Tuorein sisältö

Laittomat

Ensi-ilta: 07.09.2012
Genre: Draama, Rikos
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

06.09.2012 klo 20.20 | Luettu: 8782 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viikon neljästä ensi-illasta puolet herättivät viinanhimon ja tarpeen nähdä kieltolain aikaiset viinatrokarit romantisoituina robinhoodeina. Laittomat (Lawless) ei ole kumpikaan niistä, sillä Laittomat on perinteinen hyvä elokuva, hittolainen.

Bondurantin veljekset ovat kuolemattomia. Maine kumpuaa Tom Hardyn näyttelemän kovimman veljen koettelemuksista. Veljeskolmikko polttaa ja myy viinaa eläen harmoniassa ympäristön kanssa. Maksavia asiakkaita ovat poliisitkin. Kuolemattomuus laitetaan testiin, kun ison kaupungin keimaileva öljytukkainen kyttäpiru Guy Pearce saapuu maisemiin. Herra erikoisapulaissheriffi ei edusta korkeaa moraalia teoriassakaan, mutta sotatila syttyy, koska Hardy ei suostu nöyristelemään sysipahan kähisijän edessä.

Robinhoodeja hemmot eivät ole. Katsojat ovat riittävän aikuisia jo kiinnostuakseen elokuvista vailla sankareita. Shia LaBeouf näyttelee veljeksistä nuorinta ja viattominta. Hänkin tahtoisi uhota ja puhista, mutta joskus pientä vielä itkettää. Olettaen että elokuva onnistuu, katsoja kunnioittaa Hardyn jämäkkyyttä ja sielukasta tuijotusta toivoen, että mies kohtelisi paremmin kovasti yrittävää LaBeoufia. Molemmat tekevät kiitettävää työtä, LaBeouf eloisasti ja Hardy hienovaraisesti. Olen iloinen, että LaBeouf on luvannut jättää tehosteleffat, ja toivon, ettei Hardy eksy sille tielle.

Jason Clarken näyttelemä Lupu lähinnä tukee Hardya. Parivaljakko ei haasta riitaa, mutta jos heidän käsitystään oikeudenmukaisuudesta ei kunnioiteta, he toimivat hyvin julmasti kuten mafiaelokuvien antisankarit. Siispä heidän vastustajansa on oltava itsensä Perkeleen pikkuveli, tuumaa ohjaaja John Hillcoat, joka täten tietoisesti tekee viihde-elokuvaa. Guy Pearce on ongelma. Mikä häntä nykyään riivaa? Se ei ollut hänen vikansa, että Prometheuksessa hän vaikutti väsänneen omat meikkinsä vaikusta ja hilseestä, mutta suoritus ei hahmoa pelastanut, ja tällä kertaa hän kanavoi Priscilla, aavikon kuningatarta. Se on hyvä, että Pearce ylinäyttelee tökeröimmin heti alussa, ja jos myönteisiä ollaan, niin vihaa hän herättää ja se on hahmon tarkoitus.

Tarina on yksinkertainen, eikä erityisen määrätietoinen, mutta kokonaisuudessa on tv-sarjamaista viehätystä. Veljesten ja Pearcen riita eskaloituu sysäyksin. On perheen sisäisiä jännitteitä. Veljeksillä on pyörityksessä Jessica Chastain ja Mia Wasikowska, jotka ovat onnistuneesti naisia. Jotakuta kiinnostaa että Gary Oldman näyttää G. Oldmanilta muutaman minuutin ajan, joten mainitaan hänen niin tekevän. Kokonaisuus rakentuu kiireettömästi ja kiihkoilun aikana huomasin välittäväni ja jännittäväni.

Alkuperäisromaani perustuu kirjailijan suvun historiaan. Väitän, että väittämä "perustuu tositapahtumiin" maustaa kliseitäkin, ja kuten Joel Coen on sanonut, tositarinoissa voidaan tehdä asioita, joita yleisö ei normaalisti hyväksyisi. Tällä tapaa positiivisesti Laittomat värisee. En kyseenalaistanut mitään muuta, kuin Pearcen ja yhden olennaisen jutun. Mikseivät kytät tee *jotakin, sensuroitu varmuuden vuoksi* missään olosuhteissa? Muistan kuulleeni selittelyä, mutta en tyydyttävää sellaista.

Juu ja jos sanoman tynkää vielä etsitään, niin harmaan sävyjä pidetään ansioituneesti esillä. Kieltolaki oli tyhmä. Lait ovat vain lakeja. Tyhmien lakien rikkominen ei automaattisesti tee ihmisestä epäkelpoa eikä myöskään sankaria. Pysäyttämätön superkukkomacho saa kunnioitusta ja ihailevia katseita, mutta legendakin on vain mies ja niin edelleen.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Total Recall... Puhdistus... >

Keskustelut (2 viestiä)

Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

06.09.2012 klo 22.52

Mitä ihmettä Guy Pearcelle on tehty?
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.09.2012 klo 09.24 1 tykkää tästä

Tämä vaikuttaa myös todella mielenkiintoiselta (elokuvateatterissa näkemäni trailerin perusteella):

http://www.imdb.com/title/tt1321870/

Tosin saapuu harmillisesti vasta vuonna 2013. Noh, ennen sitä pitää käydä kattomassa Skyfall.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova