Tällä kertaa rutiinimainen arvostelu muuttui astetta mielenkiintoisemmaksi, sillä V2.fi:n arvostelijan luokse matkasi videopeleistä kiinnostunut työelämään tutustumassa ollut tettiläinen. Erilaisten työtehtävien sekaan mahdutettiin totta kai myös pikaisen peliarvostelun kirjoittaminen: seuraava arvio onkin kirjoitettu yhteistyönä tettiä suorittaneen Einon kanssa.




Arvostelijan iän huomioon ottaen peliksi valikoitui Pilo and the Holobook, koko perheelle sopiva seikkailupeli. Vauhdikas kultapanda Pilo on seikkailunhaluinen avustaja professori Chironille, joka on vastikään kehittänyt avaruusmatkailun mahdollistavan teknologian. Kertoakseen galaksin ihmeistä Chiron varustaa avustajansa Pilon holobookilla, eli kameramaisella esineellä, jonka avulla voi skannata kaikki vastaantulevat eliöt, oliot ja asiat. Holobookista rakentuu yksi objekti kerrallaan koko galaksin kattava tietosanakirja. Tylsän, tekstimuotoisen tietosanakirjan sijaan holobook luo jokaisesta skannatusta objektista tarran, jolla voi koristella vapaamuotoisesti kirjan sivuja.

Chiron lähettää Pilon tutkimaan galaksin eri planeettoja. Reilun viitisen planeetan parissa vietetään suunnilleen yhtä monta tuntia ympäristöjä skannaten. Skannaus itsessään tapahtuu simppelisti napinpainalluksella, mutta osa skannattavista asioista vaatii pientä pulmanratkontaa. Esimerkiksi ujommat eläimet saattavat paeta niitä lähestyessä, osa objekteista taas on piilotettu ympäristöihin. Yksinkertaiset puzzlet rikkovat muuten hieman itseään toistavaksi osoittautuvaa pelailua, sillä skannaaminen on hyvin identtistä alusta loppuun. Tettiläiselle skannaus myös toi mieleen Subnautican vastaavan mekaniikan, herättäen vastaavan edistymisen tunteen.


Pelin toinen päämekaniikka skannauksen ohella on tarrakirjan täyttäminen. Tarrakirja on itsessään hauska, monen omaan nuoruuteen liittyvä muisto, ja tarrojen asettelu onkin varsin sympaattista. Tai no, olisi sympaattista, jos tarrakirjassa olisi tarpeeksi pinta-alaa: ikävä kyllä tarroja on niin paljon, ettei niitä saa aina sovitettua miellyttävällä tavalla, vaan tarrat menevät tuon tuosta reunojen yli ja päällekkäin, vaikka niitä yrittäisi kuinka sovittaa. Ongelma ei ole mahdottoman suuri, mutta jatkuva ärsyke.



Jos Pilo and the Holobook vaikutti mekaniikkojensa puolesta miellyttävältä, mutta hieman haalealta, niin pelin vahvuuksiksi nousivat sen omanlainen ja rentomielinen tunnelma, sekä lämpimän värikäs ulkomuoto. Visuaalisen tyylin ja tunnelman ansiosta pelaaminen tuntuu yhtä huolettomalta kuin aurinkoisena kesäpäivänä loikoilu.


Sarjakuvamaisessa maailmassa ihastellaan vuoronperään hyvin perinteisiä, mutta silti tyylikkäitä planeettoja: Pilo seikkailee muun muassa hiekkadyynien peittämissä raunioissa, sankoissa viidakoissa sekä pilvimaailman keskellä. Vaikka alueet ovat tyylikkäitä, niiden tutkiminen on välillä ärsyttävän rajattua, ja alueiden viimeisten objektien skannaaminen voi olla turhauttavaa etsintää. Peli heittää myös aivan loppumetreillä muutaman varsin turhauttavan puzzlen pidentääkseen peliaikaa keinotekoisesti.

Vaikka peliä jaksaa pelata myös aikuisena, Pilo and the Holobook on selkeästi suunnattu nuoremmille perheenjäsenille. Visuaalisen tyylin lisäksi lapsekas huumori ja yksinkertaiset mekaniikat varmistavat, että peli on mukava nimenomaan nuorimmille.


Pilon seikkailu on selkeästi kehitetty pienemmällä budjetilla, joka näkyy muun muassa pelkistetyssä tarinankerronnassa. Juonta kuljetetaan puhuvilla päillä ilman ääninäyttelyä, ja esimerkiksi musiikki on yksinkertaista ja unohdettavaa.

Vaikka pelaamisen kanssa piti hieman kiirehtiä, sekä tettiläinen että pääarvostelija viihtyivät Pilo and the Holobookin parissa. Kumpikaan ei kutsuisi peliä mestariteokseksi, mutta kokemus jäi positiivisen puolelle: rento tunnelma, tyylikäs ulkomuoto ja simppeliydessään viihdyttävä skannailu tekivät kokemuksesta miellyttävän.