkailulta.

Pelaajan ei tarvitse myöskään olla pimeyden keskellä aivan avuttomana. Ensinnäkin pelaamalla oppii. Kun kuolee, pudottaa ajon aikana keräämänsä sielut – jotka ovat pelin yleinen valuutta kokemustasojen ja esineiden osteluun – ruumiilleen, josta ne voi hakea takaisin, jos onnistuu taistelemaan tiensä takaisin tomumajalleen. Jos ei … no, Demon’s Souls opettaa myös arvokkaita läksyjä siitä, että menetetyn perään ei kannata haikailla.


On täysin suunniteltua, että pelaajat kuolevat kentän aika useasti, mutta joka kuolema myös opettaa jotain. Kun kenttää on tahkonnut aikansa ja selvittänyt parhaat reitit pomotaistelun luokse, läpi pystyy jo juoksemaan ninjamestarin lailla alta aikayksikön. Se tuntuu fantastiselta.

Lisäksi Demon’s Souls sisältää aikaisekseen yllättävän kehittyneitä verkko-ominaisuuksia. Muille pelaajille voi jättää purkitettuja ”varo edessä olevaa väijytystä” -henkisiä viestejä, jotka eivät toki aina pidä paikkaansa. Lisäksi maailmassaan näkee kuolleiden pelaajien jälkeensä jättämiä veritahroja, joiden kautta voi katsella poloisen viimeiset elonhetket. Jaha, tämä kaveri juoksee kilpi ylhäällä eteenpäin… ja sitten yllättäen lennähtää kaiteen yli alla odottavaan laavavirtaan. Voimme siis olettaa, että parin metrin päässä on ikävä ansa.

Kuten todettua, tämä on kaikki tuttua myös niistä muista From Softwaren Soulsborne-peleistä, mutta jotenkin Demon’s Soulsissa se ahdistavan luolastoseikkailun tuntu on vielä enemmän käsillä. Tunnelma on synkempi ja kauhuhenkisempi kuin esimerkiksi Dark Soulseissa, mikä tuntui 11 vuoden tauon jälkeen taas todella piristävältä ja hauskalta huomiolta.

Uusintaversiokin on täyttä rautaa


Vuoden 2020 Demon’s Souls ei ole From Softwaren itsensä kehittämä, vaan uusintaversioinnista vastaa amerikkalainen Bluepoint Software. En ollut itse tästä kovinkaan huolissani, sillä Bluepoint kehitti myös esimerkiksi ilmiömäisen hyvän Shadow of the Colossus -uusintaversion. Tiimi siis selvästi osaa hommansa.


Uusintaversio on rakennettu miltei kokonaan uusiksi PlayStation 5:ttä varten, eikä vaiva ole mennyt hukkaan. Demon’s Souls näyttää ja tuntuu uskomattoman hyvältä. Pelattavuus tuntuu prikulleen samalta kuin 11 vuotta sitten, joten alkuperäisen pelin erikoisuudet elävät edelleen. Olisin itse ehkä halunnut nähdä pieniä tuunauksia vaikkapa hyökkäysten tähtäyksessä, sillä liikkuviin kohteisiin osuminen on yhä täyttä tuskaa, mutta kyse ei selvästikään ole mistään taidottomuudesta, vaan halusta pysytellä uskollisena alkuperäiselle. Se on kunnioitettava päämäärä.
Myös kenttien suunnittelu ja rakenne seuraa alkuperäisen pelin kaavoja viimeistä piirtoa myöten, joten kaikki alkuperäiset kikat – kuten vaikka Shrine of Stormsissa oleva oikopolku, jonka voi löytää vain pyörähtämällä yhden tietyn murtuneen seinän yli juuri oikeasta kohdasta – ovat yhä olemassa. Kaikki vain näyttää älyttömästi paremmalta kuin ennen, koska kaikki grafiikat on väännetty uusiksi alusta alkaen.

Uudet grafiikat jakoivat mielipiteitä ennakkoon, sillä Bluepoint on käyttänyt myös omaa luovaa visiotaan, mutta itse tykkäsin uudistuksista. Maailma näyttää paljon elävämmältä paikalta kuin ennen ja hirviöt entistä kamalammilta.



Demon’s Soulsia voi pelata joko 4k/30-resoluution ”elokuvamaisessa tilassa”, tai 1080P-resoluutiolla pyörivässä 60 FPS:n suorituskykytilassa. Tiettävästi elokuvamainen tila heittää mukaan myös hieman kehittyneempiä ja monimutkaisempia efektejä, mutta käytännössä erot ovat pelatessa hyvin pieniä. Ja voi pojat, että Demon’s Souls silkkisen pehmeällä 60 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella tuntuukin hyvältä!


Kehitystiimi on saanut tungettua mukaan myös monia PlayStation 5:n kehittyneempiä ominaisuuksia. DualSense-ohjain tärisee ja pärisee mukana menossa, 3D-tilaääni tuntuu erinomaisen toimivalta ja peliin voi hypätä suoraan konsolin päävalikosta parissa sekunnissa. A-luokan käännöstyötä, siis.

Klassikko silloin, klassikko nyt


En ollut ennakkoon Demon’s Soulsin uusintaversiosta mitenkään huolissani, mutta lopputulos teki silti suunnattoman vaikutuksen. Peli näyttää häikäisevän kauniilta, pyörii todella hyvin ja on ilo pelata. Kun tekninen toteutus on näin huipussaan, alkuperäisen pelin sisältö pääsee myös taas pitkästä aikaa loistamaan.


Pientä nipotettavaa toki löytyisi jonkin verran, sillä kun alkuperäinen, jo vuonna 2009 monilla tavoin kankea peli on toistettu sellaisenaan, ne pienet kankeudet ja outoudet ovat toki yhä mukana menossa vuonna 2020, eikä ajan hammas ole ainakaan parantanut niitä. Olisi kiva, jos PVP ei olisi edelleen lagin täyttämää sähellystä. Olisi kiva, jos ”world tendency” -systeemi olisi järkeistetty, tai sitä olisi edes selitetty pelaajalle. Olisi kiva, jos moniakin pieniä juttuja oltaisiin tehty hieman eri tavalla.

Mutta jos näin oltaisiin tehty, Demon’s Souls ei olisi enää Demon’s Souls. Olisiko se niiden muutosten ja tuunausten jälkeen yhä fantastinen roolipeli, joka nousee vuoden 2020 parhaiden pelien joukkoon? Kenties, kenties ei. Mutta koska nyt saamamme peli todellakin tekee näin, en jaksa valittaa asiasta aivan kauheasti – ja ehkä vuonna 2020 pelaajat ovat myös hieman avoimempia From Softwaren persoonalliselle pelisuunnittelulle.

V2.fi | Miikka Lehtonen

Demon’s Souls (Playstation 5)

Parempi kuin koskaan ennen. A-luokan tekninen toteutus antaa hyvän pelisuunnittelun liitää kotkan lailla. Tuloksena on mestariteos.
  • Upean ahdistava tunnelma
  • Monipuolinen ja toimiva kenttäsuunnittelu
  • Haastavaa ja toimivaa taistelua
  • Todella vapaamuotoista hahmonkehitystä
  • Näyttää upealta
  • Erinomainen äänisuunnittelu
  • Todella hyvät 3D-äänet
  • Ohjaimen haptinen palaute
  • Dark Soulsia 60 FPS:llä? Voi pojat!
  • Tower of Latria on yhä pelihistorian parhaita kenttiä
  • Alkuperäisen pelin pienet erikoisuudet ovat yhä erikoisia
  • Verkkopeli kärsii edelleen verkkoviiveestä
  • Ei vieläkään varsinaisesti opeta pelaamaan, joten ilman 11 vuoden From Software -tietoutta pelin aloittaminen voi olla tuskallista
< No Straight Roads... Sackboy: A Big Adven... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova