Tuorein sisältö

Ja saapuu oikea yö

Ensi-ilta: 13.07.2012
Genre: Rikos
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

12.07.2012 klo 18.00 | Luettu: 27642 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jonakin päivänä Sota, Nälkä, Rutto, Kuolema, ohjaaja Jyri Kähönen ja käsikirjoittaja Tuomas Parviainen saapuvat rankaisemaan kaikkia.

Ja saapuu oikea yö on draamajännäri. Ensimmäinen kohtaus on kiva. Se on mykkä ja tunnelmallinen: nuorimies kosii tyttöä huvipuistossa. Heti tämän jälkeen tyttö tiedustelee, josko poika auttaisi häntä tappamaan hänen isänsä. Perusidea on paljastettu.

Kaikki on paljastettu.

Tyttö tahtoo isän hengiltä, muttei kertoa miksi. Niinpä hän ei kerro. Hän käy ostamassa vasaran. Poika pohtii onkohan tämä hyvä idea. Hän käy juomassa oluen potentiaalisen uhrin kanssa. Isä on tavallinen suomalainen mies. Hän yrittää ottaa kontaktia tyttäreensä, mutta keskeisin hahmo jää luokalle mykkäkoulussa.

Hahmonkehitystä, ihmissuhteita, sivuhahmoja, hahmoja, sivujuonia, juonta tai kiinnostavia keskusteluja ei harrasteta. Lehdistömateriaalin mukaan elokuva kysyy: olisitko valmis tekemään mitä tahansa rakkaasi vuoksi? Paskat se kysyy. Rakkautta ei voida käsitellä ilman rakkautta. Väkinäisesti väkinäiset päähenkilöt vitsailevat, että toi varasti mun sukat, joten en tykkää siitä. Tässä oli 50% elokuvan huumorista ja kuvatun ihmissuhteen positiivisista ja/tai arkisista puolista. Ainoa selitys näin uskomattomalle mitäänsanomattomuudelle on se, että kyvytön kynäilijä yrittää imitoida sitä, mikä hänen tulkintansa mukaan myy. Mihinkään näin innottomaan en muista törmänneeni nuorempana, kun luin lukuisia suomalaisten amatöörien foorumeille kirjoittamia novelleja.

Pitäisi ottaa valokuva lehdistöläpyskästä. Tässä seisoo, että itseoppinut omaperäinen nuori kirjoittaja tavoittelee tarinoihinsa aina jotakin, jota ei ole ennen kerrottu. Outoa kyllä, noiden sanojen päällä on kosteita pisaroita ikään kuin joku olisi aivastanut tai muutoin pärskähtänyt. Jos Parviainen on saanut tällaista rehellistä palautetta aiemminkin, hän on saanut sitä liian vähän.

Pari vinkkiä selviytymiseen. Leffan ollessa tällainen, mahdolliset käänteet on helppo käydä läpi mielessään vartin sisällä. Onko iskä pedofiili, vai murhaaja, vai onko syyllinen joku muu, vai onko tytär yksinkertaisesti hullu, vai yhdistelläänkö näitä käänteitä? Yksi mainituista asioista oli juonipaljastus, mutta entäs sitten. Nyt kun elokuvaan ei tarvitse keskittyä, teet olosi mukavaksi. Lönötä. Sulje silmät. Meditoi. Jos tauoton alakuloinen pimputus masentaa, ryhdy musisoimaan Ally McBeal -tyyliin. Älä laula ääneen, mutta käytä kieltäsi, liikuttele hartioita ja naputtele tahtia varpailla.

"She never talks about history... That kind of girl is just a mystery...."

Jees, positiiviset energiat alkoivat virrata. Ehkei perseeni muutukaan mustaksi ja putoa pois.

"Andersson ja Itula, seilasivat vanhalla vitulla. Kyrvät oli heillä airoina ja munapussit peräpainoina. Huh hah haa. Tsa tsa tsaa. Ja munapussit peräpainoina."

Mitä?! Elokuva jatkuu yhä? Puoli tuntia senkin jälkeen, kun se "loppui"? Joko kerroin, että aiheena on tyttö, joka ei tahdo kertoa, miksi hän tahtoo tappaa isänsä, ja poika, joka miettii, että onkohan tämä hyvä ajatus?

Tytön persoonallisuutta voi kuvailla vaikkapa siten, että hän haluaa tappaa isänsä, mutta ei kertoa miksi. Pojan luonne on sellainen, että hän kyllä miettii, jotta onkohan isin teloitus terve ajatus.

Kriitikko puristaa hampaita yhteen. Hän heiluttaa tärisevää nyrkkiä. Huulikin väpäjää, mutta silmiä hän ei räpäytä. Yhtäkkiä kaulasuoni pullistuu! Varaudu kuulemaan kommentti, jota ei saisi käyttää mediassa silloinkaan, kun se on ainoa keino kuvata käsiteltävää teosta. "Voi vittu mitä paskaa...!!"

War of the Dead - Stone's War ei ole vuoden huonoin elokuva enää.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Get the Gringo... Batman - Paluu... >

Keskustelut (17 viestiä)

Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.07.2012 klo 18.31 6 tykkää tästä

Kuten sanoin toiselle kriitikolle näytöksen jälkeen, katsoisin minkä tahansa Vareksen mieluummin uudestaan kuin tämän. Vares ei tee mitään. Tarinasta ei usein ota mitään tolkkua. Siedettävän pääosanesittäjän tyhjänpäiväinen pöllyily on kuitenkin taidetta tähän verrattuna. En kykene palauttamaan mieleen turhempaa elokuvaa. Turhempaa. Huonompaa näyttelyä ja kamerankäyttöä ja muuta pinnallista on toki nähty lähiaikoinakin, mutta tämä elokuva ei onnistu missään perusasiassa, joiden vuoksi elokuvia katsotaan. "Syy ja seuraus" on yksi melko yksinkertainen käsite, joka ei ole hallinnassa. Tarina on identtinen moniin tv-elokuvan tasoisiin vätystelyihin nähden, mutta jotenkin perimmäiset perusasiat, joilla mielenkiintoa herätellään, on onnistuttu jättämään pois.

Naispääosanesittäjä tuo mieleen Twilightin Bellan, joka on reippaasti moniulotteisempi kuin tämä hahmo.
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

12.07.2012 klo 20.18

http://www.youtube.com/watch?v=IrxfKN6fjl4

Elokuva pähkinänäkuoressa?
lainaa
ManTheMan

12.07.2012 klo 20.38

Aika jännä. Tunnen (Tapasin kerran) tuon Parviaisen kaverin. Ihan asialliselta tyypiltä vaikutti. Plus Bardy on Suomen parhaimpia tuottajia (Ainakin tuotti Napapiirin sankarit). Ja tämmönen sotku? Aattelin käydä kattoo. Nyt taas mietin, että pitäiskö? Yleensä pyrin katsoo vain hyviä leffoja, mut jos tää on kerran näin kamala, niin kuulostaa kiinnostavalta nähdä, miten kamala se oikeasti on...
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.07.2012 klo 20.52 4 tykkää tästä

ManTheMan kirjoitti:
Aika jännä. Tunnen (Tapasin kerran) tuon Parviaisen kaverin. Ihan asialliselta tyypiltä vaikutti. Plus Bardy on Suomen parhaimpia tuottajia (Ainakin tuotti Napapiirin sankarit). Ja tämmönen sotku? Aattelin käydä kattoo. Nyt taas mietin, että pitäiskö? Yleensä pyrin katsoo vain hyviä leffoja, mut jos tää on kerran näin kamala, niin kuulostaa kiinnostavalta nähdä, miten kamala se oikeasti on...


Aina kun kiinnostaa, anna palaa, paitsi jos viihteelle lähteminen johtaa siihen, että muutkin perheenjäsenet kuin viihtyjä joutuvat syömään pelkkää makaronia seuraavat kaksi viikkoa.

Napapiirin sankarit on Suomen luotettavimman ohjaajan Dome Karukosken (Tyttö sinä olet tähti, Tummien perhosten koti, Kielletty hedelmä) työ.
lainaa
ManTheMan

12.07.2012 klo 22.16

Tiedän. Dome on kova tyyppi. Meinasin sitä, että Bardyn kaltaiselta tuottajalta odottaisi kohtalaisen hyvää laadunvalvontaa, ettei se pistä tuotantoon mitää sattuu. Tunnen muutaman tyypi, jotka sille käsikirjoitusta laittoivat, eikä siltä tullut edes kielteistä vastausta.
lainaa
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

13.07.2012 klo 16.50

Makaroni ja perheväkivalta ovat hyvää.
lainaa
kumivankka

13.07.2012 klo 20.28

Traileri = Kuraa
Elokuva = Kokonainen jätelava?

En viitsisi tuhlata tähän rahaa millään tasolla, mutta pakko tämä on jotenkin nähdä, koska en halua jäädä vuoden huonoimmasta leffasta paitsi. Tämän jälkeen on varmaan helppo lähteä katsomaan toisia elokuvia kun tietää (luulee tuntevansa) pohjanoteerauksen. Suomalaisista elokuvista tosin omasta mielestäni lähes kaikki on masentavaa, synkkää ja dramaattista, toisin sanoen.. kakkaa.

Itse voisin tittelöidä myös Domen Suomen elokuvan kuninkaaksi. Tekee erilaisia ja kantaaottavia leffoja, ei mitään tyhjänpäiväistä. Sattumoisin olen herran kuvauksissakin pyörinyt kameran edessä ja nähnyt hänet itse työssä, kun Karukoski oli vielä pienempi nimi. Respect.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

13.07.2012 klo 22.57

Kumpi on parempi, tämä vai Jack and Jill?
lainaa
qqq

14.07.2012 klo 02.11

Perseestä etenkin Parviaisen näkökulmasta tää mässäilevä ilkeily.

Kriitikon vastuu, kriitikon oikeus, jne. jne. yms. yms., ymmärrän kyllä. Mutta kyse on sentään lohkareesta jonkun sielua.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.07.2012 klo 03.33 4 tykkää tästä

qqq kirjoitti:
Perseestä etenkin Parviaisen näkökulmasta tää mässäilevä ilkeily.

kyse on sentään lohkareesta jonkun sielua.


Mainitsin amatöörien novellit. Aikanaan kun luin niitä, keskustelin enemmänkin muiden kirjoittajien kanssa ja tykästyin kovasti heihin. Tunsin ymmärtäväni heitä ja tahdoin heille kaikkea hyvää. Joskus kun he ihan oikeasti paljastivat "lohkareen sielua", minä vittuilin säälimättömästi, jos se oli tarpeen. Joskus syttyi riita. Niin pitääkin.

"Ihan kiva" on kaikissa muodoissaan epäterveellistä palautetta. Jos iskä ja äiti sanovat "ihan kiva", kirjoittaja suoltaa sellaista tavaraa kuin tämä elokuva. Sitten tuottaja sanoo "ihan kiva". Jos kriitikotkin sanovat "ihan kiva", maksavat asiakkaat joka tapauksessa sanovat "Voi vittu mitä paskaa", koska totuus tulee ilmi.

Ilkeillä ei kuitenkaan tarvitse? Kuvitellaan, että Pekka ja Eemeli ovat kavereita. Pekka kirjoittaa paskan novellin, jossa hän itkee elämäänsä fiktion varjolla. Eemelillä on munaa sanoa rehellisesti, että pärskähdin nauramaan paskalle tilityksellesi. Pojat vähän painivat, mutta saavat sovittua. Karaistunut Pekka kirjoittaa paljon paremman jutun. Eemelillä on munaa sanoa rehellisesti, että silmäkulma kostui. Pekka todella tuntee onnistuneensa.

Minä en kirjoita arvosteluja tekijöille vaan lukijoille, mutta saman homman voi kääntää sitenkin, että jos tylytän taiteilijaa (esimerkiksi Timo Koivusaloa tai Robert "palikka" Pattinsonia), mutta myöhemmin alan puolustaa häntä, lukija hoksaa kehujen olevan vilpittömiä.

Muokannut: Jari-Pee 14.07.2012 klo 03.45 lainaa
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

14.07.2012 klo 04.14

Onko tässä 2000-luvun Ponterosa? Kertokaa!
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.07.2012 klo 14.53

Slobber kirjoitti:
Onko tässä 2000-luvun Ponterosa? Kertokaa!


Ei. Ponterosa on sympaattinen ja hauska.
lainaa
TuomasParviainen

15.07.2012 klo 21.22

Pakko sanoa, tämä on kyllä lempparini kaikista arvosteluista. Sanankäänteet ovat säälimättömiä, mutta erittäin viihdyttäviä! Eipä se niin paljon haittaa, tietysti olisi kivempaa jos tykättäisiin, mutta arvostelijan pitää olla rehellinen. Mieluiten myös puhuttaisiin enemmän siitä elokuvasta eikä ihmisestä sen takana ja arvailtaisiin motiiveja ym, mutta ehkä silloin se olisi kuivaa tekstiä. Onhan arvostelijoilla kuitenkin omatkin asiat murehdittavina.

Voin vain toivoa että pidät seuraavasta elokuvasta enemmän! :)
lainaa
555

16.07.2012 klo 01.27

"Bardyn kaltaiselta tuottajalta odottaisi kohtalaisen hyvää laadunvalvontaa"
Bardy on ollut käsikirjoittamassa Levottomia joten ei voisi.

Arvostelu on muka nokkelaa, epähauskaa ja huonosti kirjoitettua keskenkasvuista egorunkkausta.
lainaa
Jep

16.07.2012 klo 04.11 1 tykkää tästä

555 kirjoitti:
"Bardyn kaltaiselta tuottajalta odottaisi kohtalaisen hyvää laadunvalvontaa"
Bardy on ollut käsikirjoittamassa Levottomia joten ei voisi.

Arvostelu on muka nokkelaa, epähauskaa ja huonosti kirjoitettua keskenkasvuista egorunkkausta.


Hahah. Mikä itkettää teiniä noin? Tykkäsit leffasta joka on oikeasti paska, ja yrität todistella itsellesi että se on hyvä, koska ethän voi tykätä paskoista leffoista?
lainaa
Napu_

Rekisteröitynyt 13.02.2012

16.07.2012 klo 12.07

[Palautetta\] Vaimoni tuossa vieressä yrittää kuunnella, kun lukihäiriötä harrastava ukko töngertelee tätä sinun leffa-arvostelua ääneen. Hetkeksi hän jopa rentoutuu, kun huomaa, etten töngertelekään erittäin pahasti. Mitä nyt yheden kappaleen luin kaksi kertaa.

Tekstisi on nyt, erittäin sulavaa ja maanläheistä. Joissain arvosteluissasi olen kangerrellut erittäin pahasti, koska tekstin sekaan on usein eksynyt enemän tai vähemmän tarpeellisia aiheesta poikkeavia pieniä huomautuksia. Se jos mikä saa lukihäröilijän antamaan tekstille puoli tähteä.

Vuosikymmenen päästä minulta kysytään, että kuka mahtoi olla suosikkikriitikkoni. Vastaan silloin ylpeästi: "Rosoinen, mutta ytimekäs Peltonen!" [\Palautetta]

E: Aiheesta pakenevia huomautuksia siis löytyy edelleen, mutta ne ovat nyt omissa kappaleissaan, eikä ikävästi keskellä lausetta. Opin tässä itsekin.
Muokannut: Napu_ 16.07.2012 klo 12.14 lainaa
spaz

16.07.2012 klo 13.55 2 tykkää tästä

Hyvä arvostelu! Pitää mahdollisesti käydä katsomassa kun näin huonoksi haukuttiin.

Tyttöystävä ei aavista mitään.

Kiitos J-P!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova