Tuorein sisältö

Gravity

Ensi-ilta: 08.11.2013
Genre: Draama, Sci-fi, Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

07.11.2013 klo 22.00 | Luettu: 32457 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kun avaruusroskat repivät metallia ja lihaa, astronautit Sandra Bullock & George Clooney jäävät lillumaan oman onnensa nojaan. Laskelmieni mukaan taso, jolla he maata kiertävät, on itseasiassa maapallon pinta-alaa laajempi kokonaisuus. Jos sankarit yrittävät löytää apua vaikkapa avaruusasemalta (joita ei montaa taivaalla ole), heidän on lilluttava eteenpäin mantereen tai useamman mittainen matka, eikö? Ei varsinaisesti. Gravity on hyvin kätevä ja yksinkertainen viihde-elokuva, mitä tarinaan tulee.

Henkilökohtaisesti olisin kiinnostunut siitäkin, jos astronautit lipuisivat avaruudessa minimalistisen taiteellisessa hengessä. Tästä ei ole kyse. Avatarin tavoin Gravity tietää, että kun uusilla tekniikoilla luodaan ainutlaatuista kolmiulotteista kuvastoa, asiaa kannattaa juhlia kutsumalla mukaan kaikki. Gravity on alati eeppisemmäksi käyvä selviytymistaistelu, joka rytmittää vaihtelevan toimintakuvastonsa tiiviiksi ja kiihkeäksi paketiksi ja hyödyntää määrätietoisesti myös lyhyet suvantovaiheet. Märehdittävää vaativa sivistyneistö voi miettiä eksistentiaalista tööttiä erinäisten symbolisten ja majesteetillisten asetelmien aikana (itsekin nyyhkin tai jotakin), mutta varsinainen ilosanomani on se, että ei ole pakko.

Clooneyn clooneymäinen hahmo ei ole päähenkilön kanssa tasavertainen, vaan pienestä flirtistä huolimatta hän symboloi täydellistä isää, joka ääritilanteessakin opastaa rauhallisesti elon tiellä rynivää. Heppu myös tarinoi joutavia lämpimikseen elävöittäen itseään ja tuoden mukaan lämmintä huumoria. Bullock näyttelee kireää naista, joka ei ole vielä sinut universumin kanssa. Inhimillisesti hän ajautuu paniikkiin ollessaan vaarassa menettää henkiriepunsa, vaikka sen merkitys on jäänyt hänelle hämäräksi. Hengen haukkomisen kuluttaessa happea armottoman nopeasti ja avaruusromun kiitäessä luodinnopeudella ohi, jo hengissä pysyttely on hahmonkehitystä.

Myöhemmät, naisen persoonallisuutta avaavat ja hänen matkansa vertauskuvallisia ulottuvuuksia korostavat hetket eivät asiayhteydestä irroitettuna ole erikoisia, mutta käytännössä koin ne kauniina ja liikuttavina. Ohjaaja Alfonso Cuarónin intohimot kohdistuvat uuteen jännittävään teknologiaan kuten tekevät aina James Cameroninkin, mutta molemmat kunnioittavat tarinankerronnan jaloa taitoa. Heidän työnsä Titanic, Avatar ja Gravity ovat yllättäneet (!!) monet suosiollaan, ja suosion laajuudesta johtuen huomionkipeät peräpukamanörtit jaksavat jauhaa elokuvien virheistä ja kliseistä (!!), vaikka näiden pitäisi olla harvinaisia harmonian hetkiä... Kansakin herää siunaamaan sen, kun visionääri esittelee uutta teknologiaa kertoessaan klassisen tarinan niin itsevarmasti, innostuneesti ja empaattisesti, että hän ehkä jopa tykkää tehdä elokuvia.

Cuarón osaa askarrella pitkiä ja perusteltuja kamera-ajoja fyysisessäkin todellisuudessa, kuten Ihmisen pojat osoitti. Gravity on käytännössä fotorealistinen animaatio (suurempi osa elokuvasta on animaatiota kuin Smurffeissa), joten Cuarón on vapautunut viimeisistäkin kahleistaan. Virtuaalikamera taltioi suorastaan nautinnollisesti esimerkiksi sukkulan pirstaloitumisen murusiksi unohtamatta sitä, että olemme yhä kiinnostuneita hahmojen sinkoilusuunnista. Niin halutessaan, muiden taitajien tavoin Cuarón tuo yksityiskohtia ulos kankaalta, amatöörien pitäessä 3D-suttunsa "ikkunan" takana. Ääni ei avaruudessa kulje, mutta häpäilemättömän dramaattinen musiikki varmistaa, että katsoja ottaa räjähtävimmät kohtaukset vastaan taattuna toimintajännityksenä, eikä potentiaalisesti etäännyttävänä taiteena. Todellisuus iskee tajuntaan yllättävällä, Cuarónin hallitsemalla tavalla.

Olen kuullut väittämän: "ihmiset eivät kysy toisiltaan oletko jo nähnyt Gravityn, vaan missä olet nähnyt Gravityn". Väitetysti elokuva on eri elokuva jättiläisteattereissa. Pohdin tätä ensi minuuteilla odotellessani syytä tempautua mukaan. Näin Gravityn pienessä salissa, jossa Hugon kolmiulotteinen versio teki Gravityä suuremman vaikutuksen. Hugon rautatieasemalla oli vahva tilan tuntu, enkä isompaa himoinnut. Avaruuselokuva kaipaa mahdollisimman paljon avaruutta, ja vaikka elämys oli positiivinen, minulla on vahva tarve kokea elokuva uudelleen kaupungin isoimmalta kankaalta. Sama viisaus pätee kuin Avatarin tapauksessa: kotona tämän katsonut ei ole tätä katsonut. Edes miljonäärien kotiteatterit eivät vaikuta ihanteellisilta kun on tietyistä elokuvista kyse.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< After Earth... Lauri Tähkä - Hurmaa... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (20 viestiä)

perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.11.2013 klo 23.51 6 tykkää tästä

En uskalla lukea arvosteluita enkä katsoa trailereita, silti odotetuimpia leffoja tänä syssynä, pakko nähä.
lainaa
lasdlasd

08.11.2013 klo 00.17 5 tykkää tästä

Kyse on siis pääosin ns. "ufopornosta", eli visuaalisesti hienosta avaruusromun lentelystä? En arvostelun lukemisen enkä trailerien näkemisen jälkeen vieläkään ymmärrä, miksi tämä olisi katsomisen arvoinen elokuva.
lainaa
jarijari

08.11.2013 klo 15.11

Jarijarijari. Onko välttämätöntä nähdä tämä 3d:nä, vai riittääkö että näkee teatterissa?
lainaa
Polymath

08.11.2013 klo 15.20 6 tykkää tästä

jarijari kirjoitti:
Jarijarijari. Onko välttämätöntä nähdä tämä 3d:nä, vai riittääkö että näkee teatterissa?

Eikö sinulla ole omia aivoja vai miksi sinun pitää kysyä tätä Jarilta? Teet niin kuin parhaaksi näet. Jos sinulle riittää, että katsot tämän himassa BRrippinä tv:n kautta niin sitten katsot.
lainaa
VEIVINHEITTOVIHKO

08.11.2013 klo 15.24 3 tykkää tästä

Jari, toisinkuin jarijari, on nähnyt tuon elokuvan.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.11.2013 klo 15.36 7 tykkää tästä

jarijari kirjoitti:
Jarijarijari. Onko välttämätöntä nähdä tämä 3d:nä, vai riittääkö että näkee teatterissa?


3D-versiolle ilman muuta kannattaa antaa mahdollisuus vaikka joku ei 3D:stä yleensä tykkäisi.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

08.11.2013 klo 17.00 1 tykkää tästä

Beavertonissa oli loistava artikkeli leffaan ja Chris Hadfieldiin liittyen: http://www.thebeaverton.com/chris-hadfield-ejected-from-m
lainaa
AnimePaska

08.11.2013 klo 17.02 6 tykkää tästä

Pullokin katsomiesta en maksa centtiäkään mutta saatan torrentoida roskan joku sateinen päivä.
lainaa
murokakku

09.11.2013 klo 14.31 1 tykkää tästä

Czerwony kirjoitti:
Beavertonissa oli loistava artikkeli leffaan ja Chris Hadfieldiin liittyen: http://www.thebeaverton.com/chris-hadfield-ejected-from-m


Vähän samat fiilikset Hadfieldin kanssa. Vaikka jotkut yksityiskohdat elokuvassa ovatkin todellisia kokonaisuus on täysin absurdi. Tässäkin tapauksessa "tieto lisää tuskaa".
lainaa
jarsson

09.11.2013 klo 15.30 3 tykkää tästä

AnimePaska kirjoitti:
Pullokin katsomiesta en maksa centtiäkään mutta saatan torrentoida roskan joku sateinen päivä.


samoilla linjoilla. Ja vielä leffa jossa 2 tuntia joku leijailee avaruudessa heittäen läpändeerosta. Kuulostaa aamulypsyn jokapäiväiseltä lähetykseltä :)
lainaa
asdasddd

09.11.2013 klo 23.44 5 tykkää tästä

AnimePaska kirjoitti:
Pullokin katsomiesta en maksa centtiäkään mutta saatan torrentoida roskan joku sateinen päivä.

Olenkin tyytyväinen ettet koe tätä uskomatonta elokuvaa teatterissa.
Elokuvateatterikokemuksena antaisin täydet pisteet.
lainaa
Celoril

10.11.2013 klo 11.07 1 tykkää tästä

Aina löytyy niitä, joiden pitää valittaa kaikesta, eikä kaikkia voi koskaan miellyttää, mutta näitä "näkemättä paras" -kommentteja on aika turha heitellä.
Suosittelen antamaan mahdollisuuden ja tekemään hypyn tuntemattomaan, sillä Gravityn tapauksessa se todellakin kannattaa. Pelkkänä teknisenä suorituksena elokuva on ylivertainen ja yksistään jo tästäkin syystä ainoa oikea paikka todistaa tämä on leffateatteri.
lainaa
Meitzi

Rekisteröitynyt 28.10.2007

10.11.2013 klo 11.38 2 tykkää tästä

Elokuva oli nätti. Ja missään kohti animointi ei särkenyt illuusiota vaan homma toimi. 3D oli tehty juuri oikein, ei mitään ylimääräsiä kikkailuja vaan yksinkertaisesti vain niin nättiä kamaa, että ei tarvi kikkailla.


Tämä elokuva viimeistään minulle kertoi, että elokuvien 24fps pitäisi unohtaa ja siirtyä nykyaikaan. (kuten hobit ja ... ei muita?) Jotku valittaa että high fps ei näytä elokuvalta... miksi se pitäisi näyttää elokuvalta? Ei tämänkään elokuvan avausotto 17 minuuttia ollut tarkoitus olla elokuvallinen. Vaan jotain ihan muuta, ja se oli.
lainaa
Meitzi

Rekisteröitynyt 28.10.2007

10.11.2013 klo 11.45

Elokuvassa näkyy 2 näyttelijää, mikä on tuplamäärä Buried elokuvaan.
lainaa
dehyhnbrfb

10.11.2013 klo 14.31

Tämä oli kyllä hyvä. Vuoden paras elokuva helposti. Tätä en missaisi.
lainaa
gravity111

11.11.2013 klo 09.13 2 tykkää tästä

Vuoden paras elokuva. Lopetus sai roskia silmiin, taustalla soiva kappale oli täydellinen.
lainaa
Oscar2014

12.11.2013 klo 22.50

Huikea pätkä, joka todellakin pitää nähdä leffassa ja 3D:nä (vaikken normaalisti 3D:stä niin perustakaan, tässä sitä oltiin käytetty tyylikkään hallitusti ja se lisäsi immersiota). Voi sitä raukkaa, joka tämän semilaatuisena latauksena tietskamonitoriltaan katselee, jää paljosta paitsi. Urpot toki jotka ei leffoista ymmärrä mitään, imekää niitä törrenttejä horot ja pysykää pois tieltä.
lainaa
companion short

22.11.2013 klo 12.33

http://www.hollywoodreporter.com/news/gravity-spinoff-wat
lainaa
IlmeJaEleet

11.01.2015 klo 02.26

Aivan liikaa "tosta vain tapahtuu" tilanteita. En ole mikään realismi friikki, mutta, tämän elokuvan pilaa nimenomaan "kerran miljoonasta" ratkaisut.

Tiedän kyllä, miksi JP antaa tälle lähes täydet. En kuitenkaan kerro lähtökohtia moiseen :-)
lainaa
katoinloppuukuitenki

11.01.2015 klo 03.09

gravity111 kirjoitti:
Vuoden paras elokuva. Lopetus sai roskia silmiin, taustalla soiva kappale oli täydellinen.


Kuinka paljon tälläkin operoi maksettuja trolleja :/ -leffahan on älyä loukkaava. Aspartaamin ystävät varmasti pitävät tästä, tosin.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova