Elle

Ensi-ilta: 14.08.2017
Genre: Draama, Komedia, Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

27.08.2017 klo 23.00 | Luettu: 1403 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Miten raiskaukseen pitäisi reagoida? Syylliseltä leikataan munat? Viiteryhmä (esim. miehet) julistetaan toisiaan vastaaviksi raakalaisiksi? Uhrille annetaan tukea ja tilaa löytää sisäinen voima, jolla hän rakentaa uudelleen häväistyn temppelin sisäistäen, ettei hän tehnyt mitään väärin, eikä hän olisi voinut tehdä mitään toisin? Jos aiot fantasioida, että edelliset lauseet vähättelevät tekoa, josta ei sovi puhua kepeästi, eikä varsinkaan vitsailla, älä katso Paul Verhoevenin uusinta työtä. Ensivaikutelma saattaa olla se, että provosointi on keino rikkoa ummehtunut ilmapiiri ennen kuin draama tutkii vaikeita asioita yksilön näkökulmasta. Elle kuitenkin on perverssi musta komedia. Viininhaistelijat pitävät tästä enemmän kuin Verhoevenin Showgirlsistä, koska päähenkilöt ovat viininhaistelijoita, mutta näissä ja muissa tapauksissa teoksen hienous lähtee siitä, ettei Verhoeven kerro, miten tarinaan ja tyyliin pitäisi reagoida.

"Elle" on vastaava sana kuin "she". Oscar-ehdokkuuden roolistaan saanut Isabelle Hubbert näyttelee Michéleä, jonka naamiomies raiskaa. Pölyt pyyhittyään Michéle vaikuttaa valmiilta jatkamaan elämää. Hän on varovaisempi, mutta poliiseille hän ei jaksa soitella. Takakireällä daamilla on arkisia ongelmia miesten kanssa, mutta hän on yhä itsevarma ja seksuaalisesti aktiivinen. Hän pitää jöötä videopelifirmassaan. En täysin vakuuttunut, että käsikirjoittaja on pelialan asiantuntija, mutta hän on tietoinen siitä, ettei Source Filmmakerin kaltaisilla ohjelmilla animoitu porno ole "aina" naisia kunnioittavaa. Härskiys on osa Michélen bisnesideaa. Kun vaino jatkuu, tulee ajankohtaiseksi kysyä, onko raiskaaja työntekijä.

Leffa leikittelee odotuksilla ja luontevasti siirtyy lajityypeistä toisiin. Koin materiaalin olevan ravistelevan jännittävää vain alussa, mutta siunaan korvaavat tunnelmat yhtälailla. Michéle on kokenut kovia. Taustatarinan verkkainen avautuminen lupaa, että hänen reaktioilleen saadaan hyvät perustelut. Sisäistä logiikkaa ajatellen niin tapahtuu - mutta käsitys sisäisestä logiikasta venyy. Yksi käänne on sama kuin eräässä Mies ja alaston ase -leffassa. Se ei ole teoksen taiteellinen huippu, mutta rooliinsa uskova, mielipahaa, intohimoja, harhaisuutta ja itsetietoisuutta pipetillä säännöstelevä Hubber varmistaa, etteivät ylilyönnit johda farssimaisuuteen. Se ei ole niin tarkkaa, mikä Michélessä on realistista ja mikä vertauskuvallista. Rikas kokoelma aidohkoja, sekä kelvollisia, kyseenalaisia että kelvottomia ajatusmalleja hän on.

Heikkouksia löytyy hakemalla. Se voi olla rikosmysteerin tärkein jekku, kun maisemissa lojuu läjä potentiaalisesti tärkeää porukkaa, mutta hahmovetoinen matka osuu töyssyihin, jos katsoja ei puolivälin jälkeenkään muista, mikä on muutaman hahmon tarkka merkitys päähenkilölle. Tyypit ovat suorapuheisia, mutta olemukseltaan hillittyjä: en kritisoi suorituksia, mutta useampi naama on tyhjä kangas ja jää sellaiseksi ruuhkassa. Harhaanjohtavien signaalien antaminen on asiallista, kun päähenkilö jakaa katsojan harhat. Siitä voi nauttia vain kerran, kun tarinan omaperäisyys ja itsevarmuus johtaa huomion naulitsevaan "mitä hemmettiä" -tunteeseen, mutta jos tunne olisi kaikki kaikessa, olisin kehunut myös Isäni Toni Erdmannia, joka on karkeasti ilmaistuna vastaava pätkä ilman pureksittavaa.

Raiskaus on muutakin kuin anekdootti, eikä Verhoeven siksi voinut tehdä tätä Yhdysvalloissa tähtien kanssa: pääosaehdokkaat sanoivat ei. Tämä ei ole ensimmäinen tarina, jonka haluat aiheesta kuulla, eikä vielä kolmaskaan. Hahmot alireagoivat muihinkin tilanteisiin ja jokin tässä epäilemättä muistuttaa katsojaa eletystä ristiriidasta tyyliin "saanko olla helpottunut, kun X kuoli". Leffa on sarkastisen inhimillinen: se kunnioittaa sarkasmin voimaa väittämättä, että sarkasmi tarkoittaa oikeassa olemista. Hysteerisetkään tunteet eivät ole satua ja mielestäni on sääli, jos joku ei tunne niin syvästi, että hän toisinaan tahtoisi rysähtää polvilleen ja puida nyrkkiä taivaalle Nightwishin ulistessa - mutta ei hysteerisyys ja kohahtelu velvollisuus ole. En muuten reagoinut Turun puukotuksiin. Twitterissä tuo ilmoitus olisi provosointia, tässä se ei ole.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Napapiirin sankarit ... Game of Thrones - 7.... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

88486

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova