Tuorein sisältö

Cold War

Ensi-ilta: 15.04.2019
Genre: Draama
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

18.04.2019 klo 23.40 | Luettu: 1948 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Oscareista kisannut, mustavalkoinen, korkeakontrastinen, neliönmuotoinen savukiekurointi vaatii ohjaajalta visiota, silmää ja kokemusta. Arvostelunkin pitäisi olla runollisempi versio Alkon tuoteselosteista, joten jospa kerran yritän. Oi! Petollisen nautinnollinen syöpäputkilo tupruttaa, kun kaksi toistaiseksi tutkimatonta sielua jakavat sen kupposen äärellä, keräämäänsä kansanmusiikkia kuunnellen. Ulkona hohtava lumi muistuttaa kylmän sodan viimasta ja tyhjän paperiarkin tavoin tulevaisuuden epävarmuudesta. Savun tahtiin kieppuvissa sieluissamme ymmärrys historian painosta nivoutuu aistimuksiin boheemeista baskeriräkälöistä ja elokuva iskee kuin Tolstoin tiiliskivi! Tai ehkä: kontrastisavua kyllä katsoo, mutta se symboloi lähinnä edellistä kertaa, kun siitä piti kirjoittaa.

Siis oikeasti. Näen savua useammin mustavalkoisissa taide-elokuvissa kuin todellisuudessa. En polta. En grillaa. En sammu pizza uunissa edes kerran vuodessa ja pizzausva on eri asia kuin leikkisän muodokas, jopa eroottinen savu. Elleivät tuttavat olisi sammuttaneet kynttilöitä viime vuosina, saattaisin pohtia, onko savu vastaava elokuva-alan kusetus kuin äänitehosteet avaruudessa. Eräässä kohtauksessa sätkä ei savua entiseen malliin, kun mies epäilee, ettei nainen saavukaan paikalle. Kun nainen saapuu, sätkä pössähtää kuin neitsyen penis. Luonnonvastaista animaatiotako? Jokaisessa tällaisessa voisi yhtä hyvin palloilla tapahtumia kommentoiva kreikkalainen kuoro Woody Allenin Mighty Aphroditen tyyliin.

Puolassa järjestetään Idols-kilpailut vuonna 1949. Virnistelevää setää panettaa, joten karismalla pärjää pidemmälle kuin taidoilla, mutta hieno show'sta tulee. Valtaapitävät valjastavat show'n propagandatarkoitukseen, mikä ei kaikkia ilahduta. Se on tärkeää, mutta jännäri tämä ei ole, vaan olennaisinta on, että virnistelevä setä ryhtyy panemaan näteintä tyttöä. Vilkaisin julistetta vain ohimennen, joten mietin aikani, onko tämä olevinaan se romanssi, jonka tilasin. Onnekkaasti ymmärrän tällaisiakin suhteita yhtä hyvin kuin Puolan historiaa. Taiteelliset rakastavaiset haaveilevat vapaammasta lännestä, mutta eri tahtiin, joten elämä mutkistuu.

Seuraava stunttini saattaa olla psykoosin merkki, mutta en kai minä sitä itse tajua. Tämän on tarkoitus olla vertaus.

Kuvittele leffa, joka sijoittuu vaikkapa Mussolinin Italiaan. Rakkaustarina on niin väkevä, että kohtalokkaimmalla hetkellä sankari pauhaa: "Likolei?! Mammo ossa Likolei... Rikka paalo pomppa nossa huura laara min Likolei!!"

Tuo oli siansaksaa. Päässäni kuvittelen, että kaikki ymmärtävät nyt, minkälaista tunnelatausta fiktiivinen Mussolini-leffa hakee. Ja jos jo tuo sen selitti, miten hyvä onkaan leffa, jolla on muitakin tyylikeinoja?! Tietyt taide-elokuvat eivät tarvitse ymmärrettävää ääniraitaa tai tekstitystä ja mietin puolankielistä Cold Waria pitkään siltä pohjalta. Sedän ja laululinnun romanssissa on turhautuneisuutta ja välillä he ovat erillään, mutta side pitää. Aukkoja pitää täyttää mielikuvituksella, joten samalla vaivalla sitä keksisi tekosyyn kaikille käänteille. Verrattuna kilpailevaan Oscar-tason savukiekurointiin Romaan hahmoja kuvataan huomattavasti lähempää, korkean kontrastin korostaessa ihon virheitä siinä missä sorateiden kuhmuisuutta, joten hahmoihin saa helpommin kontaktin. Musiikin käyttö on paikoin lähes musikaalimaista, joten myös suuret, lausuttaviksi liian kiusalliset tunteet tulevat edustetuiksi.

Sekin on kehu, että lyhyys on elokuvan parhaita puolia. Vuodet vilisevät ja valtiot vaihtuvat, mutta vanha suola janottaa. Lopussa pikakelaukseen kehittyy farssimaisia piirteitä, mutta yleisesti ottaen tämä on vahvaa, tunteille ja aisteille suunnattua kuvakerrontaa. Lukuunottamatta joka ikisestä (Suomeenkin sijoittuvasta) leffasta löytyvää otosta, jossa Eiffelin torni näkyy ikkunasta, asetelmat ovat niin tyylikkäitä, että tätä katsoisi tunnin, jos tämä olisi valokuvanäyttely. Siihen vielä musiikkia, niin 80 minuuttia on nautinto.

Mutta mitä tämä merkitsee historian painon aistivalle puolalaiselle, joka etsii identiteettiään savukiekuroinneista? Nenätörähdys.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hellboy (2019)... Eighth Grade... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



Liittyviä artikkeleita

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova