Tuorein sisältö

In the Valley of Elah

Ensi-ilta: 18.01.2008
Genre: Draama, Rikos, Sota, Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

19.01.2008 klo 20.30 | Luettu: 9882 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Seuraan sen verran tarkasti elokuvamaailman tapahtumia, että kehtaan väittää tietäväni, mitä elokuvia Suomen valkokankaille on tulossa, mitä ei, mistä nämä elokuvat kertovat ja ovatko ne hittejä vai huteja taloudellisesti ja kriitikkojen mielestä. En kuitenkaan muista kuulleeni aiemmin mitään In the Valley of Elahista: uudesta elokuvasta Paul Haggisilta, jonka edellinen viritelmä oli parhaan elokuvan Oscarin voittanut Crash. Tommy Lee Jones, Charlize Theron ja Susan Sarandon ovat samassa ja vieläpä hyvässä elokuvassa, josta kukaan ei puhu ja jota kukaan ei katsonut edes Yhdysvalloissa? "Karman laina korkoineen, siirretty perintään"? Rasismia pinnallisesti käsittelevä Crash vei Oscarinsa huomattavasti kiitellymmän homodraaman Brokeback Mountainin edestä. On spekuloitu, että Crash voitti vain siksi, ettei akatemian jäseniä voitaisi syyttää suvaitsemattomuudesta. Käsikirjoittajana paremmin tunnettu, rautaisen ammattitaitoinen Haggis on siis täyttänyt tarkoituksensa ja ollut Hollywoodin kuumin ohjaaja varttitunnin. En voi olla näkemättä ironiaa siinä, että epäoikeudenmukaisuus kumpuaa epäoikeudenmukaisuudesta niin oikeassa maailmassa kuin uutuuselokuvassakin.

Elanlaaksossa Daavid kohtasi Goljatin. Entisen sotilaspoliisin Hank Deerfieldin (Jones) tulkinnan mukaan pieni voi voittaa suuren, kunhan tämä pysyy rohkeana loppuun saakka. Kun vakavamielinen mies kuulee Irakin sodasta Yhdysvaltoihin saapuneen poikansa jättäneen palaamatta lomilta, hän lähtee kasarmille tietäen, että jotain poikkeuksellista on tapahtunut. Kunnollinen ja vastuuntuntoinen poika ei ole karkailevaa tyyppiä, eihän? Deerfield sotkeutuu tieten tahtoen poliisien ja sotilaspoliisien (toimivaltakiistojen lomassa tapahtuviin) tutkimuksiin tuoden mukaan oman asiantuntemuksensa. Miestä ymmärtää parhaiten sovinistisessa työpaikassa koirankuristajien kurittajan virkaa toimittava etsivä (Theron). Ensimmäisenä käänteenä Deerfield saa tietää olleensa oikeassa, eikä hän pidä siitä sen enempää kuin muistakaan vastauksista.

In the Valley of Elah on parhaimmillaan tunnelmoidessaan hidastempoisesti Tommy Lee Jonesin ympärillä. Jones on tunnettu suoraselkäisten kivikasvojen rooleista, mikä ei vähennä suorituksen arvoa: Jonesin jäykkyys on niin vilpitöntä, että sen takaa esiin puskeva suru särkee sydämen. Charlize Theron tekee samaan aikaan mitä pitää omassa oleellisessa roolissaan, ollen silti jollain tapaa jopa ärsyttävä. Umpikliseisen, kaltoin kohdellun, mutta voimakastahtoisen (kuvankauniin, perheenäitinäkin pätevän... jep jep) naisen hahmo ei istu kivuttomasti aikuiseen makuun suunnattuun draamaan. In the Valley of Elah on pohjimmiltaan nimenomaan laatudraama, se vain ikävä kyllä luulee olevansa myös jännittävä trilleri, mikä on tietyissä vaiheissa vaarassa alentaa sen poliisisarjojen tasolle.

Aidosti jännittävää elokuvassa on tarina. On loppuun saakka kiinnostavaa, mitä Deerfieldin pojalle on tapahtunut, eikä ratkaisu petä. Keinot joilla elokuvasta yritetään rakentaa täysiveristä jännäriä, menevät kerran pari tahattoman koomisiksi. Selkeimpänä esimerkkinä päähenkilö takavarikoi kasarmilta poikansa kännykän, joka on paistunut Irakin auringossa sellaiseksi, että paikallinen hakkeri saa siitä irti vain yhden johtolangan kerrallaan.

In the Valley of Elah on pitkälti samantasoista elokuvaa kuin Crash. Kyse on laatuviihteestä, jota ei periaatteessa tahtoisi viihteeksi kutsua, koska teemat ovat niin raskaita. Molemmat elokuvat antavat syytä ajatella, minkälaisessa maailmassa, minkälaisten ihmisten keskellä tässä oikein eletään, mitä yleensä on inhimillisyys? Elahissa Haggis osoittaa edistystä tuomalla selkeän sodanvastaisen näkökohdan esille hienovaraisesti. Jos jotain väännetäänkin rautalangasta, on sen kaiken todellinen merkitys nähtävillä vain näyttelijöiden kasvoilla. Jokaisen viiden tähden hetken vastapainoksi elokuvassa on kuitenkin pari minuuttia silkkaa keskinkertaisuutta. Haggis antaa itsestään sellaisen kuvan, että hänellä on visioita ja kykyä, mutta ei riittävästi uskallusta tai valtaa, jotta suuren yleisön kosiskeluun suunnatut lapsellisuudet voisi jättää pois.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Cleaner... Musta Joutsen - Must... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Disco

22.01.2008 klo 12.37

"...mikä on tietyissä vaiheissa vaarassa alentaa sen poliisisarjojen tasolle."

Vaikka poliisisarjoja onkin laidasta laitaan, toivon että Peltosen poliisisarjakokemukset kattavat myös "The Wire" sarjan jossain vaiheessa.
lainaa
Viuhkamiina

Rekisteröitynyt 25.04.2007

12.03.2008 klo 20.06

Oli kyllä pätevä pätkä! Pakko myöntää, että Tommy Lee Jones on tämän elokuvan sielu! Muutaman kerran leffa kuljettaa juonta ehkä liiankin hitaasti, mutta kaikenkaikkiaan mainio elokuva.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova