Power Rangers

Ensi-ilta: 07.04.2017
Genre: Draama, Fantasia, Lasten
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

09.04.2017 klo 23.00 | Luettu: 2580 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Vielä tänään saan esiintyä nuorekkaana nostalgiasetänä. Power Rangers on nuoremman, eli vetelän, rappioituneen ja käsittämättömän sukupolven symboli, mutta ostin itsekin punaisen ja keltaisen 14-vuotiaana. Harvinaisen laimea hahmosuunnittelu oli ominaisuus: nukeille löytyi monta roolia (ninja, robotti, kätyri) tulevana vuosikymmenenä, kun opin kirjoittamaan tällaista sekavaa soopaa kirjaamalla ylös leikkieni sisällön. Ilman muuta tahdon nähdä, mitä merkityksiä ison budjetin leffa antaa punaiselle ja keltaiselle.

Hyvä Power Rangers -leffa olisi sellainen kuin tämä leffa, mutta hyvä. Arvostin tavoitteita enemmän kuin toteutusta. Elokuva vilpittömästi tahtoo esitellä viisi nuorta ja tehdä heistä tiimin ennen kuin heidät värikoodataan haarniskoilla ja istutetaan telakoituviin dinosaurusautoihin huipennuksessa. Sitä painotetaan, että taikahaarniskat tursuavat teinien huokosista vasta, kun he rakastavat toisiaan pyyteettä. Halinallet olisivat ylpeitä! En yllättyisi, jos joka toinen semivanhuksen vääntämä arvostelu väittäisi tämän olevan The Breakfast Clubin (paska) supersankariversio.

Teinit tapaavat jälki-istunnossa, tai: piipahtavat samassa tilassa. Alfauros ja nörtti lähtevät etsimään kultaa. Se ei luontevalta käänteeltä kuulosta? Kerronta on tuskallisen nihkeää käytännössäkin: ihan kivat hahmot pakotetaan toimimaan keksimällä keksityillä tavoilla. Kaikki eksyvät kaivoksen tienoille, joten he saavat supervoimat. Heillä on täten syy eksyä kolmatta kertaa yhteen. Vihdoin he löytävät avaruusaluksen, jossa asuu digitaalinen jättipää. Teinit ovat legendojen ennustamia sankareita siitä päätellen, että jonkun on pysäytettävä 65 miljoonaa vuotta seiniä tuijotelleen jättipään arkkivihollinen, joka palaa ylihuomenna. Teinien on opittava karatea, tai universumi tuhoutuu. Go go power rangers, mää mää mää mää mää. Mä niin säälin itseäni nuorempia.

Joskus musta oli musta, keltainen oli aasialainen ja pinkki oli prinsessa pulassa. Epäkohdat on korjattu! Tummaihoinen poika on nyt sininen! Parhaan elokuvan Oscarin viimeksi vienyt Moonlight saa nimensä väittämästä, jonka mukaan tummaihoiset näyttävät sinisiltä kuunvalossa, joten voi pahkeinen. No, kukaan ei ole yhden asian määrittelemä. Sininen on fiksu ja koominen autisti, jonka erilaisuutta kunnioitetaan. Musta aasialainen poju ehtii makean virnistelyn ohella välittää äidistään. Pinkki on entinen teinidiiva, joka omaehtoisesti katuu typeriä tempauksiaan. Keltainen tyttö tuntee itsensä ulkopuoliseksi perheensä muuttelun takia; sen saa päätellä itse, miten teemaan liittyy ohimennen mainittu seksuaalinen suuntautuminen. Punainen on yhtäaikaisesti synnynnäinen johtaja, jännittävän vaarallinen nuori kapinallinen ja jalo heikompien puolustaja, eli valkoinen heteromies.

Kohtaus, jossa nuoret avautuvat leirinuotiolla, on yksi hetki, jonka ottaisin mukaan, jos yrittäisin leikata materiaalista puolen tunnin lyhytelokuvan. Sellainen voisi jopa jättää nälkäiseksi. Ohjaaja Dean Israelitella on silmää erityylisille hetkille, mutta kokonaisuus ei pysy kasassa. Hetkittäin leffa hakee aitoutta: teinit mm. hihittelevät hieman eri tyyliin kuin elokuvahahmot yleensä. Tekijöillä ei ole aavistusta siitä, miten fantasiaan pitäisi reagoida. Selittelyt, harjoittelumontaasit ja kohtalon kyseenalaistamiskohtaukset ovat tappavan tylsää pakkopullaa vailla merkityksiä. Hahmojen ongelmat on keksitty, jotta ne voidaan mainita. Harvat ideat liittyvät toisiinsa teoriassakaan. Jos musta on huolissaan sairaasta äidistään ja keltainen ei saa yhteyttä äitiinsä, miten vaikeaa on keksiä kohtaus, joka luo hahmojen välille sen siteen, jonka luomisesta leffa mukamas kertoo?

Lapsellinen lässytys ja vilkkuvat värit voivat piristää. Tv-sarjan teletappimaisessa kammottavuudessa on oma viehätyksensä. Elokuvaversio on silkkaa He-Mania esitellessään jättipään ja roiston konfliktin, mutta kun siirrymme nykyaikaan, teini ilmoittaa runkanneensa sonnia. Masennuin, syvästi. Nautin odotettua vähemmän roistoa eli Rita Repulsaa näyttelevän Elizabeth Banksin noitanarttuilusta, koska mytologia koostuu pelkistä juoniaukoista ja sonnin runkkaus on pelottavampaa kuin paha lastentarhan täti. Kohtausten irtonaisuutta korostavat vielä räikeät leikkausvirheet, kuten se, että kävelijä on yhtä nopea kuin auto takaa-ajokohtauksessa. Tahdoin välittää näistä sankareista ja huipennus on sitä, mitä harrastin teini-ikäisenä, kun kämppäkaveri koputteli kysyäkseen, olenko saanut pesää, mutta istunto on ensisijaisesti rasittava.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Wolfheart - Tyhjyys... Fast & Furious 8... >

Keskustelut (4 viestiä)

bnofdnbpsvidh

09.04.2017 klo 23.31 6 tykkää tästä

Okei tämä on siis Power Rangers -haterin mielipide. Saisko nyt sen toisen?

P.S. He-man se vasta onkin paskaa
Kyselijä85

10.04.2017 klo 05.36 8 tykkää tästä

Olipa surkea arvostelu aikoihin ja peltonen vinkkuilee turhista jutuista.
gogopowerrangers

10.04.2017 klo 09.41 8 tykkää tästä

Heh, ei tainnut oikein tavoittaa yleisöään, ainakaan Lappeenrannassa. Nimim. yksin ensi-illassa. :'D
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

13.04.2017 klo 13.56

Yritin ctrl-F:llä löytää mainintaa päälleliimatusta kiintiölesbosta, ei osumia, en lue.

E: "seksuaalinen suuntautuminen" mainittu, GOGOPOWERRANGERS!!1
Muokannut: iNdo 13.04.2017 klo 14.02

Kirjoita kommentti

69798

V2.fi 10 vuotta - tule mukaan!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova