Tuorein sisältö

Hunt for the Wilderpeople

Ensi-ilta: 10.04.2017
Genre: Komedia, Seikkailu
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

23.04.2017 klo 23.40 | Luettu: 2767 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Muikea musiikki esittelee Uuden-Seelannin pusikot, josta viranomaiset ovat löytäneet kodin kaupunkilaispojalle. Tuima, pulska ja punatakkinen Ricky on maanvaiva, muttei ehkä sittenkään uusi Eric Cartman, vaan sympaattisen tyhmä varhaisteini, joka on jäänyt isin ja äidin opastusta vaille. Poliisit lähtevät perään, kun hän lavastaa kuolemansa ja päätyy kuukausiksi metsään uuden setänsä kanssa, mutta on hänellä useimmille tempuilleen syy. Hän sopeutuu. Toki hän voisi elää sedän ja tädin luona rähjäisessä mökissä, mutta joitakuita gangsterin elämä kutsuu.

Setää näyttelee jurakautinen Sam Neill ja Rickyä nuori lupaus Julian Dennison, joka toivoakseni ei kuole polleen & purilaisiin 40-vuotiaana. Näin jäyhiä jätkiä voi rakastaa vain herttaisin täti, mutta on heidän toisiaan siedettävä. Juoni oli tässä. Tai no: setä loukkaa jalkansa. Siksi he viipyvät metsässä niin kauan, että valtakunta huolestuu. Älä tee päätelmiä. En sanonut, että itsekeskeiset jörrikät kehittyvät hahmoina, kun hölmö pentu joutuu huolehtimaan äijästä. Viikot hujahtavat ohi kohtausten välissä heti ensialkuun. Ei ole todellisia konflikteja, ei draaman kaaria. Tämä on vain miellyttävä hengailuelämys hyvin ajoitetuilla irtovitseillä.

Odotuksilla leikittely on ohjaaja Taika Waititin vahvuus. Alussa vitsien väliin jää hiljaisuutta, joka (yllättäen) herättää kunnioitusta hahmoja kohtaan. Neill on liian Neill mennäkseen läpi lukutaidottomana eräjormana, mutta hilpeän hämmentyneeltä hän vaikuttaa tuijottaessaan kömpelösti improvisoitua laulua, Waititin näyttelemää Pulttibois-pappia ja muuta. Waititin heikkouksia korostaa se, että tarina on jaettu 10 lukuun. Rento leffa jää lopulta omien sääntöjensä uhriksi linkuttaessaan tasapaksusti 10 minuutin pätkissä. Kyvykkäät jännitysromaanit iskevät lujaa lukujen lopuksi ja muutama elokuva kehittää vastaavaa energiaa jakamalla tarinan 2-3 osaan. Jos jokin leffa on riittävän hullu oikeuttaakseen 10 väliotsikkoa, niin toinen tuore pöheikköleffa Swiss Army Man, mutta turha senkään olisi villisti virtaavaa tarinaa pullottaa.

Lastensuojelumamma on hupaisa, kun virkainto ja hälläväliäasenne vuorottelevat, mutta lopulta hän lähinnä kailottaa, koska mittakaava mukamas paisuu. Suurin väärinkäsitys on niin tekemällä tehty, että lienee hyvä, ettei kukaan vaikuta siihen uskovan. Kahden outolinnun ystävystyminen tapaa olla kaunista. Etäännyttävien aikahyppyjen jälkeen Waititi saa uudestaan otteen orastavasta ystävyydestä, mutta ei ole syytä, miksi ote piti menettää. Toivoisin, että leffa löytäisi sisältönsä pääosapoikien rajatusta, hallitusti kehittyvästä näkökulmasta, mutta Waititi ehdottomasti tahtoo maalata leveällä telalla.

Waititi piristänee enemmän, kun törmäät häneen vahingossa, etkä odota vuotta, että pääset piristymään; Wilderpeoplea kehuttiin jo viime keväänä. Moni hykerteli, kun Thor: Ragnarokin traileri päättyi waititimaiseen vitsiin, jossa Thor ilahtuu joutuessaan tappeluun työkaverin kanssa. Hymyilin itse helpotuksesta: valikoituina hetkinä Waititi vaikuttaa kliseiden ravistelijalta, johon tahdon uskoa. "Vampyyridokumentissa" What We Do in the Shadows hän näyttelee herrasmiestä, joka koettaa tarjota kivan illan naiselle, jonka suihkuavalla verellä hän ei tahtoisi sotkea sohvaansa. Osaisiko Waititi ohjata elokuvan, jossa tuo uhri on oikea hahmo ja hulvattoman ristiriitainen murha on ikimuistoinen käänne, eikä kelpo sketsi? Wilderpeople ei vastaa. Thor kaipaa pelastajaa mälsän The Dark Worldin jälkeen, mutta Waititi saattaa pelastaa Thorin tyylillä, jolla Batman & Robin pelasti Batmanin.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< your name.... Mastodon - Emperor ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova