Tuorein sisältö

Boyhood

Ensi-ilta: 10.10.2014
Genre: Draama
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

11.10.2014 klo 15.00 | Luettu: 5893 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Valitse lapsuus- tai nuoruusmuisto. Mikä vaan. Oliko sikahauskaa? Lämmittikö sydäntä? Sattuiko? Ahdistiko? Raivostuitko ja sitten hävetti? Itkettikö? Traumat jäivät? Ihme homo. Hyi, häpeä. Nuo olivat melodramaattisten saippuasarjojen teennäisiä käänteitä, eivätkä elävää elämää, kysy vaikka kriitikoilta. Boyhood on aikuisille suunnattu realistinen mestariteos. Vuoden puhutuin ja kiitellyin draama kertoo pojasta, joka mm. vaihtaa kampausta varttuessaan kuusivuotiaasta kahdeksantoistavuotiaaksi. Kuvauksiin meni kaksitoista vuotta. Kestoa on kolmisen tuntia.

Pikkupojat katsovat alusvaatekatalogia. Eiköhän asia tullut selväksi. Jätetään muu murrosikäsoopa vihjailujen ja viittausten varaan. Aikuiset ymmärtävät kyllä, että kaikki normaalit asiat tapahtuvat normaalisti.

Pikkupoika katsoo kuollutta pulua. Jos emme käsittele poikaa seuraavan kymmenen vuoden aikana, pääsemme yllättämään takavasemmalta. Oho, pojasta kasvoi taiteilija.

Lapsuus koostuu aikuisten keskusteluiden ja monologien kuuntelusta. Lapsuus on hölmöille puheille virnistelyä ja rakentavien neuvojen sisäistämistä. Pim! Nyt tukassa on geeliä ja parta on muotoiltu ja nuorimies saa suustaan pari lausetta.

Mitä pojan matkaan tulee, elokuva on yhdistelmä kotivideoiden ja tv-elokuvien tympeimpiä ja kankeimpia piirteitä. Mitä pojan matkaan tulee, elokuva loukkaa verisesti entisiä ja nykyisiä lapsia.

Muulla materiaalilla on massa. Pojan siskon näyttelijä Lorelei Linklater on pienestä pitäen persoonallinen pippuri ja on mielenkiintoista nähdä kuinka hän varttuu. Ethan Hawke näyttelee viikonloppuisää ja sekä hahmo että Hawke yrittävät kovasti tehdä vaikutuksen. Se miten äiti Patricia Arquette kasvaa vahvemmaksi kärsiessään miesvalinnoista on todellista sisältöä, todellista draamaa. Moni sivuosanaama kertoo itsestään parilla lauseella yhtä paljon kuin pojasta opitaan kaikkiaan.

Aluksi nautin leppoisan veikeästä leffasta, vaikka poika tuoksahti tarpeettomalta. Mietin, onko katsojan tarkoitus heijastaa itsensä onttoon kuoreen? Tuskinpa muodoton kohtauskokoelma temppuilla jaksaa. Leffa on improvisoitu kokoon kohteliaassa ilmapiirissä. Arquette yksin lupasi käydä läpi täyden hahmon tunneskaalan. Myöhemmät vaiheet viittaavat toisinaan kohtauksiin, joita ei nähty, koska se olisi vaatinut suunnittelua, jos hahmot keskustelisivat A. mielenkiintoisesti B. painavasta aiheesta C. uudestaan. "Ajan hengen taltioivat" pop-viittaukset ovat vastaavia kuin elokuvissa tyyliin Vuonna 85, joka alkoi zoomauksella elektroniikkapeliin, koska niitä oli vuonna 1985. En nipota yksityiskohdista, vaan annan vihiä teoksen prioriteeteistä.

Kuvaukset alkoivat Harry Potter -leffan ollessa tuore hitti. Tuolloin tuumittiin, että olisi erikoista, jos Potter-lapset jatkaisivat loppuun saakka. Potter-viittaukset Boyhoodin alussa saattavat olla rehtejä silmäniskuja: tästä idea lähti. Viittaukset ovat myös ironisia muistuttaessaan, että juhlittu temppu toteutettiin juuri äsken tuhatkertaisesti monimutkaisemmin. Ironista on myös se, että hömppä-Pottereista olisi helppo leikata kokoon puhuttelevampi kuvaus poikavuosista jo siksi, että Harry on henkisesti läsnä ristiriitaisissa ihmissuhteissa. Boyhoodin pojan haastavin hetki on nihkeä sanailu satunnaisen pulun kanssa loppupuolella.

Tunnen tutustuneeni äitiin, isään ja siskoon. Jos pojan näyttelijää vaihdettiin elokuvan aikana 6-10 kertaa, minä en sitä tietäisi kasvomuistini toimintaperiaatteista johtuen. Kun pikkupojan tehtävä on se, että hän kuuntelee aikuista, ja sitten siirrymme kohtaukseen, jossa on kaksi pikkupoikaa uusilla kampauksilla, mistä helvetistä voi tietää, kumpi pullanaama on päähenkilö? Sisältääkö Boyhood ainutlaatuisia hetkiä, joissa vuosia kateissa olleet hahmot/näyttelijät palaavat näyttämään kulunutta naamaansa? Ei mutta joo! Ymmärsin jälkikäteen, että jotkut lukemattomista merkityksettömistä hahmoista tasapaksussa puurossa takuulla olivat vanhoja tuttuja. Ehkä näin hienovaraisen mestariteoksen ymmärtäminen on allekirjoittaneelle fyysisesti mahdotonta.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Muumit Rivieralla... Royal Blood - Royal... >

Keskustelut (3 viestiä)

Poliittisestikorrekt

12.10.2014 klo 21.12 3 tykkää tästä

Nyt kyllä pöyristyin.
VEIVINHEITTOVIHKO

13.10.2014 klo 16.53 2 tykkää tästä

Pöyristyä kannattaa aina kun on mahdollisuus.
Fanipoju_95

02.02.2015 klo 05.16 1 tykkää tästä

Hei, Jari!

Lopeta se lässytys ja kirjoita oikea arvostelu, puutu esim. elokuvan tyylikeinoihin tai sen sisältöön. Sanot, että elokuvassa ei ole sisältöä, mutta et kommentoi millään tavoin esim. draaman rakentumista (draama taitaa olla se tapahtumien tai kohtausten valikoima yhteinäiseksi kokonaisuudeksi, josta muodostuu juoni - ei mikään psykologista realismia edustava introspektiivinen monologi jokaiselta henkilöhahmolta jokaisessa kohtauksessa.("Ne ei sanoneet mitään kiinnostavaa")

Elokuvasta voi sanoa arvostelussa muutakin kuin "ei ollut uskottava".

Vaikuttaa siltä, että et pysty mitenkään tulkitsemaan kyseisen elokuvan sisältöä, mikä kertoo paljon ihmistuntemuksestasi.

Oliko elokuvassa teema?
Miten sitä käsiteltiin?
Minkälaisia hahmot olivat?
Herättikö tunteita? Mitä ne ovat? Pelko? Myötätunto? Sääli? Ahdistus? Ketä kohtaan? Miksi? Voiko niitä olla jos on kyynikko? Mitä on saivartelu? Miksi se tuottaa nautintoa, että "kritisoi" epäolennaisuuksia?

"Nuo olivat melodramaattisten saippuasarjojen teennäisiä käänteitä, eivätkä elävää elämää, kysy vaikka kriitikoilta."

Tässä taitaa olla pieni katkera värähdys.

Luulen myös, että monilla ihmisillä on tunteikkaita muistoja elämästään, joiden ansioista elokuvan tapahtumiin pystyy samaistumaan,

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova