Tuorein sisältö

Spider-Man: Miles Morales

Arvioitu: Playstation 5
Genre: Seikkailupelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Insomniac Games
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 19.11.2020
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

04.12.2020 klo 12.00 | Luettu: 2594 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Niukempi, mutta myös tiukempi Hämis-seikkailu
Tämä arvostelu on osa V2.fi:n PlayStation 5 -julkaisupelispesiaalia, katso muut arvostelut täältä:
Demon's Souls (PS5 Remake)
Sackboy: A Big Adventure

Muutaman vuoden takainen Marvel’s Spider-Man ei ollut mikään suunnaton yllätys, sillä kyllähän kaikki arvasivat ennakkoon, että erinomaisen toimivista peleistään tunnettu Insomniac Games ei tuottaisi pettymystä. Mikä yllätyksessä hävittiin, se laadussa voitettiin, ja meikäläisen kirjoissa Hämis oli vuoden 2018 parhaita pelejä.


PlayStation 5:n julkaisutapahtumassa esitelty Spider-Man: Miles Morales saikin hieman ristiriitaisemman, tai vuoristorata-henkisemmän vastaanoton. Uutta Spider-Mania? Jee! Miles Moralesilla varustettuna? Wuuuu! Mutta se onkin vain jokin pieni sivupeli, eikä oikea jatko-osa? Buuu!

Buuauksen voi jättää väliin, sillä ”pieni sivupeli” on hyvin harhaanjohtava tapa kuvailla Miles Moralesia. Tarjolla kun ei ole mitään parin tunnin rahastusta, vaan ihan täysimittainen peli, joka vaikuttaa typistetyltä vain vertailussa alkuperäisen Hämppi-pelin kanssa.

Eikä se typistys ole ollut lainkaan huono ratkaisu.

Harlemista, päivää


Sen enempää alkuperäisen Spider-Man-pelin tarinaa spoilaamatta kerrottakoon, että sen aikana koulupoika Miles Morales sai erinäisten tapahtumien kautta itselleen supervoimia sillä perinteisellä tavalla, mutanttihämähäkin hampaissa. Kun Miles Morales -peli pyörähtää käyntiin, Miles on toiminut Peter Parkerin oppipoikana joidenkin kuukausien ajan ja totuttelee yhä uusiin supervoimiinsa.


Edessä on kuitenkin itsenäistyminen, kun alkuperäinen Spider-Man lähtee lomalle tyttöystävänsä kanssa ja jättää Milesin pariksi viikoksi hoitamaan New Yorkin virallisen supersankarin hommia omine nokkineen. Mitä voi muka mennä pieleen? Pelastetaan vain vähän kissoja puusta, autetaan mummoja tien yli ja oho, paikallinen suuryhtiö hautoo koko New Yorkille vaaraa aiheuttavia suunnitelmia ja super-futuristisilla aseilla varustettu katujengi aikoo valloittaa kadut omiin nimiinsä. Oppimiskäyrä jyrkistyi juuri muutamalla asteella.



Miles Morales on kaikin tavoin pienempi peli kuin edeltäjänsä. Panokset ovat pienemmät, samoin myös puitteet. Tarina pyörii entistä enemmän Milesin, hänen ystäviensä, sekä kaikkien kotipaikkana toimivan Harlemin kaupunginosan ympärillä. Tämä ei ole suinkaan huono juttu, sillä juuri nämä pienemmät persoonalliset osiot – Miles parhaan kaverinsa kanssa katumarkkinoilla, Miles viettämässä joulua sukunsa kanssa – ovat pelin miltei parasta sisältöä. Miles on hahmona mitä mainioin, joten hänen kanssaan viettää todella mielellään aikaa.


Peli nojaa myös mainiosti siihen ideaan, että Miles on vielä kokematon supersankari, sekä myös eri sukupolven edustaja kuin Peter Parker. Tämä näkyy luonnollisesti tarinassa, mutta myös pienemmissä yksityiskohdissa, kuten Milesin animaatioissa, jotka eivät ole ollenkaan niin itsevarmoja ja rutiininomaisia kuin edellisessä pelissä. Kun Miles heiluu pitkin New Yorkin taivaita raajat milloin minnekin osoittaen, pelaaja tuntee heti, että kyseessä on nuori mies, joka vielä opettelee hallitsemaan kykyjään.

Kokonaisuus toimii erinomaisesti. Tarina on juuri sopivan pitkä, jotta siitä saa mukavasti viihdettä irti, mutta homma ei lähde missään vaiheessa laahaamaan paikallaan, eivätkä mitkään osiot tunnu olevan mukana pitkittämässä peliä. Reipas tempo, hyvä huumori ja viihdyttävät hahmot tekevätkin Miles Moralesin pelaamisesta mukavan piristävää ja hauskaa puuhaa.

Leikkurilla pelidokkariin


Sama leikkauskuuri on iskenyt myös siihen pelilliseen sisältöön, eikä tämä ole lainkaan huono juttu. Niin paljon kuin pidinkin Spider-Manista, pelillä oli pituutta helposti ainakin yksi neljännes liikaa. Niinpä en jaksa valittaa pätkääkään siitä, että tarinatila on pelattu läpi noin 10 tunnissa ja 100% sisällöstä on suoritettuna reilusti alle 20 tunnissa. En varsinkaan, kun niin suuri osa sisällöstä on tarinallista ja selvästi varta vasten luotua. Sivutehtävät ovat pieniä tarinanpätkiä, joissa Miles vaikka pelastaa kulmakaupasta varastettua kissaa bandiittien hallusta, tai jahtaa Harlemin asukkaita terrorisoivaa, mystistä rikollisjengiä.


Siinä sivussa pelaaja kerää taas tuttuun tyyliin kokemuspisteitä, joiden avulla kivutaan kykypuita, rakennellaan Milesin käyttöön uusia pukuja, niihin upotettavia modeja ja muuta pientä tuunaketta. Tämäkin puoli hoituu ripeästi, sillä jos haluaa käyttöönsä vaikka Kohti hämähäkkiversumia -elokuvasta tutun puvun (joka on animoitu elokuvan tavoin leikatulla ruudunpäivitysnopeudella ja näyttää uskomattoman huikealta), edessä ei ole mitään 10 tunnin grindiä vaan muutaman sivutehtävän suorittaminen.



Lyhyt kehitysjakso näkyy ja tuntuu eniten siinä, että peli kierrättää alkuperäisen pelin sisältöä aika huoletta. Tapahtumapaikkana toimii tietenkin edelleen New York, mutta kaupunki on saanut parikin kerrosta kromia pintaansa. Miles Morales sijoittuu talveen, joten kadut ovat lumen peitossa ja meininki on jouluisempi kuin vuoden 2018-hämppeilyssä. Myös vastassa olevat uudet rikolliset ovat visuaaliselta ilmeeltään erilaisia kuin alkuperäisen pelin kiinalaiset demonijengiläiset, mutta kyse on vain graafisesta erosta. Kyvyt ovat prikulleen samanlaisia.
Myös monet pelin tapahtumapaikoista ovat tuttuja alkuperäisestä pelistä. Hei, tämähän on se satama-alue, jossa aikanaan taisteltiin Rhinoa vastaan. Hei, tämähän on Kingpinin toimisto. Hei, tämähän on se toinen paikka. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä pelillisesti toimivien ja kiehtovien alueiden tekeminen on haastavaa puuhaa, ja ”tuttu alue mutta nyt hieman eri näköisenä” on ihan ymmärrettävä oikopolku.


Kokonaan uutta on kuitenkin se, että Milesin supervoimat ovat hieman erilaiset kuin Peter Parkerilla. Niiden normaalinen Hämis-voimien ohella Milesilla on hämäriä sähkövoimia, jotka ilmenevät puzzlejen ratkomisen ohella uusina taistelukykyinä. Lisäksi tarinan edetessä Miles oppii muuttumaan näkymättömäksi, mikä tekee hiippailuosioista paljon sujuvampia kuin viimeksi.

Spider-Manin suurin ongelma on myös edelleen mukana. Viholliset muuttuvat pelin aikana kovemmiksi ja saavat itsekin omia erikoiskykyjään. Tätä vihollista vastaan ei voi tehdä seittisyöksyä, tuo vihollinen vaatii aseiden repimistä kädestä, tämä taas sammuttaa Milesin voimat hyökkäyksillään. Tämä on kaikki ihan OK, mutta loppua kohti jokaisessa taistelussa on lähemmäs tusina erilaista erikoisvihollista, jotka kaikki vaativat omia taktiikoitaan ja rankaisevat armotta muunlaisista lähestymistavoista. Pelaaminen muuttuukin välillä turhan hektiseksi ja suorastaan ärsyttäväksi, kun Miles puree pölyä kerran toisensa jälkeen.

Upea käyntikortti


Jos joku epäilee PlayStation 5:n kykyjä, puoli tuntia Miles Moralesin parissa hälventänee huolet. Peli näyttää uskomattoman hyvältä, pelasipa sitten 60 FPS:n nopeudella pyörivässä pelitilassa, tai 30 FPS:n silmäherkku-moodissa, jossa säteenseuranta ja muut erikoisefektit heitetään kehiin. On uskomattoman vaikuttavaa katsella valon ja lasipintojen täyttämää kaupunkia, jossa Miles heijastuu kaikkiin ikkunoihin, kaupungin jouluvalot kimaltelevat lätäköissä ja ikkunoissa ja niin edelleen.


Wow-efektit eivät lopu siihen, sillä Miles Moralesissa on myös erinomaisen hyvä tilaääni, sekä tuki DualSense-ohjaimen haptiselle palautteelle. Milesin renkuessa seiteissään liipaisimet potkivat vastaan ja pakottavat puristamaan ohjainta hieman kovempaa. Ehkä vaikuttavinta on silti se, miten peli hyödyntää PlayStation 5:n todella nopeaa SSD-levyä. Kyse on paperilla pienistä jutuista, mutta kun peli siirtyy välianimaatiosta pelitilanteeseen täysin saumattomasti, olin hieman ällikällä lyöty. Yhtenä hetkenä ollaan pelimoottorissa renderöidyssä välianimaatiossa vaikkapa rikollisjengin piilopaikassa, mutta Milesin syöksyessä ulos ikkunasta kamera seuraa tätä suoraan ulos ja peli jatkuu ilman mitään siirtymää. PlayStation 5:n päävalikosta voi hypätä suoraan vaikka haluamansa haastetehtävän pariin kirjaimellisesti parissa sekunnissa. Uskomatonta menoa.

Kuten rivien välistä voi ehkä lukea, pidin Miles Moralesista suuresti. Alkuperäisen Spider-Manin pelattavuutta on hieman tuunattu, tarina on ensiluokkainen ja PlayStation 5:n teknologiset jipot tekevät kokemuksesta myös teknisesti todella vaikuttavan. Normaalisti Miles Morales olisi helposti uuden konsolin julkaisuvalikoiman kirkkain helmi, ja nytkin tilanne on hieman auki vain sen takia, että samaan syssyyn markkinoille heitettiin myös hillittömän hyvä Demon’s Souls ja vuoden positiivisin yllättäjä, Astro’s Playroom. Miten ikinä nämä kolme peliä haluaakaan rankata, kaikki kuuluvat selvästi vuoden parhaisiin peleihin.

Miten olisi, Insomniac? Jos se seuraava Spider-Man-pelikin olisi Miles Moralesia?

V2.fi | Miikka Lehtonen

Spider-Man: Miles Morales (Playstation 5)

Miles Morales on virtaviivainen ja äärettömän viihdyttävä supersankaritarina, joka esittelee mainiosti PlayStation 5:n ominaisuuksia.
  • Silmäherkkua koko rahan edestä
  • Suorituskyky-tila näyttää yhä mainiolta ja pyörii vakaasti 60 FPS:n nopeudella
  • Miles Morales on mitä mainioin hahmo
  • Viihdyttävä ja ripeästi liikkuva tarina
  • Sisältöä on juuri sopivasti
  • Spider-Cat!
  • Uskomattoman nopeat latausajat
  • Pelattavuus yhä A-luokkaa
  • Milesin sähkövoimat ovat hauskoja ja näyttävät hyvältä
  • Spider-Verse-puku!
  • Taistelu on välillä turhauttavan vaikeaa
  • Pari kaatumista arvostelujakson aikana
< Sackboy: A Big Adven... Immortals: Fenyx Ris... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova