Turhautunut äidinkielen opettaja innostuu, kun oppilas panostaa aineeseen. Mitä teit viikonloppuna? 16-vuotias poika kirjoittaa päässeensä taloon, jota hän oli silmäillyt. Se oli kuulemma elämys, kun hän tutustui isoon asuntoon, tavalliseen perhe-elämään ja "keskiluokkaisen naisen" eli uuden kaverinsa äidin "tuoksuun". Opettajan asenne on avoin. Sisältö on mitä on, mutta nuori kirjoittaja on lupaavan lahjakas havannoija ja itsensä ilmaisija. Poika tuottaa jatkossa yhä epäilyttävämpää tekstiä. Onko tarina totta? Nilkiltä poika vaikuttaa - mutta se on normaalia teini-ikäiselle. Virnisteleekö hän kätkeäkseen ujoutensa, vai suunnitteleeko hän jotakin ikävää, mistä hän narsistisesti raportoi hölmölle maikalle? Ope itse neuvoo, miten tarinan jännitteitä voidaan parantaa.

Vieras talossa (Dans la maison) on kiinnostavampi kuin useimmat käsikirjoittajan itsesääliltä ja nostalgiahuumalta haisevat tarinat, joissa vanha kyrpiintynyt kirjoittaja auttaa nuorta lahjakasta outolintua. "Kiinnostavampi" ei ole "paremman" synonyymi. Leffa koostuu pääasiassa pojan kertomuksista. Hän kuvailee vieraan perheen arkea hillityn limaisesti. Hän on usein itse aineeton tarkkailija varjoissa. Kohtauksien välillä ja joskun niiden aikanakin opettaja kommentoi sisältöä. Vaimolleen opettaja sanailee, että riskaabelit elementit ovat fiktiivisiä, mutta lopulta hänenkin pieneen päähänsä juolahtaa epäilyksiä.

On helppo kuvitella, kuinka näppärä viihteellinen jännäri näistä lähtökohdista voisi syntyä. Jos hahmoihin ja ihmissuhteisiin panostettaisiin aluksi, draama voisi hiljaa hiipien kehittyä intensiiviseksi jännitykseksi. Vieras talossa on niin epäselvää suttua, etten osaa sanoa, onko kyseessä taideroskaa vaiko hienovaraisuudesta riisuttua roskaa. Tyylivalinnoilla kuten musiikilla leffa koko ajan muistuttaa olevansa tulkinnanvarainen jännäri, vaikka juuri mitään ei tapahdu. Tilanne kehittyy hyvin verkkaisesti.

Pojan kertomukset ovat kokonaisuuden luontevinta antia. Se siis onnistutaan perustelemaan, mitä opettaja pojassa näkee: poika luo eläväisen kuvan eritoten perheen hienhajuisesta viiksi-isästä. Erikoista kyllä, se mikä on varmasti totta, on vähemmän uskottavaa. Opettaja aiheuttaa itse itselleen ongelmia, koska hän on täysi idiootti, joka vaikuttaa odotelleen tilaisuutta tehdä järjenvastaisia päätöksiä ilman perusteluja. Samaan aikaan hänen vaimonsa työskentelee taidegalleriassa, joka on täynnä teennäistä sontaa kuten pumpattavia Hitler-barbaroita. Ehkä elokuva harrastaa parodiaa tai itseironiaa. Keksimällä keksitty taide ilman inhimillistä ulottuvuutta - tyyliin: tämä elokuva - on arvotonta.

Tai ehkä elokuva kritisoi sosiaalipornoa. Tai ehkä se käsittelee tarinoiden ja todellisuuden suhdetta, tai todellisuudentajua. Eräässä vaiheessa opettaja kritisoi epäuskottavia juonenkäänteitä. Tämän jälkeen nähdään vielä epäuskottavampia käänteitä. Ihan sama. Sitä luulisi, että tällainen sekoilu joko kiehtoo tai ärsyttää, mutta jäin kylmäksi ja haukottelin, koska päähenkilöt ovat onttoja temppuja, eivätkä lihaa ja verta. Poika on nilkki, piste. Opettaja on kuin joku myyrä lastenkirjasta. Useimmat ajattelemisen arvoiset ajatukset on jo ajateltu ja yrittipä joku leffa toistaa niistä jonkun tai olla tulkinnanvarainen, leffan tehtävä on saada sisältö vaikuttamaan merkitykselliseltä selittämällä alkajaisiksi miksi katsoja katsoo hahmoja joihin kamera osoittaa (!).

Olen niin paljon huonoja tekstejä itsekin vääntämällä vääntänyt, että teen arvauksen. Tarinan piti kertoa "vieraasta talossa". Kirjoittaja tunsi syyllisyyttä jännityskertomuksensa kliseisyydestä, joten hän arpoi hatusta älyvapaan kehyskertomuksen, joka hämärryttää kliseisyydeen mahdollistaen tulkinnat. Itsekin saattaisin suu vaahdossa tulkita, jos tarinassa olisi tunnetta tai tyylikeinoissa reippaasti enemmän tyyliä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa