Tuorein sisältö

Sonata Arctica: The Ninth Hour

Jesse Kärkkäinen

05.11.2016 klo 23.13 | Luettu: 11734 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Kotimaiseen metallikenttään tiukasti ankkuroitunut Sonata Arctica julkaisee jo yhdeksännen studioalbuminsa. Yhtyeen vaiherikasta uraa voi pitää yhdenlaisena musiikillisena kasvutarinana: ensimmäisten levyjen kiihkeä teini on myöhemmillä vuosillaan aikuistunut, jonka ansioista ulosanti on tarkemmin mietittyä sekä monipuolisempaa. The Ninth Hour jatkaa yhtyeelle tutulla linjalla, mutta onko kypsästä aikuisesta nyt tullut tylsä ikäloppu?

Voimametalliryhmän edellinen täyspitkä Pariah’s Child sekoitti herkullisesti samaan pakettiin yhtyeen uran moninaiset elementit. Uusin julkaisu soi yksinkertaisemmalla otteella eikä edellislevyn eri puolille levittäytyvästä monipuolisuudesta ole tietoakaan. Simppeli lähestymistapa voisi olla tarkoituksellista, mutta tällä kertaa yhtyeeltä tuntuu ideat loppuneen kesken. The Ninth Hour on tylsä julkaisu, jolla bändi on kadottanut iskevyytensä täysin.

Kaiken uutukaisen tasosta kertoo se, että sen parhaimmistoon nousee bonuskappale Run To You, joka ei ole edes yhtyeen omaa käsialaa. Biisin tarttuvuus ja hyvä meininki edustavat kaikkea muuta kuin albumin muuten keskinkertainen anti. Vain muutama kappale tuntuu hyvältä kokonaisuudelta: Closer to an Animal sekä Fly, Navigate, Communicate edustavat julkaisun parempaa äärilaitaa ja myös ennakkoon tarjoiltu Life on pätevä kappale korneista sanoituksistaan huolimatta. Muuten huomio kiinnittyy irtonaisiin kohtiin: Fairytale revittelee alkupuolellaan kitaraa ja syntikkaa kuin Dream Theater konsanaan ja 'Till Death's Done Us Apart leikittelee näppärillä kosketinosuuksilla. Vastaavanlaisia kohtia löytyy pitkin levyä ja ne piristävät muuten ankeaa albumia, mutta kappalekokonaisuuksia ne eivät pelasta.

The Ninth Hour ei ole täysin kelvoton tekele, sillä keskinkertaisuudesta huolimatta sitä jaksaa kuunnella. Tähän vaikuttaa levyn erinomainen tuotantopuoli, jonka ansiosta yhtyeelle ominainen fiilis on vahvasti läsnä. Se ei kuitenkaan onnistu peittämään heikkoa sävellystyötä, josta puuttuu mielikuvitus ja tarttuvuus. Sonata Arctica on osoittanut pystyvänsä parempaankin. The Ninth Hour ei lukeudu yhtyeen onnistumisten joukkoon.


V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Kotiteollisuus - Vie... A Monster Calls... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Riemumieli

06.11.2016 klo 07.48 3 tykkää tästä

Levy, jonka kuunneltuaan ei jää edes sitä itseään käteen. Hajuton ja mauton tekele, jolla ei varmasti ansaitse shitload of moneya, joka on puolestaan varmaan maailman huonoin köntsä. Sonatalla ei ole kuin kolme hyvää levyä eli ne ensimmäiset. Niiden jälkeen varmaan taiteellisuus, joka on jostain syystä Suomessa kaupallisen menestyksen vastakohta, vei bändin mukanaan.
lainaa
kheetor

09.11.2016 klo 02.57 1 tykkää tästä

Itellä eniten vastustaa sanoitus, joka on tönkköä ja parhaimmillaan noloa latteuksien poimintaa ja sanakirjasta katsottujen vaikeiden sanojen opettelua. En tiedä mitä siellä on vedetty tai mitä aiemmin on vedetty kun matsku on ollut rautaa, mutta jokin oli nyt pahasti pielessä. Muutama hyvä riffi ja melodia siellä täällä, mutta ei mitään minkä takia pistäsin tätä Spotifystä tuleen uudestaan. Sen sijaan pistän sitä 1999-2005 Sonataa, jos jätkät toivottavasti myös vielä käärivät jotain rahaa taskuun.
lainaa
Jorky

20.03.2017 klo 15.10

Minustakin aivan mielenkiinnoton tekele. Edellisistä poiketen tosin pidän heidän parhaanaan The days of grays albumia. Kannattaisiko pitää välillä vähän pidempi tauko, että olisi jotain sanottavaa ja keksisi edes jonkun tarttuvan melodianpätkän? Harmittaa sikäli kun olen tykännyt bändistä välillä kovastikin.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova