Tuorein sisältö

Jack Reacher: Paluu päämajaan

Ensi-ilta: 21.10.2016
Genre: Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

21.10.2016 klo 16.00 | Luettu: 3919 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jack Reacherin toinen tuleminen maistuu siltä, kuin kaksi kliseistä ja silti keskeneräistä tarinaa olisi teipattu yhteen. Reacher on niin pirun kova jätkä, että hän on ennen leffaa ratkaissut nyrkillä tarjottua juonta kiintoisammat kuviot. Majuri Susan Turner avusti häntä. Reacher päättää naisen tavata, mutta salaliitto nielaiseekin neidon ja koettaa tehdä saman Reacherille. Reacher on ex-solttu. Päämajaan ei kannattanut palata alkuperäisen nimen Never Go Back mukaan: siellä juonitaan siten, että viiden monologin jälkeen isokenkä selvästi pitäisi pidättää. Uskoin aluksi olevani ohjaajan kanssa samalla aallonpituudella. Tahdomme tämän eurodekkarin olevan ohi niin nopeasti kuin mahdollista?

Mutta ei. Reacher joutuu huolehtimaan teinistä, joka saattaa olla hänen tyttärensä. Huomionarvoisin roisto on normaalipituinen mies, joka ajelee tukan ja parran samalla koneella. Toki näin kaamea friikki tahtoisi potkia tyttöä silkkaa sadistisuuttaan. Jokin meni yli hilseeni. Yksityiskohdat ovat suoraviivaisia, mutta mikä on kantava teema? Reacher, Turner ja tyttö vaikuttavat uusioperheeltä paetessaan viranomaisia ja palkkamurhaajia. Epädramaattiseen pikakelaamiseen panostanut leffa hidastaa tahtia, jotta teini ehtii kapinoida ja Turner saada feministikohtauksen, koska hän ei ole tasa-arvoinen toimintasankari. Reacher on kulkuri ja tyhjä astia, jolla ei ole juuri kommentoitavaa, joten koin naisten kiukkuilevan käsikirjoittajalle. Se on ymmärrettävää, että 18. yksinäisestä kulkijasta kertova romaani antaa sankarin kokeilla "perhe-elämää", mutta leffaversio kertoo ihan vain toiminta-Cruisesta, joka ei jaksa ilmettä vaihtaa.

Tom Cruisen ego on kaksimetrinen ja ladonoven levyinen, kuten on romaanien Reacher. Ensimmäinen leffa hieroi suolaa haavoihin julisteella, jossa Cruisen pää on photoshopattu luonnottomaksi moloksi: ei hän vauvan ja hobitin välimuoto ole. Yleensä kiittelen Cruisen karismaa ja tahtoa tehdä stuntit. Tämä pari tappelua ja pyssyn paukahduksen tarjoava patsastelu on niin laimea, että ajatukseni harhailivat epäolennaisuuksiin: mittailin Cruisea tyttöjen ja esineiden avulla ja virnistelin, kun rinnalle löytyi menninkäisvaari armeijan puvussa. Mission: Impossible -sarjan laatu vaihtelee ja se on okei. Ne leffat voisivat olla jännittävää lomailua oikealle näyttelijälle nimeltä Tom Cruise, mutta heppu on päättänyt seisoskella halpakopiossa väliajalla.

Ohjaajan uralta löytyy mm. laatufilmi Blood Diamond. Mies ei kykene vakuuttamaan, että konnien piekseminen huomaamattomasti sotilasputkassa tai matkustajakoneessa on uskottavaa saati jännittävää. Supersonniksi kuvailtu Reacher paljastuu hiekkasäkiksi, jotta normaali mies vaikuttaisi uhalta. Tusinakonnista sankarit selviävät, mutta piiloleikki toistaa itseään: he paljastuvat vähän väliä. Jos joku Beck tai Vares on seuraamisen arvoinen sankari, Paluu päämajaan on takuumurea toimintatrilleri, mutta väittääkseni ohjaajan draamantajua on lupa kritisoida, jos olemme tottuneet Cruisen tasoon.

54-vuotias tappi näyttelee nelikymppiseksi kuvailtua jättiläistä - mutta ongelma on se, ettei hän ole uskottava faijana ja äijänä, kun naiset yrittävät tehdä jotakin. Motivoitunut AAA-luokan tähti vaatisi tarinaan lihaa, jos hän uskoisi uusioperheen merkityksellisyyteen. Cruise on nuorekas ja kovassa kunnossa, vaan siihen jäävät hänen saavutuksensa ja se on jopa outoa. Yritin muistaa, milloin hän on ollut vaisumpi, mutta hän on mainio jopa kamalassa musikaalissa Rock of Agesissa. Kun leffa vilautti ihoa, tuumin Reacherin olevan aseksuaali, ja kun hän jotakin oivalsi, tuumin hänen lukeneen käsikirjoituksen. Vaisua, vaisua.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Opeth - Sorceress... The VVitch: A New-En... >

Keskustelut (2 viestiä)

teebee

Rekisteröitynyt 22.09.2008

23.10.2016 klo 03.32 4 tykkää tästä

Never go back - Paluu päämajaan :D
pihdspig

23.10.2016 klo 20.06 1 tykkää tästä

teebee kirjoitti:
Never go back - Paluu päämajaan :D


Suomalainen suoruus kunniaan. Kun tietää että sinne sitä kuitenkin mennään niin mitä sitä kiertelemään

Bondikin olis ollut paljon parempi jos Skyfallin sijaan nimi olis ollut 007 Lapsuudenkoti

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova