Tiimitaistelupelit ovat nykyään jonkinlaista muotia pelinkehittäjien keskuudessa. Tämän vuoden puolella lopullisen julkaisunsa saanut odotettu 2XKO, tuleva Marvel Tokon, Hunter x Hunter: Nen Impact ja viimeisin Mortal Kombat ovat kaikki tiimipelejä.

Perinteistä kahdenhenkistä kaksintaistelua ilman jatkuvaa avustajien kanssa kikkailemista itse asiassa hieman jo kaipaisi. Trendin hidastumista ei ole kuitenkaan luvassa Invincible VS:n kohdalla, se on nimittäin tiimimättö, jossa ruudulla häärää samanaikaisesti kummallakin puolella kolme raakaa supersankaria tai -roistoa, mikä tekee visuaalisesta ilmeestä helposti melkoista kaaosta.


Pelin taustalla touhuaa kuitenkin Quarter Up -studio, joka koostuu monista genren kokeneista veteraanikehittäjistä. Kehitystiimin joukossa on paljon väkeä, jotka ovat olleet tekemässä jo päälle vuosikymmen sitten julkaistua ja kulttimaineeseen noussutta Killer Instinct -uusioversiota – ja sen perinnön huomaa välittömästi pelin monista keskeisistä mekaniikoista. Paperille mukana ovat siis kaikki mielenkiintoisen pätkinnän ainekset, mutta valitettavasti lopullinen tuotos jättää hyvin ristiriitaisen ja osittain jopa halvan maun suuhun.



Yksi pelin suurimmista ja silmiinpistävimmistä kompastuskivistä on sen luokaton tarinatila ja muukin yksinpelisisältö. Koko tarinatila kestää vaivaisen tunnin, mikä on genren nykystandardeilla mitattuna suorastaan hävytön suoritus. Lisäksi koska tila on toteutettu todella halvalla, staattisella stop-motion-tyylillä, se tuntuu vain yhdeltä keskinkertaiselta tv-sarjan täyte-episodilta. Tarina ei vie hahmoja eteenpäin, vaan se loppuu kuin seinään ilman minkäänlaista todellista tai tyydyttävää päätöstä.


Perinteinen arcade-tilakaan ei pelasta tilannetta, sillä se tarjoaa vain lyhyet, hätiköidyt ja usein suorastaan tylsät hahmokohtaiset lopetukset. Kun pelistä puuttuu kokonaan kunnolliset combo-haasteet, tutoriaalit tai syvälliset hahmo-oppaat, jää pelkkää tekoälyä vastaan hinkkaava kasuaalipelaaja nopeasti täysin tyhjän päälle ilman mitään järkevää tekemistä. Lisäksi hahmojen liikkuminen ja animaatiot yleisesti tuntuvat monissa tilanteissa yllättävän jäykiltä ja kankeilta, mikä syö pohjaa siltä vähältäkin ilolta, jota yksinpelistä voisi repiä.



Pelattavuuden ytimessä on tosiaan paljon aiemmin mainitusta Killer Instinctistä lainattua mekaniikkaa. Monimutkainen combojärjestelmä kannustaa tiimiläisten jatkuvaan vaihteluun kesken iskujen, mutta samalla se altistaa hyökkääjän siihen, että vastustaja voi luikerrella niistä esimerkiksi vihun hahmon pois läpsäisevällä assist breakerillä. Pääosa otteluista onkin puhdasta vihollisen toimien ennakoimista: kun combo alkaa, pelaajan on arvattava, millä tapaa vihu aikoo paeta tilanteesta ja millä sekunnilla. Mikäli se meni oikein, pääsee rankaisemaan vastustajaa niin lujaa, että hahmoja voi käytännössä tappaa suoraan kerrasta, vaikka elämäpalkki olisi ollut täynnä.


Pelissä on valittavana kaksi kontrollitilaa: yksinkertaistettu ja "klassinen", mutta jälkimmäisellä ei ole pelillisesti oikein mitään järkeä pelata. Peli ei sen kummemmin rankaise pelaajaa yksinkertaistettujen kontrollien käytöstä esimerkiksi vahinkomittareita muuttamalla, eli luvassa on vain pelkkiä mekaanisia etuja, kun vaikeatkin liikkeet ja kombot ovat vain yhden napinpainalluksen takana.


Invincible VS on malliesimerkki mätkinnästä, jonka pelillinen ydin on parhaimmillaan houkuttava. Kokonaisuudesta jää kuiternkin harmillinen vaikutelma tuotteesta, joka julkaistiin joko aivan liian aikaisin tai tehtiin liian pienellä budjetilla. Taistelujärjestelmä itsessään on onnistumisen hetkillään mielenkiintoinen, aggressiivinen ja monimutkainen. Siitä olisi osaavissa käsissä voitu saada hyvinkin paljon irti, mutta yleinen viimeistelemättömyys, sisällön puute ja tekninen kankeus ovat pelin suurimmat murheenkryynit.