Tuorein sisältö

Bodycount

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Sotapelit
Pelaajia: Yksinpeli, moninpeli
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Guilford Studio
Julkaisija: Codemasters
Julkaisupäivä: 02.09.2011
Pelin kotisivut
Jarkko Rotstén

30.09.2011 klo 22.22 | Luettu: 6388 kertaa | Teksti: Jarkko Rotstén

Savun hälvettyä laskemme ruumiit.
Viime vuosina arvosteltavakseni on osunut varsin paljon kärkipään räiskintäpelejä. Vähemmästäkin tulee aika ajoin pohtineeksi, miten julkaisusta toiseen kierrätetään aina niitä samoja pelillisiä ratkaisuja, tuomatta genreen yleensä mitään, tai korkeintaan hyvin vähän uutta. Silloin harvoin, kun kokonaispakettiin on saatu ujutettua jotakin massasta erottuvaa, herättää se kriitikon mielenkiinnon aivan eri tavalla kuin joku jokavuotinen Call of Honor -päivitys. Bodycount herättää kiehtovuutta varsin kivasti tuhoutuvalla sekä kohtuullisen avoimella peliympäristöllään.

Body moving


Ensimmäinen silmäys kohti näyttöruutua riittää kertomaan, että se, että pelissä melkein kaikki hajoaa, on valitettavasti tehty visuaalisen näyttävyyden kustannuksella. Uskotellaanpa nyt kuitenkin itsellemme, ettei grafiikan rujoudella ole mitään väliä, jos peli on muuten tosi jees! Hyvin pian käy myös ilmi, että grafiikkamoottori on jäänyt selvästi optimoimatta. Menon yltyessä hiukankin intensiivisemmäksi, ruudunpäivitys alkaa nykiä sietämättömästi. Ohjaus tuntuu aluksi aivan superjähmeältä. Kääntymisherkkyyttä saa onneksi säädettyä ripeämmäksi, vaikka edelleen tuntuu siltä, ettei tätäkään osa-aluetta ole viilattu aivan viimeisen päälle.

Jos unohdetaan narina hetkeksi ja keskitytään siihen, mikä Bodycountissa on erityisen hyvää. Varsin suuri osa tämän päivän räiskintäpeleistä sijoittuu siihen kaikkien tuntemaan ahtaaseen putkeen. Vaikka Bodycountissakin pelialue on osittain rajattu, annetaan pelaajalle kiitettävän paljon liikkumavaraa. Tämä antaa tehtäville kosolti uudelleenpeluuarvoa. Maantieteellisesti pelialueina toimivat Afrikka, Aasia sekä eräät futuristisemmat alueet, joista en sen enempää viitsi höpöttää, etten sorru suorastaan spoilaamaan peli-iloa keneltäkään.

Pelin henki on astetta arcadempi kuin suurimmalla osalla saman genren kilpailijoita. Pisteitä jaellaan ja erikoisemmista nirrin irroituksista niitä ropisee hieman enemmän. Paremman pistesaaliin toivossa kenttiä voi suorittaa uudestaankin. Pistejärjestelmä tuntuu tosin sen verran yksinkertaiselta ja tehtävät yllätyksettömiltä, että tuskin moni jaksaa tehtäviä kovin moneen kertaan läpi tahkota. Bodycountilla tuntuu olevan kevyt identiteettikriisi. Jäin todella kaipaamaan selvempää linjavetoa arcaden ja totisen räiskinnän välille. Tällaisenaan pelistä jää lähinnä sellainen kuva, että arcademaisuudella on piilotettu pelimoottorin puutteita.

Armeijassa hajoaa


Kuten aiemmin mainitsin, ympäristön hajoamiseen on todella keskitytty ja se on yksi pelin valttikortteja. Paikkojen tuhoutuminen on tehty kohtuullisen hyvää makua osoittaen ja liikoja alleviivaamatta. Talojen seinät eivät ole mitään pahvia, eivätkä ne sorru aivan pienestä laakista. Suojat kyllä murenevat ympäriltä, jos niihin jää viihtymään liian pitkäksi aikaa. Välillä tosin löytyy niitäkin suljettuja ovia ja seiniä, joita ei nyt vain räjäytetä särki. Moiset rajoitukset lienevät pelin yleisen sujuvuuden kannalta enemmän tai vähemmän välttämättömiä.

Ilmeisesti tuhoutuvien kenttien tekeminen on vienyt sen verran paljon miestyövuosia, että harmillisen moni tehtävä sijoittuu samalle alueelle, mikä tekee toiminnasta puisevaa. Samojen maisemien ramppaaminen on ilmeisesti huomattu myös pelintekijöiden suunnalla ja siksipä pelaaja syöstään puhtaasti vaihtelun vuoksi urbaanista ympäristöstä täysin eri maailmasta olevaan scifi-ympäristöön. Muutos on niin roima, että se vain korostaa pelin sillisalaattimaista olemusta. Kokonaisuudessaan yksinpelikampanja on kaikkine toistoineenkin luvattoman lyhyt pelikokemus. Jäljelle jäävät toki muutamat moninpelitilat, mutta uskoisin yksinpelikampanjan läpäisemisen aiheuttavan sen verran tylyn pettymyksen tunteen, ettei servereille ole suurta hinkua. Eikä sitä juuri ollut havaittavissakaan. Deathmatcheissa toki riittää väkeä, jos niiden parissa edelleen viitsii aikaansa haaskata.

Bodycountin vihollislauma noudattelee pelin yleistä linjaa, eli on lähinnä aika tylsää ja helposti narutettavaa sakkia. Joukosta erottuvat iholle ryntäilevät, räjähtelevät kamikaze-jannut, jotka eivät ole niinkään tylsiä, vaan puhtaasti vittumaisia. Ajoittain pelaajan kimppuun usutetaan myös kevyitä pomovihollisia, jotka eivät tosin aiheuta suurta päänvaivaa, sillä piruparat jolkottelevat sen kummempia kyselemättä pelaajan asettamiin miinoihin. Kun pelaajalle kuolema koittaa, ei tätä onneksi nakata kovin pitkän matkan päähän. Hieman epäselvästi ilmoitettu energiamäärä aiheuttaa vähän väliä ihmetystä ja toisaalta myös turhia kuolemia, sillä koskaan ei voi olla varma, onko näkymättömässä energiapalkissa vielä pelivaraa vai ei.

Puoliksi suunniteltu on huonosti tehty


Vaikka Bodycountissa on hienojakin teknisiä ratkaisuja, puuttuu peliltä itseltään sielu. Siellä olemisen tuntua ei pääse syntymään missään vaiheessa, kun tunnelma on kaiken aikaa insinöörimäisen kolea ja toisaalta myös sekava. Pelin juoni tuntuu kaiken aikaa täysin yhdentekevältä. Tätä kirjoittaessani piti oikein pysähtyä muistelemaan, että mikä pelin päähenkilö oikein olikaan miehiään. Tietenkin se maailman ainoa supersotilas, joka voi pelastaa universumin niittaamalla vihollisjärjestön kätyrit viimeiseen mieheen. Huokaus.

Perin geneeriseksi äitynyt FPS-pelien viidakko kaipaa mielestäni kipeästi uutta tuulta, jollaista Bodycount olisi saattanut tarjota, jos se olisi työstetty huolella loppuun asti. Pelin jokaiselta osa-alueelta löytyy kuitenkin liikaa parannettavaa. Vaikea sanoa, loppuivatko tiimiltä rahat vai inspiraatio kesken, mutta valmiilta peliltä Bodycount ei todellakaan tunnu. Toivottavasti Codemasters kehittää pelimoottoria edelleen ja soveltaa tekniikkaa johonkin useamman A-kirjaimen peliin. Bodycount edustaa pikemmin sitä aakkosten toista kirjainta.

V2.fi | Jarkko Rotstén

Bodycount (Playstation 3)

Bodycount jättää kropan kylmäksi puolivillaisella toteutuksellaan.
  • Liikkumisen vapaus
  • Pelimaailman rikkoutuminen
  • Tahmeat kontrollit
  • Ruudunpäivityksen ongelmat
  • Yleinen tunnelman puute
  • Toisto ja tylsyys
< The Penguins of Mada... Star Fox 64 3D... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

30.09.2011 klo 23.06

2011 on tullut aika paljon geneerisiä räiskintöjä vastaan, eikö? Mindhack, Hard Reset, Bodycount etc.
Smuqe

Rekisteröitynyt 11.04.2007

01.10.2011 klo 01.43

Vaikka tästä tulikin ainoastaan demoa pelattua, on vähän hankala uskoa pelin olevan noinkaan monen pisteen arvoinen. Pienet arcademaiset ominaisuudet ja tuhoutuva ympäristö eivät ole oikein minkään arvoisia jos jo aseen piipun kääntäminen vihollista kohti herättää niin suuria vihan tunteita :(
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

01.10.2011 klo 08.38

Jotenkin näyttää Black-peliltä. Kansitaidekin on käytännössä Blackin kansi Whitenä. Spiritual sequel?
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.10.2011 klo 11.18

Raimu kirjoitti:
Jotenkin näyttää Black-peliltä. Kansitaidekin on käytännössä Blackin kansi Whitenä. Spiritual sequel?


Nimenomaan. Saman tiimin tekemä.

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova