Tuorein sisältö

Noah

Ensi-ilta: 04.04.2014
Genre: Draama, Fantasia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

07.04.2014 klo 23.40 | Luettu: 11131 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Nerous ja hulluus ne toisistaan tykkää. Darren Aronofsky kertoo tarinan Nooan arkista vakavalla naamalla lisäten siihen muita Raamatun teemoja ja aina ajankohtaisia uskon kysymyksiä. Pohdiskeleva aikuisten elokuva ei häpeä vaan kärjistää fantastisia elementtejä. Selkeimpänä esimerkkinä langenneet enkelit esitetään hohtavasilmäisinä kivihirviöinä, jotka ovat olemukseltaan jotakin stop-motion-muovailuvahan ja Transformersien väliltä. Visio ei ole tasainen, mutta jotakin kautta kaikki on perusteltavissa. Kivikasojen rooli selkenee, kun ne avautuvat vaikeasta jumalsuhteestaan. Helppoa ei ole ihmisilläkään täystuhoa odotellessa, tai muutenkaan.

Rytmin löytymisessä kestää tovi. Russell Crowe on jäykkä Nooa, joka pitää perheensä kaukana barbaareista. Jumala puhuu unikuvien kautta. Kun iloton suorittajamies koettaa tajuta vihjeet, tarina putputtaa tyhjäkäynnillä, mutta kun sama tyyppi tuntee olevansa Jumalan asialla ymmärtämättä täysin miksi, homma muuttuu filosofiseksi. Nooan asenne vertautuu kulttijohtajien hourailuun. Hän on myös ensimmäinen kettutyttö ja ensimmäinen ihmisyyttään häpeävä itsensä ruoskija. Elokuva on suhteellisen puolueeton. Ensimmäisen murhaajan eli Kainin jälkeläisten hallitsema yhteiskunta on kuolemassa tuhoamansa luonnon mukana, mutta monet hukkumistuomion saavista ovat syyttömiä ja empatiaa riittää syyllisillekin.

Ray Winstonen näyttelemä kuningas Tubal-cain on saatanallinen hahmo, mutta se on asia erikseen mitä "saatanallisuus" tarkoittaa. Tubal-cain hallitsee pelolla ja voimalla ja muistuttaa, että ihminen on Jumalan kuva. Hän kokee Jumalan hylänneen ihmiset. Jumala on itsestäänselvyys: tieto tulvasta ei hämmennä vaan suututtaa. Hänen erinäiset repliikkinsä ovat asiayhteydestä irroitettuna viettelevämpiä kuin Nooan pahimmat houreet, mutta asiayhteys on se, että hän on saanut tilaisuutensa ja hänen valtakuntansa on luomakunnalle syöpä. Itsenäisyys rinnastuu itsekkyyteen.

Jumala esitetään mysteerinä. Hyvät, pahat ja rumat katsovat taivaalle, mutta joutuvat tekemään päätöksensä fiilispohjalta. Sitähän se usein on. Raamatusta löytyvä tarina on lyhyt ja toteavainen ison Jullen totteluoperaatio, mutta opuksesta löytyy muutakin. Jopa Jeesus rukoili ahdistuneena Getsemanen puutarhassa, josko kärsimykset voitaisiin jättää väliin. Hän toki antoi esimerkkiä: Jumalan tahdolle on nöyrryttävä. Aina ei ole selvää millä tavalla, mutta tutki tunteitasi, sanoi... ainakin Darth Vader.

Tulkintani mukaan hyvän ja pahan tiedon puusta syöminen on vastaava käänne kuin se, että lapsi itsenäistyy vanhemmistaan. Jumala on vähitellen luopunut ihmisten ohjaamisesta. Arkkitarina kenties voidaan nähdä tarinana (ohjatusta) evoluutiosta, ehdotin viime viikolla. Elokuvan hahmot tulkitsevat tapahtumia omien persoonallisuuksiensa kautta. Omituisin tulkitsija on Aronofsky, joka ei suostu valitsemaan realismin ja symboliikan väliltä.

Mukana on montaasi maailman synnystä. Tieteelliset ja uskonnolliset käsitykset yhdistyvät taiteellisesti. Toisaalta sitä ei kommentoida, miten ekosysteemi tervehtyy vedenpaisumuksen jälkeen. Raiskaako seepra syntymättömän lapsensa, jotta myös syntyvä seepra synnyttää välittömästi, jotta leijonilla on pureksittavaa kunnes insestiseeproja on laumaksi asti? Epäolennaista, hymähtää Aronofsky. Komeat tehostekohtaukset toteutettuaan hän käsittelee eläimiä vain yleisellä tasolla dialogissa. Tarinassa on aukkoja moniin hömppäfantasioihin verrattuna, mistä huolimatta mainitut herrat ja Jennifer Connelly Nooan vaimona ja Emma Watson ottotyttärenä tekevät parhaansa myydäkseen tapahtumat ja tunteet aitoina ja samaistuttavina.

Elokuva on synkkä, vakava, melodramaattinen ja ylitseampuva, kuten on toisaalta Vanha testamenttikin. Draaman takkuillessa alkupuolella, ja myöhemminkin, kun Nooan pojan kapinahenkeä ei käsitellä erityisen näppärästi, syy ei ole kivihirviöissä vaan draamassa itsessään. Aronofsky ahmii teemoja. Vaikka hän välttää luettelomaisuuden, on olemassa sellainen synti kuin ylikirjoittaminen. Painavaa asiaa on niin rutosti, että reilun kahden tunnin mittainen paketti voitaisiin paisuttaa kolmetuntiseksi vähemmän tuikitärkeällä mutta elävöittävällä hahmovetoisella materiaalilla.

Leffa ei voi juuri kunnianhimoisemmaksi muuttua. Aiheena on tavalla tai toisella kaikki. Noah on mestariteos jos ei toteutuksen puolesta niin asenteeltaan. Kun leffa toimii, se on absoluuttisen eeppinen niin sisällön kuin kuvaston suhteen.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Happoradio - Elefant... The Grand Budapest H... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

Stargazer

08.04.2014 klo 08.33 3 tykkää tästä

Odotin pienempiä tähtiä Peltoselta tälle. Näistä tähdistä riippumatta ainoa katsomisen arvoinen leffa kuukausiin.
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

08.04.2014 klo 11.42 1 tykkää tästä

Jesse-setä on hyvin hyvin vihainen!
jarijari

08.04.2014 klo 11.43 1 tykkää tästä

Loistava arvio! Mutta voisiko näihin lisätä Suomen ensi-ilta päivämäärät?
Nooa_ite

08.04.2014 klo 11.49 1 tykkää tästä

Oli kyllä toimiva elokuva. Paljonkin vapauksia ja muutoksia Raamatun kertomaan, mutta elokuva on elokuva ja pääasia ainakin on oikein. Visuaalisesti erittäin näyttävä ja 3D oli yllättävästi toimiva! Jos vähääkään kiinnostaa, niin kannattaa katsoa. 4/5 helposti.
ArmeliasOnRikas

08.04.2014 klo 12.31 4 tykkää tästä

Hieno elokuva kertakaikkisesti. Antoi ajattelemisen aihetta moneksi illaksi.
Huvittavasti lauantaiehtoona elokuvissa seurassani olleet pari protestanttia eivät Nooan ehdottoman syvällistä pointtia tajunneet. Keskittyivät vaan kunnon uskovaisten tapaan ruotimaan jotain tarpeetonta jumalallisuuden ja raamatunlehtien eroavaisuuksista itse elokuvan kontolta, ja suuttuivat kun esitin oivallukseni, että ihmisotusta ei ohjaile mikään korkeampi voima, vaan parahin lajitoveri voi päättää itse antaako armon käydä oikeudesta ja auttaa kompuroivia kohtalontovereitaan vastoin jopa uskomansa luojan tahtoa. Niin taisi itse Nooakin pohtia ja oppia sitten sieltä kantapään kautta.
Sitä niittää, mitä kylvää. Niin hyvässä kuin pahassakin. Kuten ylhäällä niin myös alhaalla.
Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

08.04.2014 klo 16.31 1 tykkää tästä

Aloin vaipua lähes horrokseen vähän ennen tulvan tuloa, arkin lainehtiessa vedessä mielenkiintoni palasi. Tai no, niin kauan elokuvalla kesti vangita oikeasti mielenkiintoni. Naureskelin lopussa, että onko yksi sanomista se, että "kyllä sitä Jumalaa kannattaa totella, mut saat sää itekki jottai valkata". Noh, seuraavana aamuna olin kyllä elokuvaan tyytyväisempi kuin salista ulos tultuani, 3-3.5 tähteä ehkä. Turha 3D lähinnä ärsytti, eikä ollut sellaista luksuksen mahdollisuutta, että olisi päässyt kaksiulotteisena katsomaan.

Mieltäisin tämän elokuvan Aronofskyn "huonoimmaksi" elokuvaksi, mikä ei hirveästi merkkaa hänen korkeaan tasoonsa nähden. Selvä ero silti on esimerkiksi Black Swaniin, Requiem for a Dreamiin, The Wrestleriin, samanlaista vaikutusta ei Noah jättänyt (mainituille kolmelle voisin rankata täydet pisteet). Joillekin samoille viivoille asettaisin The Fountainin kanssa. Totta kai mukaan kokoelmaan silti ja kotiteatterijulkaisussa tarkastellaan uudelleen 2Dnä.
Muokannut: Guetta 08.04.2014 klo 16.35
dovah

10.04.2014 klo 17.31

Kuvat pöllitty suoraan Skyrimistä. Crowe taitaa olla tyrkyllä Dragonborniksi.

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova