Tuorein sisältö

Ants Took My Eyeball

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1-4
Ikärajoitus: 1
Kehittäjä: Bosmic Forge
Julkaisija: Bosmic Forge
Julkaisupäivä: 19.04.2024
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

22.04.2024 klo 13.05 | Luettu: 1726 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Suomalaista muurahaismurhaa toiminnannälkäisille
Ants Took My Eyeball on hyvin pienen suomalaisen pelinkehitystiimin ensiteos, joka kertoo sen klassisimmista klassisimman tarinan. Muurahaiset varastavat miehen silmän, outo ötökkä kutistaa tämän minikokoiseksi, sankarimme syöksyy muurahaiskeon syövereihin rynnäkkökivääri kädessään hakemaan silmäänsä takaisin. Kukapa meistä ei olisi itsekin kokenut joskus samaa?


Tarjolla on haastavaa 2D-tasohyppelyä vahvoilla roguelite-elementeillä ja suurella uudelleenpeluuarvolla höystettynä. Ensimmäisten tuntien aikana peli tekeekin todella positiivisen ensivaikutelman. Se näyttää ja kuulostaa kivalta ja tiimi on selvästi käyttänyt paljon mielikuvitusta suunnitellessaan muurahaisten maanalaista valtakuntaa ja sen sisältämiä moninaisia haasteita.

Pelituntien kertyessä tulee kuitenkin sellainen olo, kuin Ants Took My Eyeball ei olisi vielä aivan valmis peli, vaikka se ei mikään Early Access -julkaisu olekaan.

Hyvällä tavalla indie


Kostomatka muurahaispesässä seuraa hyvin tuttuja mekaanisia kaavoja. Pelaajan tie kulkee aina läpi saman reitin, mutta maailma generoidaan uudelleen jokaista sessiota varten. Niinpä siis vaikka ensimmäinen kenttä onkin aina sisäänkäynti muurahaisten valtakuntaan ja sisältää aina saman valikoiman vihollisia ja ansoja, tarkempi pohjapiirustus ja kentästä löytyvät aarteet ja esineet vaihtelevat pelikerrasta toiseen.


Täytyy nostaa hattua siitä, että kehitystiimin audiovisuaalinen osaaminen on erittäin vahvaa. Rosoinen 2D-pikseligrafiikka näyttää hyvältä ja persoonalliselta, eikä äänimaailma jää yhtään jälkeen. Vaikka hahmot ovat pikkuruisia, ne on animoitu hyvin ja kaikilla ötököillä on helposti tunnistettava silhuettinsa, mikä onkin tärkeää, koska niillä on myös omat temppunsa ja hyökkäystyylinsä, jotka täytyisi opetella tunnistamaan nopeasti, jos aikoo pärjätä.

Vihollisiin on saatu myös mekanismien osalta valtavasti persoonallisuutta. Myöhemmissä kentissä tulee vastaan todella vaarallisia ja ärsyttäviä liekkihirviöitä, jotka kuollessaan hajoavat nipuksi pienempiä – mutta yhtä ärsyttäviä – liekkihirviöitä. Mutta jos ne onnistuu houkuttelemaan veteen, jota kentässä on vähän kaikkialla, ne sammuvat ja kuolevat silmänräpäyksessä. Lisää tällaista, on aina kiva tuntea kehittyvänsä, koska opettelee hirviöiden heikkouksia, eikä vain, koska aseen numero on edellistä isompi!


Erityisesti äänimaailma on todella sympaattinen, sillä kehitystiimi on uskaltanut olla hyvällä tavalla indie. Miten en muka fanittaisi peliä, jossa monet hirviöiden äänistä on tehty vain selkeästi örisemällä mikrofoniin? Huikeaa!

Myös kontrollit toimivat enimmäkseen hyvin. Se itse pelituntuma on saatu juuri kohdalleen, sillä pelaaminen tuntuu monipuoliselta, mutta ei vedä sormia solmuun. Jo pienen harjoittelun jälkeen haastavan pelin vaatimat tuplahypyt ja väistösingahdukset irtoavat kuin selkärangasta. Oikeastaan ainoa pyyhe tuleekin siitä, että aseiden ja esineiden hallinta on turhan hankalaa. Mukaan kertyy jos jonkinlaisia aseita ja varusteita, joista saa kerrallaan käyttöön yhden tuliaseen, yhden lähitaisteluaseen, sekä ötököitä murhaamalla ladattavan erikoisesineen, joka voi olla vaikka heitettävä pommi tai aktivoitava suojakilpi.


Suuremmasta valikoimasta pitäisi sitten valita käyttöön sopivat vempeleet tilanteen mukaan, tai vaikka sen mukaan, minkä asetyypin ammuksia on käytössä. Ja tämä ei sitten onnistukaan niin sujuvasti, jos se täytyy tehdä kesken toiminnan – kuten vaikka pomotaistelussa. Tiimi on itsekin tunnistanut ongelman ja korjausta on tulossa, mutta sitä odotellessa tiedossa on välillä hieman harmaita hiuksia.

Peligenren perinteiden mukaisesti Ants Took My Eyeball on todella haastava peli. Se vaatii jo alusta saakka pelaajaltaan jatkuvaa hereillä oloa ja tarkkaa pelaamista, sillä vihollisia ja vaaroja tulee niskaan jatkuvalla syötöllä joka suunnasta, eikä menetettyjä kestopisteitä saa palautettua kuin käytännössä kenttien välissä. Niinpä pienikin herpaantuminen tarkoittaa, että lupaavasti alkanut pelikerta muuttuukin yllättäen epätoivoiseksi selviytymistaisteluksi, jossa seuraava osuma tarkoittaa hengen lähtöä. Kun näin tapahtuu, peli tietenkin alkaa uudelleen alusta, mutta ei täysin tyhjältä pöydältä. Yhden pelikerran aikana keräämänsä esineen saa napattua mukaansa myöhempiä kertoja varten, ja lisäksi pelikerran aikana kerätyillä valuutoilla voi ostella pieniä bonuksia. Alun jälkeen tätä valuuttaa kertyy sen verran hitaasti, että bonusten avaamiseen vaaditaan useita kohtalaisen hyvin menneitä pelikertoja, joten progressio tuntuu välillä turhauttavan hitaalta.

Lisää, lisää, lisää


Ants Took My Eyeball sisältää julkaisukunnossaan ihan kohtalaisen määrän sisältöä. Erilaisia vihollisia on mukavasti, ja paperilla pelaajan löydettävissä on myös melkoinen määrä erilaisia aseita ja varusteita. Lisää kuitenkin kaivattaisiin, sillä jo noin 10 pelitunnin jälkeen tuntuu siltä kuin jatkuvasti näkisi vain niitä samoja muutamia aseita ja varusteita.


Nyt pääsemmekin siihen pelin ongelmallisimpaan osioon. Eräs tällaisten roguelite-pelien perusjutuista on se, että pelaaja saa yhden pelikerran sisällä yrittää rakentaa itselleen mahdollisimman toimivan kokonaisuuden satunnaislukugeneraattorin arpomista aseista ja varusteista. Tämän perusidean tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, sillä juuri se on se juttu, jonka ansiosta näitä pelejä pelataan niin pitkään kuin niitä pelataan. On todella hauskaa yrittää löytää yllättäviä yhdistelmiä, jotka toimivat todella hyvin tai yrittää kustomoida hahmostaan – oli se hahmo sitten perinteisempi hahmo tai vaikka Slay the Spiren korttipakka – jotain, millä ei ole ennen pelannut.

Tämä on tietenkin keskeinen juttu myös Ants Took My Eyeballissa, sillä tarjolla on kyllä jos jonkinlaista asetta ja vempelettä, joiden välillä on hienoja synergian siltoja. Jos on löytänyt vaikka myrkkyvahinkoa tekevän konepistoolin, on kiva juttu myös löytää sormus, joka nostaa tehtyä myrkkyvahinkoa. Ongelma tuleekin siitä, että tämä niin kutsuttu buildin kasaaminen on kankeaa ja vaikeaa.


Kaikkiin kenttiin on sijoiteltu erillisiä sivupolkuja ja laidoille kätkettyjä aarrearkkuja, joista voi löytää käyttöönsä varusteita. Lisäksi kenttien välissä tulee vastaan kauppa, josta voi myös ostella mukaansa aseita ja tarvikkeita. Satunnaislukugeneraattori kaipaisi kuitenkin vielä tuunausta, sillä joskus niitä varusteita ei vain löydy juuri lainkaan. Tuntuu myös siltä, että mukana ei ole mitään algoritmiä, joka yrittäisi auttaa pelaajaa kasaamaan toimivia kokonaisuuksia, sillä on ihan rutiininomaista löytää vaikka pelin alussa se jo mainittu myrkkyvahinkoa nostava esine, mutta ei sitten lainkaan myrkkyvahinkoa tekeviä aseita, jolloin koko esineestä ei ole mitään hyötyä. On myös hieman erikoista, että tukikohtaan voi rakentaa esineen, joka nostaa yhden ammustyypin kapasiteettia. Valinta siitä, mitä ammustyyppiä haluaa kasvattaa, tehdään ennen pelikerran alkua, mutta ei jälleen ole mitään takeita siitä, että löytää koko pelin aikana yhtään asetta, joka käyttäisi valittua ammustyyppiä.

Tasapainotus tuntuu muutenkin hieman oudolta. Ensimmäisen kentän lopussa törmätään romuttamoon, jossa voi purkaa löytämiään aseita alkutekijöihinsä ja sitten osien avulla parannella muita aseitaan. Kiva idea, mutta koska loottia putoaa niin kitsaasti, purettavia aseita ja varusteita ei juuri koskaan ole niin paljon, että niistä saaduilla raaka-aineilla voisi tehdä yhtään parannusta.


Hyvät uutiset ovat, että nämä eivät ole mitään kohtalokkaita ongelmia, vaan todennäköisesti juttuja, joita kehitystiimi voi korjailla vain taustalla pyöriviä numeroita muuttelemalla ja hienosäätämällä. Toivottavasti näin myös tehdään, sillä Ants Took My Eyeballissa on valtavasti potentiaalia.

Julkaisukunnossaankin peli on todella sympaattinen ja viihdyttävä teos. On selvää, että kehitystiimillä on runsaasti osaamista ja myös, että projektia on tehty aidon intohimon avulla. Kokonaisuus tihkuu sellaisia pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät sen hyvin selväksi. Niinpä sanoisin, että jo peli on pelaamisen arvoinen jo nyt. Sain itsekin siitä 10 tunnin verran viihdettä, ennen kuin tasapainotusongelmat ja bugit alkoivat lannistamaan liikaa.


Toivon kuitenkin, että tiimillä on tilaisuus ja intoa hioa peliä entisestään, sillä paremmalla tasapainotuksella, pienellä bugien liiskailulla ja suuremmalla määrällä sisältöä Ants Took My Eyeball voi hyvin nousta sinne roguelite-pelien aivan kirkkaimpaan kärkeen.

Seuraamme tilanteen kehittymistä.

20 minuuttia pelikuvaa:

V2.fi | Miikka Lehtonen

Ants Took My Eyeball (Tietokonepelit)

Sympaattinen ja viihdyttävä toimintapeli, joka on pienen tuunauksen päässä huikeudesta
  • Kaunista ja sujuvaa pikseligrafiikkaa
  • Huikean sympaattinen äänimaailma
  • Pelaaminen sujuu aseiden vaihtelua lukuun ottamatta mainiosti
  • Neljän pelaajan yhteistyötila jaetulla ruudulla
  • Mukavasti sisältöä
  • Viholliset ovat persoonallisia ja mukavan vaihtelevia
  • Buildien toteuttaminen on juuri nyt turhan sattumanvaraista puuhaa
  • Pienet bugit kaipaisivat hiomista
  • Lisäsisältö ei olisi pahitteeksi
  • Pomotaistelut vaativat paljon teknistä osaamista, ja harjoittelu on hieman rasittavaa, koska niihin pääseminen kestää niin kauan
< Narita Boy... Sand Land... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova