Tuorein sisältö

Thor: Love and Thunder

Ensi-ilta: 06.07.2022
Genre: Fantasia, Komedia, Sci-fi, Seikkailu
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

10.07.2022 klo 18.00 | Luettu: 2524 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Sivusilmällä näkemieni kommenttien mukaan virallinen totuus on: "Thor: Ragnarök on rento kamuleffa, jonka tasolle Love and Thunder ei nouse." Häh? Sankarin isä kuoli, planeetta räjähti ja silmä pullahti ulos. Selviytyjät törmäsivät Thanosiin, mikä vaikutti vahvistavan teorian, että Thanos tappaa puolet universumista miellyttääkseen juuri esiteltyä kuoleman jumalatarta. Niin ei käynyt, mutta se ei ole Ragnarökin vika, eikä Love and Thunder petä. Leffa on pöhkö ja melodramaattinen. Kaikkien superleffojen pitäisi olla sitä, jos katsoisit mieluiten Disneyn piirrettyjä. Se, ettei "maailmanrakennus" ole Ragnarökin tasolla, on ominaisuus tässä vaiheessa Marvelin kompurointeja, kun Love and Thunder on vastineeksi vahvemmin läsnä hetkessä.

Christian Bale särki sydämeni heti. Nöyrä Gorr pettyy aurinkojumaliin, kun yksi höhöttää hänen raamatullisille kärsimyksilleen. Aloituskohtaus ei pyörittele ristiriitoja ihanteellisesti, mutta ne ovat selkeitä. Kun Gorr tarttuu kirottuun miekkaan kitkeäkseen pönöttävät toogabilettäjät vallan huipulta, riipaiseva trauma muuttuu painajaismaiseksi tragediaksi - joten on varhaista muistuttaa leffan vitsikkäästä puolesta. Rönsyilyä riittää, mutta lopulta uskoin, ettei leffa pidä ansioidensa huuhtomista viemäriin vitsinä.

Guardians of the Galaxy -tiimi pitää Thorista yhtä paljon kuin leffa siitä, että Thor jätettiin heidän seuraansa, joten tiet erkanevat nopsaan. Siitä tehdään ominaisuus: Thorista on tullut orpo piru. Nainenkin jätti "tekstiviestillä". Jos joku kokee, että ex-tyttöystävä murskasi kivekset ja vei ne mukanaan, se saattaa riipaista, miten mustasukkainen Thor on oppiessaan, että tuhoutunut Mjölnir-vasara on eheytynyt tehdäkseen Jane Fosterista supersankarin. Thorilla on uusi heppi ja hän kunnioittaa Janea ja hänen päätöksiään, mutta hieman miestä korpeaa.

Janella on syöpä. Myös Gorr kuolisi ilman taikakaluaan, mikä olisi vain armoa. Disney on virittänyt aivoni siten, ettei kainalopieruhumppa vähennä tällaisen draaman arvoa, mikäli asenne on vilpitön.

Aikanaan Marvel koetti suodattaa jumaltarut scifiksi. Idea ei virallisesti muutu, vaikka pitkäikäiset avaruuspatut tykkäävät tulla palvotuiksi, mutta Marvel on sönköttänyt niin monesta muinaisesta tahosta, että viettelevin tulkinta on se, että homma vedetään läskiksi reilusti. Gorria jäljittäessään Thor hakee apua "satunnaisten jumalten" kaupungista. Russell Crowe on leffan parhaita vitsenä turvonneena ja ylimielisenä Zeuksena. Se, että ukkosenjumala Thor myöntää olevansa toisen mytologian salamoivan pääjehun fanipoika, kunnioittaa mytologioita kuin Disneyn Herkules ja hyvä niin.

Gorr vastustaa eliittiä. Pientä tarkoituksellista draamasokeutta on havaittavissa siinä, ettei Gorrin uskonnollisuutta kommentoida kummemmin, vaikka hän yhä tavoittelee yhteyttä korkeampiin voimiin. Ajattele Aladdinin taikalamppua. Se ei ole teema vaan temppu, jolla kriisi paisuu.

Hyvä leffa innostaa selittelemään. Ajattelin mainita Ragnarökin teatterivitsin uuden version esimerkkinä huumorin epätasaisuudesta. Sitten pohdin, että kohtaus sentään muistuttaa, mitä teatterin pitäisi olla. Jos lähdet oopperaan katsomaan italialaisen tynnyrin ulinaa, et odota juonelta muuta kuin tunnetta, joten silläkään ei ole väliä, kuka saa mitkäkin voimat heppoisin perusteluin, kunhan tunteet aistii. Annetaan Janen nauttia fantasiasta, joka on jatkoa päiville, joina hän seurusteli ukkosenjumalan kanssa, eikä vain keskittynyt työhönsä, jota hän märehtii sairaanakin. Gorrin miekan kylkeen tulee varjomörköarmeija, joka on visuaalisesti sopivan erilainen klisee. Mikään ei korvaa musikaalinumeroiden tunnelatausta, mutta tehostemäiske ja Guns N' Roses tuuraavat sitä, joten pärinäni eivät katkenneet logiikan pintavirheisiin. Marvel yrittää parhaillaan keksiä uskottavan arkitodellisuuden uudelleen Ms. Marvel -sarjalla, joten valitse myrkkysi.

Odottelen She-Hulkia, joten röhkin sille väittämälle, että Natalie Portman "rehki salilla" tulkitakseen "barbaari-Janea". Noin muuten se on terapeuttista (jo ilman syöpäteemaa), kuinka Jane on vauhdissa ja yhä lievästi pöllähtänyt ensi kertaa larpatessaan, koska Portman on unohtunut sivuun useammassa tällaisessa. Hän ja kärsivä, kähisevä & hihittelevä Bale ansaitsevat action-figuurinsa, vaikkei kukaan palkinnoista kisaisi. Leffa huomauttaa itse, että Chris Hemsworthin Thor on erikoisen keskenkasvuinen ikivanhaksi aikamiespojaksi, ja vakuutuin, että asiaa voi käsitellä tuoreesti jatkossakin.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< House of Gucci... Possessor... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova