Tuorein sisältö

Paramore: After Laughter

J.A. Kaunisto

01.06.2017 klo 13.56 | Luettu: 10399 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vuonna 2004 perustetun Paramoren kahden ensimmäisen levyn kylkeen liimattiin jonkinlainen emo-tarra. Bändin vuonna 2007 julkaistu toinen albumi Riot! lienee yksi silloisen teinisukupolven soundtrack-kiekoista. Vuonna 2008 Paramore esiintyi Provinssirockissa ja yleisö otti bändin omakseen. Etenkin energinen ja innostunut vokalisti Hayley Williams on jäänyt allekirjoittaneen mieleen. Hayley oli tuolloin vasta 20-vuotias mutta otti suvereenisti yleisön haltuunsa.

Kyseinen sähköinen energialataus on vain kaukainen muisto kun kuuntelee tauolta palanneen Paramoren uutta albumia After Laughter. Keventynyt ulosanti ei tule yllätyksenä, sillä levyä ennakoinut sinkkubiisi Hard times on kasarilta tuoksuva 'Blondie meets The Sounds' -pastissi. Myös taukoa edeltänyt albumi 'Paramore' osoitti jo pehmeämpiä arvoja.

Tällä kertaa ensimmäinen sinkkubiisi painottaa osuvasti koko albumin suuntaviivoja. Kasariretroilua Blondien ja The Soundsin hengessä, ripaus Daft Punk -temppuja ja joukkoon vielä tähän päivään kurkottavia pop-koukkuja - kevyttä, iloista ja välitöntä. Sinkkubiisi Hard times ja Rose-colored boy muodostavat vahvan kokonaisuuden - tosin jälkimmäinen käyttää rosoisempaa kitaraa mutta katse on kasarissa. Told you so pyrkii selvästi lähemmäs 2010-lukua mutta kaikesta huolimatta iloluontoinen kesähattara on valloittava tapaus. Myös Fake happy voisi olla jo aikaisemmilta levyiltä mutta Pool ja Grudges ovat selvästi pophenkisempää materiaalia. Tosin kitarapainotteisella sovituksella Grudges olisi aivan hyvin voinut soida vaikkapa Riot!-levyllä. Levyn päättävä kaunis balladi Tell me how antaa viitettä tulevasta - Paramore voisi kääntää kelloa entistä elektronisempaan suuntaan?

Ensimmäinen kuuntelukerta oli kieltämättä täynnä hämmennystä. Tehokuuntelu osoitti bändin olevan edelleen Paramore - ainoastaan painotus on muuttunut. Livetilanteessa useampi Aftger Laughter -albumin biisi sopii saumattomasti yhteen vanhemman materiaalin kanssa. After Laughter ei kuitenkaan ole pelkkää suoraviivaista retropoppailua - kitara on yhä hengissä.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< War Machine... Wonder Woman... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova