Tuorein sisältö

Sicario 2: Soldado

Ensi-ilta: 06.07.2018
Genre: Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

09.07.2018 klo 11.00 | Luettu: 1227 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sicariot ovat kultaa kysymysten "miksi tämä on tehty", "miksi tämä jatkuu" ja "miksi olen täällä" ystäville. Kiitelty ykkönen ei auennut. Karismaa Benicio del Torolla ja Josh Brolinilla piisaa, mutta heidän kliseisten mysteerimöllöttäjiensä tehtävä oli makeilla ja pantata informaatiota taiteellisen turhalta naispäähenkilöltä. Neiti on unohdettu. Meksikon huumekartellit salakuljettavat ääri-islamilaisia itsemurhapommittajia Yhdysvaltoihin, joten Ben & Josh päättelevät, että kartellit saa luokitella terroristijärjestöiksi - mitä hittoa? Eikö asian ajaisi perususkottava poliitikon salamurha? Onko tämä Donald Trumpin märkä uni? Ei, mutta mietteeni ehtivät vaihdella tarinan vaikuttaessa kuvaustauoilla keksityltä. Masokistina aloin kaivata lisää. Tukholma-syndrooma on kriitikon viran hauskoja puolia.

Jos olet ostanut nyhtökauraa, pidät Brolinin hahmoa roistona, kun hän taistelee terroristeja vastaan vailla moraalia. Onnistuessaan hän saisi kehaista olevansa "välttämätön paha", mutta joskus "välttämätön" pahuus vain luo terroristeja. On jännittävää odottaa, mitä leffa aikoo sönköttää. Nyt kun kartellit ovat terroristeja, Brolinin tehtävä on soveltaa Afrikassa hiottuja taktiikoita. Päällimmäinen tavoite on kartellien sisällissota, mutta on mahdollista, että unohdamme sen ennen pitkää. Alkuperäinen alaotsikko "Day of the Soldado" tuntuisi tarkoittavan sitä, että soltun normipäivä koostuu ihme sähellyksestä, jossa porukkaa kuolee lähinnä koska se kuuluu asiaan.

Del Toro on suuttunut kartelleille ja hän on Brolinin luottomies: siinä on olennaisin molemmista yhä. He kidnappaavat huumeparonin tyttären. Transformers 5:stä tuttu Isabella Moner on vakuuttava varsinkin kun huomioon otetaan ikä ja se, ettei käsikirjoitus taaskaan anna hänelle materiaalia, jonka potentiaalin voi sormella osoittaa. Hän ehtii hetken diivailla koulussa, mutta sittemmin hänen tehtävänsä on panikoida ja silti silmissä on sielunelämää. Jos ymmärsit, miksi Emily Bluntin hahmo on olemassa, olet ufo minulle, mutta jos vain pidit hänen asiallisesta "en tajuu" -suorituksestaan, Moner täyttänee aukon.

Homma ei mene putkeen ja huomioni oli vangittu, kun vaistosin poliittisen katastrofin mahdollisuudet. Yhdysvallat on mm. toistuvasti aseistanut ja kouluttanut tulevia vihollisiaan, joten fiktiokin pysyy uskottavalla pohjalla, kun America, Fuck Yeah -äijien logiikka rakoilee. Jatkossa merkittävin tyylivalinta on siis mikä? Hahmovetoisuus? Puolitoista leffaa on takana ja hahmot ovat pintaraapaisuja, mutta kun laaja kokonaisuus on vaarassa muuttua kiinnostavaksi, leffa päättää fiilistellä länkkärimäisesti - Johann Emil Pomppasi. Del Toro ja Brolin ovat automaattisesti toimivia sivunaamoja teoriassa, mutta Sicariossa he tuntuivat sankaria tähdellisemmiltä ja silti he ovat kuin sivuhahmoja vetovastuun perittyäänkin. Kummankin pitäisi vaatia enemmän pureksittavaa uran tässä vaiheessa; tästä turhautumiseni lähtee.

Sicario on kuvataidetta, jonka yhtä otosta voin yhä käyttää mieleni taustakuvana. Uuden ohjailijan Soldado on visuaalisesti moitteeton, jos laadukkaaseen nykytasoon nähden tasapaksu: jo tällä perustelulla junttikriitikon pitäisi hävetä, jos Soldado innostaa enemmän. Soldado yhtä kaikki on miellyttävämpi tympeän leffan jatko-osana kuin Sicario on taidetrillerinä. On alustavaa ajatustoimintaa vaativia ristiriitoja, kiihkeitä tilanteita ja kohtalainen määrä tunnetta, ja vaikka nauroin kertaalleen, en puhu tahattomasta, vaan mustasta huumorista. Mainitse toinen latinonäyttelijä. Viikko sitten hän tähditti huumetrilleriä Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria ja vaikka 80% siitäkin materiaalista sai pohtimaan, enkö ole nähnyt täsmälleen tämän ennenkin, toisto ei satu ja on piristäviä ja palkitsevia hetkiä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ant-Man and the Wasp... The Endless... >

Keskustelut (1 viestiä)

hopp

11.07.2018 klo 10.31 1 tykkää tästä

Onko tämä Peltosen märkä uni? Ei, mutta mietteeni ehtivät vaihdella arvostelun vaikuttaessa kahvitauolla keksityltä. Masokistina aloin kaivata lisää. Tukholma-syndrooma on kriitikon kriitikon viran hauskoja puolia.

Jos olet ostanut nyhtökauraa, pidät Peltosen hahmoa roistona, kun hän taistelee näppäimistöä vastaan vailla moraalia. Onnistuessaan hän saisi kehaista olevansa "välttämätön paha", mutta joskus "välttämätön" pahuus vain luo kriitikkoja. On jännittävää odottaa, mitä arvostelu aikoo sönköttää.

Homma ei mene putkeen ja huomioni oli vangittu, kun vaistosin katastrofin mahdollisuudet. V2.fi on mm. toistuvasti palkannut ja kouluttanut tulevia kriitikoitaan, joten arvostelukin pysyy uskottavalla pohjalla.

Viihdearvostelu on sanataidetta, jonka yhtä lausetta voin yhä käyttää mieleni taustakuvana.

On alustavaa ajatustoimintaa vaativia ristiriitoja, kiihkeitä tilanteita ja kohtalainen määrä tunnetta, ja vaikka nauroin kertaalleen, en puhu tahattomasta, vaan mustasta huumorista.

Vaikka 80% materiaalista sai pohtimaan, enkö ole lukenutt täsmälleen tämän ennenkin, toisto ei satu ja on piristäviä ja palkitsevia hetkiä.

***1/2

Kirjoita kommentti

29003

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova