Tuorein sisältö

Frank

Ensi-ilta: 01.05.2015
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

16.05.2015 klo 20.00 | Luettu: 3869 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jotkut elokuvat arvostelevat itsensä. Frank arvostelee myös kriitikot, jotka tahtoisivat naputella nokkeluuksia siinä toivossa, että vielä joskus heidän kykyjään kiitellään paremmissakin piireissä. Brittein saarten uusi pääpunapää Domhnall Gleeson (Ron Weasleyn veli, tuleva Star Wars -tähti) näyttelee nuorta Jonia, josta opimme lähinnä sen, että hän tahtoisi säveltää biisejä, vaikka hän on lahjaton. Jon osaa soittaa, tai en minä tiedä: hän saa aikaan ääniä koskettimilla. Tämä riittää tuuraajaa etsivälle salaperäiselle bändille. Kun Jon keikalle saapuu, hän kokee maagisen hetken. Hän osaa tukea mölinää, joka nousee liitoon, kun keulakuva Frank ilmestyy laulamaan iso paperimassapää harteillaan. Tyypeillä palavat hermot ja se oli siinä, mutta Jonille tämä oli askel eteen.

Jon jättää päivätyön ja vanhempien sylin osallistuakseen projektiin, joka paljastuu levytyssessioksi. Suurin osa elokuvasta sijoittuu korpeen. Puolet bändistä suhtautuu Joniin nihkeästi, eivätkä he juuri lämpene. Osa on piipahtanut pöpilässä, mukana on ranskalaisen töykeyden symboli ja Maggie Gyllenhaal näyttelee ilotonta ja mustasukkaista narttua, joka ei tahdo jakaa Frankia tulokkaan tai maailman kanssa. Frank on lahjakas ja lempeä, jopa herttainen heppu. Hän ei vaikuta teennäiseltä, vaikkei hän riisu naamiota edes vuoteessa. Frankin johdolla bändi kuulostelee äänten kirjoa kiireettömästi. Jon uskoo asiaan ja koettaa kehittyä taiteilijana, vaikka onhan se harmillista, ettei hänellä ole vaikeaa lapsuutta tai muuta inspiraation lähdettä. Jon luulee olevansa oppipoika.

Leffa on osuva ja hauska vitsi. Sillä on sympatiaa lahjakkaita ja tärähtäneitä ihmisiä kohtaan, eikä se kiistä asioiden yhteyttä, mutta se suhtautuu sarkastisesti outouden tavoitteluun ja niin arkipäiväiseen kuin vaaralliseenkin harhaisuuteen. Muutamat keskeiset huomiot lausutaan ääneen, vaikka ne kenties jo tulivat selviksi. Leffa on eksentrinen suhteellisen hillitysti, eikä tekotaiteellista peetä; sen se jopa pyrkii varmistamaan. Jos olet sitä mieltä, että kyseessä on kylläkin harvinaisen outo teos, niin kerro se kaikille, sillä sehän tarkoittaa sitä, että minä, käsivarsi suun edessä nuorena puhunut väärinymmärrettyjen romaanien luoja olen niin omalaatuinen, että näkökulmani on mystisen käsittämätön!

Tekopään tyhmä, tyhjä ilme ei vanhene vitsinä. Sen työntö kuvaan ajoitetaan hilpeästi useammankin kerran. Hienovaraisempaa outoutta kumpuaa siitä, että Frankia näyttelee Michael Fassbender. Fassbender on timmissä kunnossa ja naamio ei tosimiehen auraa haihduta, joten mysteeri väkisinkin kasvaa, kun hän tulkitsee pillimehulla elävää isoa lasta. Vaistoni tahtoo urputtaa, että näillä näyttelijöillä pitäisi syntyä hitusen täyteläisempi teos, mutta jos ohjaaja tuumaisi, että hän teki hyvin sen, mihin tiesi kykyjensä riittävän, niin mitäpä tuohon sanoisi. Hahmonkehitys on hätäistä viimeisen näytöksen aikana. Sanon sen. Asetelmasta otetaan irti huumori, mutta draaman mahdollisuuksia jää ilmaan. Syventävän sivujuonen alku istuisi somasti johonkin, missä seisoo montaasi kertojan monologilla. Frank on ilmiö elinympäristössään. Sen pitäisi olla jopa kiinnostavampaa, kun illuusioita ryhdytään särkemään.

Toinen käsikirjoittajista on gonzojournalisti Ron Jonson, joka on seikkaillut muun muassa fiktiivisen komediahahmon Frank Sidebottomin näyttelijän kanssa. Sidebottom ja elokuvan Frank käyttävät samanlaista naamiota, mutta käsittääkseni elokuva ei perustu tositapahtumiin, vaan vapaamuotoisen ironisesti havaintoihin alan ihmisistä. Ei minulla muuta. Tämäkin oli jo Wikipedian kopiointia.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Mad Max: Fury Road... Mew - + -... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova