Tuorein sisältö

What We Do in the Shadows

Ensi-ilta: 29.04.2016
Genre: Kauhu, Komedia
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

12.05.2016 klo 17.30 | Luettu: 3010 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viago, Vlad ja Deacon ovat stereotyyppisiä manneja hieman muistuttavia herttaisia sosiopaatteja. He ovat 100-800-kesäisiä vampyyreitä karussa poikamiesboksissa, jonka kellarissa asuu 8 000 -vuotias dementoitunut nosferatu. He ovat tyhmiä kuin amerikkalaisten asuntovaunukylien säkkituolit, joten he päästävät dokumentaristin filmaamaan elämäänsä. Kamera on päällä, kun Viago koettaa tarjota mukavan illan tytölle, jonka kaulavaltimon hän lopuksi aukaisee. Kun veret ovat roiskuneet seinille, Viago tuumaa hieman häkeltyneenä, mutta kirkkain silmin, että tyttö sentään taisi nauttia illasta. Kameramies ei reagoi. Joskus perkeleilläkin on vaikeuksia muistaa, että huoneessa on kuvausryhmä.

Dokumentin tekijät eivät ole äänessä, mutta alkuteksteistä päätellen heitä kiinnostaa tuleva epäpyhä festivaali. Mystiikka haihtuu etukäteen, kun vampyyrit riitelevät tiskaamisesta ja hengailevat hiljaisessa räkälässä, koska heitä ei "kutsuta" yökerhoihin. Kauhukliseiden ja arjen kommentoiminen toista teemaa hyödyntäen on ainoa vitsi, eikä muuta tarvita. Vampyyrit ovat nolo alakulttuuri: jos joku Jumalaa vastaan kapinoi, ei hän Ville Valon fania kummempi antikrisse ole. Vampyyrit vuorovaikuttavat valtaväestön kanssa vähemmän kuin kannattaisi todellisuudentajun kannalta. Ihmissusia he ylenkatsovat.

Leffa on selkeästi improvisoitu ja leikkausvaiheessa pelastettu. Mainosmateriaali vilisee vaihtoehtoisia ja poistettuja vitsejä. Eniten suunnittelua varmasti vaativat parit tehosteet, jotka myyvät fantasian: laiskimmissa tällaisissa kuten Uutisankkuri 2:ssa se näkyy, että muu kuin suunsoitto olisi vaatinut käsikirjoituksen. Tarinapuolta lihottaa se, että kuvioita esitellään myös uudelle (amis)vampyyrille ja hänen punakalle kaverilleen. Tähän menee 80 minuuttia ja se siitä, kahteen tuntiin näitä ei kannata venyttää. Dokumenttimaisuus saa lähes kaiken kankeuden ja selittelyn vaikuttamaan asiaankuuluvalta.

What We Do in the Shadows on kulttimaineessa. Näin sen jo aiemmin, ja sulatteluaika teki hyvää, sillä alunperin tahdoin kumota väittämän, että leffa on tappohauska. Huumori tapaa lähteä yllättävistä ristiriidoista tai vahingonilosta. Mitä yllättävää voi olla vampyyreissä? Entä miten voit asettua edes luuserivampyyrien yläpuolelle, jos olet itse Mr. Bean, joka lyllertää vampyyrifilmin jälkeen punkkuostoksille, mutta alkaa vuotaa verta nenästä, jolloin päätä lyhyempi setä neuvoo vessassa, missä on naisten puoli? Nauroin sydämellisesti mm. tieteisdraamalle Frequencies, koska se käsittelee oudosti aivoja käyttävien ihmisten asioita. Katson paljon junttikomedioita sympaattisen meiningin vuoksi - ja parin kuukauden tauon jälkeen Shadowsin pojat tuntuivat vanhoilta ystäviltä. Viis "tappohauskuudesta".

Taika Waititin näyttelemä Viago on söötti: hänen vilpittömät, hyväntahtoiset, takakireät ilmeensä tekevät hahmosta ainutlaatuisen. Vladina örisevä Jemaine Clement on aina elementissään hölmöjen ja itsekeskeisten örkkien rooleissa: hän ymmärtää sellaisten sielunelämää. Tunnelmissa on vastaavaa viehätystä kuin terroristikomediassa Four Lions, mutta vampyyrit ovat joutavaa satua, joten reagoin yhtä moneen vitsiin nyökytellen kuin ilon osoituksin. Toisella katselukerralla osaamisen rajat ovat selkeämpiä. Jos yksi vampyyreistä oli muinoin natsi, asiaa voisi käsitellä sen sijaan, että vampyyri vain pohtii, että kukaan ei varmaan ole natsien tappiosta kuullutkaan. Deacon on heikoin lenkki sisäistä uskottavuutta ajatellen, mutta hupsua tämänkin rupsahtaneen plösön itserakkaus on.

Waititi ja Clement ohjasivat ja kirjoittivat elokuvan. Disney on sittemmin napannut Waititin leiriinsä Thor: Ragnarokin ohjaajaksi ja yhdeksi Moana-animaation kirjoittajista, mikä on sääli. Myös hänen uusin työnsä Hunt for the Wilderpeople vaikuttaa lupaavan inhimilliseltä.




V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tenavat-elokuva... Aavikko - Okeanos... >

Keskustelut (1 viestiä)

AsunCannesissa

14.05.2016 klo 19.38 1 tykkää tästä

Tämä vampyyridokumentti on kuvattu digitaalisella kameralla, joten vampyyrien ei pitäisi näkyä kuvassa. En ymmärrä miten elokuvan tekijät ovat mokanneet näin pahasti, uskomattoman alkeellinen moka. Ihan kuin joku olisi päättänyt tehdä Formula 1-elokuvan ja sitten elokuvassa olisikin ollut autojen sijasta moottoripyöriä.

Jos kuvassa olisi näkynyt vampyyrihahmojen sijaan tyhjiä huoneita ja aina välillä joltain vampyyrin kanssa höpöttävältä ihmiseltä olisi alkanut valua verta kaulasta, elokuva olisi taatusti ollut viiden tähden arvoinen kulttiklassikko. Nyt tuloksena on vain kasa höyryävää naalinpaskaa.

1/5

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova