Tuorein sisältö

Suomen hauskin mies

Ensi-ilta: 03.11.2018
Genre: Draama, Komedia, Sota
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

04.12.2018 klo 19.00 | Luettu: 920 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Taas vaihteeksi arvostelen kiehtovan kotimaisen viimeisellä hetkellä kun vielä kehtaan. Valkoiset voittivat sisällissodan, joten vankileirin punaisten on hassuteltava, tai kalloon tulee kuula. Nämä tarinat toimivat, ellei niitä erikseen tyritä, joten kyllä kiinnostaa. Ensi-illan tienoilla silmäni pomppivat leffauutisesta toiseen ja kuulokkeista tuli oikeita uutisia ja intohimoni olivat kolmannessa kohteessa, joten pikareaktioni julisteen Martti Suosaloon oli "juu, et ole". Kun asiaa ajattelee 9,5 sekuntia lisää, Suosalo on uskottavampi ihminen kuin Kauniin elämän Roberto Benigni ja parempi näyttelijä kuin tarinan korealaisen transuversion The King and the Clownin heikoimmat lenkit - mutta kun maailmassa ei ole aikaa.

Leffa on isojen maiden versioita tunkkaisempi, eikä melodraama nouse eeppiseen lentoon, mutta tämä ei ole sitä erikseen tyrimistä. Suosalon näyttelemä työväenteatterin tirehtööri on yllyttänyt nuivat kollegat vastarintaan, joten miehessä on tasoja, vaikka hassuttelijan rooli on jäänyt päälle ympäröivästä kurjuudesta huolimatta tai johtuen. Jos muu on harkinnanvaraista, hänen kaltaisensa pomot on tarkoitus teloittaa, mutta pienen leirin päällikössä on sen verran pyrkyriä, että hän joustaa, jos hassuttelijat järjestävät ohjelmaa saksalaisille vierailijoille. Ennen tätä ja myös jännitteiden kärjistyessä sankari kettuilee sieluaan lämmittääkseen. Sellaista kuoleman silmille sylkemisen kauneutta "heti" odotinkin.

Mutta ettäkö viiksinatsi käskee kirjoittaa hupinäytelmän parissa viikossa, tai kaikki ammutaan? Jos olet nähnyt leffan Whiplash, tiedät millainen opettaja on vaarassa murskata oppilaan sielun, mutta minä tahdoin sen äijän nurkkaani karjumaan ja nyt silmäni säkenöivät vastaavasti: maailmansotien henkinen keskitysleiri on täsmälleen se paikka, minne minunkin pitäisi päästä, jotta saisin valmiiksi tarinani, johon tulisi ihan sairasta mustaa huumoria ja kaikkea, jos olisi aikaa. Ihana mies, tunteilin tai järkeilin: viiksinatsi lupaa ampua, jos deadlineen mennessä ei tapahdu, ja siihen mennessä jumalauta pitäisi tapahtua, kun kyse ei ole rakettitieteestä. Sydämeni särkyi, kun vangit päättivät panostaa vanhoihin vitseihin. Paino siirtyy taiteen vuoksi elämisestä taiteella elämiseen.

Sotimisessa on epäkohtia. Mainitaan pari - sanoinhan, että tarina toimii automaattisesti. Muutama sivunaama ohimennen herkistelee teemoille sielua, mutta mieleenpainuvaa hahmokaartia lyhyt leffa ei ehdi luoda, ja on mahdollista väittää, että se on leirileffojen tärkein tavoite. Viiksinatsit näyttävät turhan paljon toisiltaan ja pääviiksen vaimo on kehno idea saadessaan riittävästi aikaa rekisteröityäkseen, mutta ei muuttaakseen mitään olennaista. Vajaat sata minuuttia on onnettoman lyhyt aika ratkoa vankien vanhoja kiistoja ja vartijatkin pitäisi inhimillistää ja muuta.

On ripaus perinteistä kirjakielinäyttelemistä, joten kun komedian harjoittelukin tuottaa vaikeuksia, on luontevaa nähdä konflikti eksistentiaalisena kriisinä: jos suomalaista taidetta ei saada toimimaan, taiteilijat kuolevat ja/tai kansa jää nurkkiinsa ja vauvatkin jäävät siittämättä. Elokuva yhdistelee perusosaavasti paskahuussimaista likaisuutta ja herrasväen pitsiliinoja, eli muun muassa pulttaa taustalle noiden tyylien välimuodon Vesa Vierikon, mutta kyllä se on Suosalo, josta kumpuaa kaikki taiteellinen arvo. Hän näyttää karummalta kuin Gerard Butlerin Oopperan kummitus ilman naamiota ja osittain siksi hyvin karismaattiselta eritoten kun itsetietoinen pilke kytee passiivisaggressiivisen huumorin taustalla.

Teloituskomppanian edessä kujeilu on kutakuinkin kärkevin mahdollinen skenaario, jossa vitsi pitää ajoittaa oikein. Vaikka toteutus ajaa asiansa, vanhan vitsin voisi kertoa tehokkaamminkin ja jos rönsyily on tuolla nimenomaisella hetkellä tarkoituksellista realismia, se ei avaudu. Ohjaaja ei vakuuta, että hänellä on sisällään tunnin pidempi täyteläinen versio, jonka tositapahtumiin perustuva tarina ansaitsee, joten ehkä suppeus on ominaisuus: tuntuvasta tragediasta tasoja saava hömppäleffa tekee temppunsa tasaisen miellyttävästi ja laahaamatta.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Robin Hood (2018)... Behemoth - I Loved ... >

Keskustelut (3 viestiä)

ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

04.12.2018 klo 19.08 3 tykkää tästä

Ihan hyvä elokuva tämä oli. En katunut että maksoin lipun hinnan.
XboxScorpio

Rekisteröitynyt 03.03.2017

04.12.2018 klo 19.21 8 tykkää tästä

Ainoa asia mitä itse jäin kaipaamaan oli tiivis homoeroottinen tunnelma.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.12.2018 klo 19.26 6 tykkää tästä

Ensisilmäyksellä luulin, että ASKO78 kävi vielä lisäämässä tarkennuksen, kun jäi vaivaamaan.

Kirjoita kommentti

94160

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova