Tuorein sisältö

Anna Järvinen: Jag Fick Feeling

J.A. Kaunisto

04.12.2007 klo 14.53 | Luettu: 5214 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

37-vuotias Suomen kansalainen Anna Järvinen on kerännyt Ruotsissa suuria ylistyssanoja. Annan debyyttikiekko julkaistiin lokakuussa ja muutamat mediat ovat hehkuttaneet albumia jopa vuoden levyksi. Anna on tartuttanut Suomi-kaipuun svenssoneihin ja nyt Suomenkin media alkaa heristellä korviaan. Helsingissä syntynyt mutta ennen kouluikää Ruotsiin muuttanut Anna vietti kesäkuukausia vanhassa kotimaassaan ja hänen lauluissaan Suomi on ihmeellinen lintukoto, jota on tuskin koskaan ollutkaan.

Anna Järvisen kaunis, pehmeä, kevyt ja tyttömäisen ylipirteä folkpop on valloittavaa ja paikoin sympaattisella tavalla kotikutoista. Anna on saanut taustalleen osaavaa joukkoa, taustabändinä toimii tunnettu Dungen-yhtye. Annan albumi saa vaikutteita Suzanne Vegalta, Eva Dahlgrenilta, Lisa Nilssonilta ja Sophie Zelmanilta. Kukkaismaisemissa leijaileva poutapilvilinna saa lisäväriä puhallinsoittimista ja Annan heleästä äänestä. Annan ääni kuulostaa parikymppisen Suzanne Vegan ja Lisa Nilssonin yhteenliittymältä. Nedgångslåten on suorastaan hypnoottinen hetki uneliaan venyvässä ja vihellyksellä kuorrutetussa maisemassa. Helsinki sisältää suomalaistakin puhetta. Kom Hem haikailee kuin Kent, tosin Annan askel on kevyt ja lämmin aurinko paistaa rantakoivujen välistä.

Anna Järvisen debyyttialbumi on koskettava, välitön ja raikas. Levyn kaiho ja kotikaipuu ei sorru synkkyyteen. Tunnelma on kuin päiväunessa, jossa lapsuuden kesäiset päivät heijastuvat huolettomina ja isovanhempien värittäminä. Tietyllä tavalla albumista tulee mieleen John McGregorin Joki-levy. Jag Fick Feeling onnistuu koskettamaan.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< My Blueberry Nights... Kultainen kompassi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova