Tuorein sisältö

Moonrise Kingdom

Ensi-ilta: 14.09.2012
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

14.09.2012 klo 16.00 | Luettu: 6879 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sotilaskarkuri ja hienohelma seikkailevat pöheikössä perässään järjestysvalta. He ovat 12-vuotiaita. "Sotilas" on vain partiolainen, mutta sotku muistuttaa hieman Rambon ensimmäistä ja klassisia romanttisia erämaavaelluksia. Lapset ovat pikkuvanhoja, rakastuneita ja vakavia: yhteiskunta on heidät pettänyt ja nyt he tahtovat olla kahden. Moonrise Kingdom tavoittaa vastaavaa herttaista herkkyyttä kuin naiivit söpöilyt tyyliin Sininen laguuni, vaikka elokuva samanaikaisesti pursuilee A-luokan sarkasmia. Ohjaaja Wes Andersonin ystävät saavat mitä tilasivat.

Anderson luo vekkulia, sarjakuvamaista ja paikoin nukkekotimaista kuvastoa. Kameramies harvemmin heiluttaa: yleensä kamera kääntyy 90-asteen kulmissa. Värimaailma on räikeä ja huomiotaherättävä siinä missä musiikkivalinnatkin. Näyttelijät näyttävät totisilta ja jopa masentuneilta. Elämisen tuska on totta, vaikka pirteä tyyli saakin mököttäjät näyttämään hellyyttäviltä. Anderson siis kunnioittaa melankolisia mielentiloja samalla niille nauraen. Mökötyksestä parantuminen olisi vaikeaa tässä universumissa, mutta jos jokin asia sutviintuu, käänteen positiivinen merkitys nousee pinnalle tyylin ansiosta.

Nuorten orastavaa seksuaalisuutta kehdataan käsitellä, mikä on hyvin ranskalaista, joten eikö sekin ole sarkasmia, että nuoret kuuntelevat räkäkurkkumusiikkia? Anderson luultavasti ivaa itseäänkin, sillä alkupuolella pipopäinen mies räikeän punaisessa takissa varoittelee myrskystä, eikä moinen tonttu voisi enempää Anderson-hahmolta näyttää. Myrskyvaroitus puolestaan auttaa hyväksymään sen, ettei tarina poikkea kauas tutuilta laduilta: matka johtaa visuaaliseen hyrskynmyrskyyn, jonka aikana on luontevaa tehdä isoja päätöksiä, koska tämä on vain elokuva. Moonrise Kingdom vaikuttaa itsetietoiselta muttei kyyniseltä.

Lapsia jäljittävät tytön vanhemmat Bill Murray ja Frances McDormand, partionjohtaja Edward Norton, sosiaalitantta Tilda Swinton ja poliisi Bruce Willis. Vaikuttava tähtikaarti on koossa taas, mikä on miellyttävää jo siksi, että Anderson riisuu tähdiltä egot. Vanhalla Brucella on viime vuosina ollut vaikeuksia vakuuttaa, että häntä kiinnostaa muukin kuin raha ja peilikuvansa, mutta nyt hän on liikkeellä näyttelijänä, jonka hahmossa kivaa on maanläheisyys. Osuvimman suorituksen tekee nähdäkseni Norton, mikä johtuu hahmostakin: miekkonen on hitusen nolo tosikko kuten muutkin, mutta hän oikeasti tahtoo olla shortsipöksy partiolainen vapaa-ajallaan, ja hän on kiva setä. Muutamilla aikuisilla on syitä ymmärtää pääosaparia, ymmärsivätpä he heitä tai eivät.

Pinnalliseksi Moonrise Kingdom jää: ei muihin elokuviin verrattuna, vaan tietoisesti. Rakkaustarina ei kestä kritiikkiä. Se vain on jotakin lapsellisen viehättävää. Riittävän useiden kahdenkeskisten hetkien jälkeen elokuva on kiinnostuneempi laajan hahmokaartin pyörityksestä ja kasvavasta farssimaisuudesta. Panoksia nostaa virkaintoinen Swinton ja viimekädessä myrsky. Kokonaisuus pysyy tuoreena ja hykerryttävän koomisena, eikä mukana naamaa ole, jonka kanssa en tahtoisi kauemmin hengailla.

Sanaa "mutta" ei tarvita, mutta ruikutan nyt kuitenkin. Se taisi olla kevättalvea, enkä ole sataprosenttisen varma että minkä vuoden kevättalvea, kun näin viimeksi teatterissa todella tyydyttävän rakkaus- tai ystävätarinan. Moonrise Kingdomin johtohahmot ovat lapsia. Tietynsorttinen, raaka, puolihysteerinen tunteellisuus ei sopisi Andersonin elokuvaan. Yhtä kaikki, kun nuoret myöhemmissä vaiheissa puhuvat suuria, heidän tarinansa hyötyisi siitä, jos mukana olisi pieniä osuvia hetkiä, joissa ystävyys vaikuttaisi perustuvan muuhunkin kuin pakkomielteeseen.

Moonrise Kingdom ei jättänyt mieleen mitään mukavaa märehdittävää, mutta kun se kankaalla pyöri, se oli parasta herkkua. Anderson ei tarvitse jättibudjettia tai 3D:tä luodakseen silmäkarkkia, mutta hän ehdottomasti on niitä ohjaajia, joiden pitäisi kokeilla 3D-kameroita: moderni syvyysvaikutelma voisi entisestään tehostaa maalauksellista maagista realismia.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< ParaNorman... Ensiferum - Unsung ... >

Keskustelut (4 viestiä)

Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

14.09.2012 klo 17.06

Miten tämä rankkautuu muihin Andersonin leffoihin nähden?
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.09.2012 klo 17.34 1 tykkää tästä

Machinus kirjoitti:
Miten tämä rankkautuu muihin Andersonin leffoihin nähden?


Tämä taitaapi olla henkilökohtainen suosikkini. Tyylikeinot paikkaavat Andersonin tarinoiden puutteita ja tämä on tasavahvasti tyylikkäintä Andersonia, vaikka aiemmista löytyy muutamia selkeämpiä irrallisia huippukohtia. Moonrise Kingdom on hyvin helppo ymmärtää toisin kuin on vaikkapa Steve Zissoun vedenalainen maailma.
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.09.2012 klo 19.53 3 tykkää tästä

Aijai, hyvältä kuulostaa, pitääpä suunnata teatteriin.
Holster

19.09.2012 klo 16.00

Itsellä alkaa selvästi olla kuppi täynnä Andersonin visuaalisen pikkunokkeluuden osalta tämän jälkeen. Tykkäsin leffasta kyllä, paljonkin, ja olen arvostelun kanssa varsin samoilla linjoilla, mutta toivottavasti seuraava leffa on jo jotain muutakin, kuin postikorttimaista, ja kieltämättä aina virheetöntä, kuva-asetelmaa toisen perään. Oma suosikki on edelleen The Royal Tenenbaums. Siinä Anderson ei ole ehkä hionut tyyliään niin äärimmilleen kuin myöhemmin.

Kirjoita kommentti



Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova