Tuorein sisältö

A Good Day to Die Hard

Ensi-ilta: 15.02.2013
Genre: Toiminta
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

15.02.2013 klo 17.30 | Luettu: 36540 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Bruce Willis saa ampua helikopteria autolla. Die Hard 4.0 oli viihdyttävä Willis-elokuva, jos ei aito Die Hard. Kolmannessa osassa Die Hard - koston enkeli seikkaili ihan oikeasti John McClane. Juuri sellaista hahmonkehitystä toimintasarjoissa kaivataan, että lasinsiruilla kävelleestä kytästä tulee tympääntynyt alkoholisti, joka vaaratilanteessa tekee velvollisuutensa vaikka sattuisi kuinka. Ehkä McClane nautti ensimmäisestä seikkailustaan perverssisti. Ehkä hän adrenaliinihuumassa näki kaiken niin selkeästi, että tämä pilasi hänet ihmisenä: jatkossa arki maistui puurolta ja ihmissuhteet menivät pilalle. Die Hard 4.0 olisi kaikin mokomin saanut tehdä McClanesta supersankarin, jos hänen supervoimansa olisi nousuhumala ja nämä kopteritemput muistuttaisivat enemmän puoliksi pieleen meneviä Jackass-stuntteja kuin videopelejä.

A Good Day to Die Hard kertoo kuuttakymppiä lähentelevästä "McClanesta", joka ei polta eikä juo, vaan katuu elämäänsä. Rentusta kertova sarja saa muuttua tällaiseksi, mutta niin tai näin, vetovastuu olisi pitänyt antaa Renny Harlinin tasoiselle visionäärille (heh heh), eikä Max Paynen ohjaajalle John Moorelle ja Hitmanin kirjoittajalle Skip Woodsille. A Good Day alkaa virheenä, jossa on virheitä, jotka heiluvat.

McClane lähtee Venäjälle poikansa oikeudenkäynnin vuoksi. Willis kuulemma taistelee ohjaajia vastaan parantaakseen leffojaan, mutta jos hän on tällä kertaa dialogia improvisoinut, en osaa kuvitella miten innottomilta McClanen isälliset ulinat kuulostavat kässärissä. Junior McClane uhoaa etäiselle isille kuin teini-ikäinen, vaikka hän on CIA-agentti, jolla on isoja konnia kiikarissa. Elokuva alkaa konnien "esittelyllä", huippujännittävällä musiikilla ja niin kiihkeällä kamerankäytöllä, että kameran päällä istuvalta kanalta saisi jatkossa valmiiksi vaahdotettuja munia. Mitään ei oikeasti esitellä. Heiluminen ja kiihkoilu olisi loogisempaa, jos elokuva alkaisi satunnaisen äijän saamalla parkkisakolla.

Kirjoittaja on idiootti ja tämä oli lääketieteellinen diagnoosi. Ensimmäinen Die Hard on fiksu leffa ja vaikka myöhemmät osat pyytävät jättämään aivot narikkaan, on jokaisessa osassa IDEA. A Good Day kertoo juoksentelusta Venäjällä. Mitä tiedämme Venäjästä? Siellä on tšetšeenit ja joku kupolirakennus ja Tšernobyl on sielläpäin. Tämän verran elokuva tietää. Mukana on pari juonenkäännettäkin, joilla on niukasti merkitystä sankarien kannalta. Pahikset eivät suunnittele mitään, mikä pitäisi estää nyt ja heti, vaan heidät pitää eliminoida joskus. Heidän keskinäinen valtataistelunsa laskee panoksia - ja panokset asettaa kohtaus, jossa porkkanoita järsivä virnistelijä ryhtyy steppaamaan. Elokuva on (onneksi) puoli tuntia lyhyempi kuin edeltäjänsä, joten loppuhuipennus alkaa kun moni tällainen vasta alustaisi sitä.

Huipennuksesta saa selvää. Ymmärsin mitkä ovat rosvojen ja pollarien asemat. Parin hidastuksen eli virallisten huippukohtien aikana nautin näkemästäni. Alkupuolen ammuskeluista ja takaa-ajokohtauksesta ei saa selvää. Kuka ajaa takaa ketä? Ken tietää ja Barbieta kiinnostaa. Kamera tärisee näyttelijöiden naamaa nuoleskellessaankin. Jos kuulut "modernien impressionististen toimintaelokuvien" eli Parkinsonin taudin vastustajiin, tuskinpa kannattaa edes telkkaria päälle painaa, kun tämä sieltä ulostuu.

Willis on väsynyt verrattuna esimerkiksi Liam Neesoniin, jonka suorituksen ansiosta pidin Taken 2:sta. Willis on silti leffan valttikortti, sillä roistot ovat tasoa "suoraan DVD:lle", eikä suppeassa filmissä juuri muita hahmoja ole. McClane juniorin näyttelijää Jai Courtneyta en tylytä. En häntä kehukaan, mutta on mahdollista että hänen jörömäisyytensä muuttuu karismaksi asiallisemmassa roolissa: hän ei ole nätti kostuttajapoika pahimmasta päästä.

Elokuva alkaa katsomiskelvottomana; facepalm, salista kävely, siinä on pari oikeutettua reaktiota. Kun McClanet alkavat tympeästi vuorovaikuttaa, elokuvaa on mahdollista tuijottaa apaattisessa tilassa ilman hermoromahdusta. Ohjaaja Moore on siedettävä köyhän miehen Michael Bay, mutta aivan hävyttömän huono köyhän miehen Paul Greengrass.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Räyhä-Ralf... The Grande Bois - Ap... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (17 viestiä)

Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.02.2013 klo 17.50 13 tykkää tästä

Yleisesti ottaen en ole JP:n kanssa kovinkaan samoilla linjoilla mitä leffamakuun tulee, mutta tuo kamerantäristely on kyllä aika absoluuttinen paha. Taitaa jäädä teatterivisiitti väliin tällä kertaa. Sääli, sillä McClane on kovin.
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

15.02.2013 klo 18.38 14 tykkää tästä

Jo värisävyistä näkee että tämä on paska, tai vähintäänkin surkea tekele. Siinä missä kolmonen onnistui pelastautumaan Rennyn kuolonkosketukselta, olleessaan loistava toimintapläjäys, neljäs vielä menetteli, vaikka ensimmäisen Die Hardin loisto oli poissa. Tämä uusi sinisensävyinen tekele ei ansaitse Die Hard -nimikettä.

Missä on se arjensankari, todellinen McClane, joka sattui väärään aikaan väärälle paikalle?
lainaa
bslug

Rekisteröitynyt 24.11.2012

15.02.2013 klo 22.30 3 tykkää tästä

Varmasti paska elokuva.

Onko Amourista tulossa arvostelua?
lainaa
Dimi

15.02.2013 klo 23.19 1 tykkää tästä

Hyvä se oli.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.02.2013 klo 23.22 1 tykkää tästä

bslug kirjoitti:
Onko Amourista tulossa arvostelua?


Riippuu siitä missä vaiheessa pääsen näkemään sen.

lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

16.02.2013 klo 00.30 6 tykkää tästä

Katoin tänään. Vähän petyin. Luvattiin rymistelyy, sitä oli vaan puolet. Loput tylsää suvantoo. 2,5 *
lainaa
hellsoikoon

16.02.2013 klo 00.45 3 tykkää tästä

Onhan se nyt selvä että kun tarpeeksi monta kertaa joutuu aseellisiin konflikteihin vahingossa niin siihen turtuu ja muuttuu supertappajaksi.

Ihan sama homma kun Resident Evilien suhteen valitetaan ettei ne pelota enää. Kun ykkösessä kukaan ei ollut koskaan edes nähnyt zombia niin minkälainen idiootti odottaa että 10 vuoden päästä zombeilta juostaan edelleen karkuun

Joko hyväksyt kehityksen ettei samaa kaavaa toisteta sataa kertaa tai sitten etsit jonkun uuden nimen joka kopioi. Tai sitten pelaat Marioa ja katsot Teletappeja joissa mikään ei varmasti muutu vaan saat pysyä lapsuuden kuplassasi että kaikki on ikuisesti samaa.

EDIT: Ei muuta faktaa että paska leffa joka olisi saanut jäädä tekemättä. Mutta muutoksesta ruikuttaminen on ihan yhtä paskaa.
lainaa
Bodypit

16.02.2013 klo 01.24 1 tykkää tästä

Ei tätä pätkää voi vanhoihin Die Hardeihin mitenkään verrata, mutta se onnistui mielestäni paremmin kuin neljäs osa. Juoni yllätti pari kertaa, mutta oli siitä huolimatta suhteellisen suppea. Koko aika tuntui siltä, että McClanella ei edes ollut minkäänlaista päämäärää. Tällä kertaa pelissä oli paljon vähemmän kuin ennen ja John itse työnsi lusikkansa soppaan puoliväkisin. Isä-poika sommittelu oli mielestäni toimiva, mutta ajoittain turhan kliseinen. Johnin ja pojan välirikon olisi voinut pyyhkiä kokonaan pois käsikirjoituksesta, se ei tuonut minkäänlaista draaman maustetta juoneen, vaikka sitä kovasti selvästi yritettiin. Rosvot olivat hahmoina aivan perseestä, olisin odottanut jotain omaperäisempää kun puhuttiin Venäjän kivikasvoista.

Alun urbaani kaupunki sähellys oli oikeasti ihan mukavaa katsottavaa, mutta Tsernobyl tapahtumapaikkana olisi voitu heivata roskakoriin. Oletin ensin, että paikanpäällä tulee monenmoista kikkailua säteilyn kanssa, mutta säteilykin poistettiin jollain helvetin taika-aineella kriittisiltä alueilta. Ainoa vaara ja dramatiikan tuoja oli lopussa siis vain kasa pahiksia. Elokuva oli visuaalisesti näyttävin alussa ja erikoistehosteet toimi oikeasti, mutta hetket ennen loppuhuipentumaa olivat silmille aika tylsää mussutettavaa. Ns. neutraalimpien kohtauksien jälkeen loppu yllätti hienoine hidastus ym. efekteineen.

Ehkä oleellisin miinus koko elokuvasta oli kuitenkin sen pituus. Harvemmin elokuvaa mieltää liian lyhyeksi (yleensä se on juuri toisinpäin), mutta tämän kanssa niin tapahtui. Itse miellän Die Hardit pitkiksi elokuviksi, joissa loppuratkaisua tahkotaan, etsitään ja jännitetään kauan ja hartaasti. Nyt tuntui vain lähinnä siltä että koko elokuva lipui ohi silmien aivan hujauksessa. Etenkin loppu oli todella väkinäinen ja se tuntui liian nopeatempoiseksi ja liian nopeasti toteutetulta. Odotin jotain vielä vähän eeppisempää, mutta jouduin pettymään kun huomasin että elokuva ehti jo loppua ennen kuin se edes kunnolla alkoi. Ja se ei ole kamalan ominaista oikeille Die Hardeille.

Ihan OK leffa.
lainaa
juuhelikkäs

17.02.2013 klo 15.57

Huomasiko kukaan muu elokuvan järkyttävän huonoja suomennoksia? Kaikki perinteiset "shit,fuck,asshole" yms. oli suomennettu tyyliin "perhana,voihan vitalis, pökäle, paskamaha, voi kyrsä" yms :D
lainaa
yippeekipökäle

17.02.2013 klo 16.52 9 tykkää tästä

juuhelikkäs kirjoitti:
Huomasiko kukaan muu elokuvan järkyttävän huonoja suomennoksia? Kaikki perinteiset "shit,fuck,asshole" yms. oli suomennettu tyyliin "perhana,voihan vitalis, pökäle, paskamaha, voi kyrsä" yms :D

Jep. Erityisesti kyrsälle ja pökäleelle naurahdin.
lainaa
Jarkka

18.02.2013 klo 13.04 8 tykkää tästä

Viides Die Hard oli kyllä suurimpia pettymyksiä vuosiin. Kovin kummoista elokuvakokemusta ei ollut lupa odottaa, sillä taso on laskenut suht. tasaisesti joka jatko-osalla. Mutta nyt mentiin kyllä ryminällä alas, tämä surkeushan oli korkeintaan yhden tähden arvoinen.

Eniten tässä harmittaa Bruce Willisiä kohtaa lakenut respect, miehsän ei selvästikään välitä mitä yhdelle uransa muistettavimmista hahmoista tapahtuu, kunhan tilipussi on tuhti.

Die Hardin aiemmat jatko-osat olivat siedettäviä, jopa hyviä. Nyt sarja on pilalla.
lainaa
Jenni

19.02.2013 klo 17.14 3 tykkää tästä

Olipa vaikeaa arvata, että Peltonen antaa huonot pisteet toimintaelokuvalle. Mitä järkeä arvostella sellaisia elokuvia, joista ei tykkää? Arvosteleminen on muutenkin ihan turhaa, koska kaikilla on eri mielipiteet. Jos kaikki arvostelisivat vain niitä leffoja, joista itse tykkää niin silloin kaikki leffat saisivat hyvät arvostelut.

Ja minkä perusteella Peltonen edes arvosteli tämän? Eikö siinä ollut tarpeeksi taidetta ja viinin juomista?
lainaa
12345

20.02.2013 klo 09.07

Jenni kirjoitti:
Olipa vaikeaa arvata, että Peltonen antaa huonot pisteet toimintaelokuvalle. Mitä järkeä arvostella sellaisia elokuvia, joista ei tykkää? Arvosteleminen on muutenkin ihan turhaa, koska kaikilla on eri mielipiteet. Jos kaikki arvostelisivat vain niitä leffoja, joista itse tykkää niin silloin kaikki leffat saisivat hyvät arvostelut.

Ja minkä perusteella Peltonen edes arvosteli tämän? Eikö siinä ollut tarpeeksi taidetta ja viinin juomista?

Olen samaa mieltä, ihan sama mikä toimitaleffa se onkin, niin yleensä/aina se korkeintaan 3 tähteä
lainaa
pentto

20.02.2013 klo 11.35

itse tykkäsin,
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

20.02.2013 klo 15.50

Jenni kirjoitti:
Mitä järkeä arvostella sellaisia elokuvia, joista ei tykkää? Arvosteleminen on muutenkin ihan turhaa, koska kaikilla on eri mielipiteet. Jos kaikki arvostelisivat vain niitä leffoja, joista itse tykkää niin silloin kaikki leffat saisivat hyvät arvostelut.
Say what now? =D
lainaa
Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

20.02.2013 klo 16.21 1 tykkää tästä

Taannoin eräs "toimintaleffa" nimeltä Django Unchained sai viisi tähteä. Turha siellä itkeä kun keskinkertaiset, ja sen rajan allekin menevät elokuvat saavat ansaitsemansa vastaanoton. Toki jonkun silmissä arvostelijan arvo voi nousta jos antaa jollekin Transformerille viisi tähteä koska oli toimintaa ja oikein kauniita räjähdyksiä.
Muokannut: Guetta 20.02.2013 klo 16.24 lainaa
Kursori

Rekisteröitynyt 15.04.2009

21.02.2013 klo 22.25

Jenni kirjoitti:
Olipa vaikeaa arvata, että Peltonen antaa huonot pisteet toimintaelokuvalle. Mitä järkeä arvostella sellaisia elokuvia, joista ei tykkää? Arvosteleminen on muutenkin ihan turhaa, koska kaikilla on eri mielipiteet. Jos kaikki arvostelisivat vain niitä leffoja, joista itse tykkää niin silloin kaikki leffat saisivat hyvät arvostelut.

Ja tästä olisi iloa... kenelle? Ei saa siis osoittaa elokuvien heikkouksia, pitää vain puhua hyvistä asioista niissä? Arvostelut tehdään elokuvien kehumiseksi, ja jos ei oo kehumista, etsitään tarpeeksi matalan kehumiskynnyksen omaava, ehkäpä hieman elokuvista tietämättömämpi henkilö kehumaan?

Oletko ihan normaalijärkinen yksilö?

PS. Die Hard in a Call of Duty oli aivan surkea. Niistä parista hidastuksista ja Willisin automaattikarismasta ylimääräinen tähti, yhteensä siis 1 1/2 tähteä. Toivottavasti oli viimeinen DH.
Muokannut: Kursori 21.02.2013 klo 22.27 lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova