Tuorein sisältö

Song to Song

Ensi-ilta: 28.04.2017
Genre: Draama
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

30.04.2017 klo 23.00 | Luettu: 2403 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ihmiset siirtyvät suhteista toisiin. "Kukasta kukkaan", kommentoi pulliainen. "Hö hö, tussusta tussuun", virkkoo vulgääri juntti. "Ooh, Song to Song", höpisee suuri taiteilija Terrence Malick.

Malick kuvasi hirmuisesti materiaalia ja koetti löytää sen keskeltä leffan. Tuotanto alkoi vuonna 2011, joten näppärän näköistä kamaa on leikelty hartaasti. Huippunäyttelijät toimivat kertojina selittääkseen osan improvisoidusta palloilusta, mutta se on vain elämää, jos joku Michael Fassbender kyykkykävelee irvistellen. Jos pakarasi vetävät kuolioon, triviatietoihin tutustuminen on itsemurha: raakaversio kesti 8 tuntia?! Soma tämä kotivideon ja näytönsäästäjän risteytys sentään on. Kolmen Oscarin kuvaaja Emmanuel Lubezki takaa, että auringonsäteet heittävät volttia, kun lehdet lepattavat ja vesi liplattaa.

Rooney Mara ja Ryan Gosling näyttelevät koleita musikaalisia heppuja, joiden pitäisi onnistua elämässä, ehkä. Veitikka Fassbenderillä on jo valtaa ja vaurautta. He notkuvat ja kiehnäävät missä sattuu: usein myös ruuhkaisilla festivaaleilla, joissa nähdään (kuulemma) tunnettuja muusikoita. Mara vaikuttaa päähenkilöltä toisinaan, unohtuen toisinaan. Pirstaleisten otosten putki on loputon. Lukemattomat elokuvat alkavat taideminuuteilla, joissa yksinäinen höyhen laskeutuu vehnää hipelöivän sankarin kämmenelle, kun hän lausuu: "ennen tunsin tuntemuksia, mutta maailma on muuttunut". Song to Song koostuu tuosta vaiheesta.

Nauttia voi kaikesta. En rääkkää lukijoita "tulkinnoilla", koska tunnistan sen vaihteeksi, etteivät erinäiset ajatukseni liity sisältöön mitenkään. Kuvasto on aistikasta, jeh? Elämältä vähän maistuttuaan leffa voisi sanoa "osta Pepsiä" tai "virtsankarkailusta ei tarvitse kärsiä" ja kauppa kävisi. Muutamat montaasit olisivat päteviä etelänmatkojen mainoksina. Tunnelmiin vajonneen katsojan harhailevatkin ajatukset saattavat siis maustua. Kriitikkona koin tarinan seuraamisen velvollisuudeksi, mutta ehkä olisi pitänyt antautua transsille (ja nukahtaa); taidehan tahtoo antaa vapauksia kokijalle. En tajua ihmissuhteista paljoa. Kiiltokuvaleffan riikinkukkopaviaanit eivät seuraamalla syvene, eivätkä heidän puheenvuoronsa kertojina vahvista, että ekstroverteillä on todellista aivotoimintaa. "Elämä arveluttaa mua", ilmoittavat he twiitin mittaisissa pätkissä.

Natalie Portman? Pim - hän takuulla on tarpeellinen. Se on totta (Fassbender iskee hänet), mutta kaikki kuuluisuudet eivät ole ja pari jäikin leikkaamon lattialle. Kaikki tahtovat leikkiä Malickin kanssa, joten hän on miehittänyt pari sivuroolia huonolla maulla: jos et saa kiinni punaisesta langasta, et tahdo enää loppupuoliskolla näitä pim-elämyksiä. Veikeää on se, että leffassa on satunnaista alastomuutta, mutta tähdet pitävät housut jalassa. Heikäläiset harkitsevat näitä asioita ja pyllistäminen Malickin aistikkaan hipelöintifilmin vuoksi ei välttämättä kiinnosta, kun mestari ei tiedä vielä, mitä hän haluaa. Hei Natalie? (Slurps.) Olisi mielessä puolen tunnin katkeamaton otos... Rukkaan sitä sitten viisi vuotta löytääkseni puhuttelevimmat sekunnit. Miten niin ei käy?

Joskus 90 minuutin kohdalla teos voisi vain kuolla ja taiteeksi joku sitä väittäisi. Malick nimenomaan yrittää parsia kokoon leffan ja yhä tympeämmäksi tämä käy viime metreillä, kun kyse on onttojen hahmojen muodollisesti pätevästä patsastelusta, eikä kunnon pimpelipompelista; Malick ei tarjoa edes dinosauruksia tällä kertaa. Veteen piirretty viiva erottaa hyvän ja huonon taiteen, mutta Malick räjäytti pyllyni pois ja se on amatöörin virhe.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Guardians of the Gal... Liittoutuneet... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

29665

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova