Tuorein sisältö

Masteroid: MMXIII

J.A. Kaunisto

06.06.2013 klo 22.13 | Luettu: 2431 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kotimainen stoner/sludge/doom -ryhmä Masteroid on debyyttialbumin kohdalla päättänyt vaihtaa laulukielen kotimaan puheeseen. Yllättävä valinta, mikä aiheuttaa varmasti monenlaisia mielipiteitä. Allekirjoittaneen ketutusmittari nousee useamman kerran kriisilukemiin Tommi Ojansivun joikumista kuunnellessa. Varsinkin normivokaalit aiheuttavat vastustusreaktioita, aggressioirvistelyt toimivat kohtuudella.

Vokaalien jonkinasteinen rimanalitus on siinä mielessä harmi että bändin ulosanti on parhaimmillaan todella kireän lokaista riffimurinaa. Hapokkaalla jälkimaulla etenevät siivut särisevät ja pörisevät miehekkäästi, alakerrasta löytyy jortikkaa ja riffeissä on aurinkokuivattua asennetta.

Esimerkkinä vaikka apinanraivolla etenevä ruoskintatuokio Vihan laineet, reilummin doomin laariin tuijottava Minä kerään kuonaa ja Kuyss-henkiset Pimeys orjuuttaa ja Lakikivi.

Vaikka Minä kerään kuonaa hidastelee tyylillä ja loppua kohden viisusta löytyy laukkaavia hevosvoimia, vokaaleista ei voi lausua kiitettäviä kommentteja - viisun alussa laulusuoritus kuulostaa epäilyttävästi krapulaiselta Pauli Hanhiniemeltä. Onneksi biisin loppupuoli sujuu instrumentaalisessa ja hyvinkin hapokkaassa ilmanalassa.

Masteroid hurmaa armottoman tylyllä stonerpörinällään, kitarasoundi on ihailtavan rouhea ja raaka...sekä perinteeseen nojaava. Jos Vanhan testamentin psykopaatti -kappaleen kohdalla ei ala stoner/doom-hemmolla käsi halkoa pakonomaisesti ilmaa niin vika on vain volyymisäätimen häveliäässä käytössä. Levyä voi ilomielin suositella hidastelevan stonerin harrastajille.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Yhdet häät ja kolme ... Rakkaus... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova