Tuorein sisältö

Jumanji: The Next Level

Ensi-ilta: 04.12.2019
Genre: Fantasia, Komedia, Seikkailu
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

07.12.2019 klo 13.00 | Luettu: 2547 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Pitäisi kehua leffaa, jota ei saa ajatella - ei yhtään. Juonella ei väliä ole, mutta näin se menee. Viimeksi tyttö- ja poikanörtti löysivät itseluottamusta ja toisensa maagisen videopelin avulla, kun he saivat pelata seksikkäimmällä latvattomalla tammella Dwayne Johnsonilla ja Lara Croftin pornoparodialla Karen Gillanilla. Pari vuotta myöhemmin he ovat eronneet. Poika narisee "meh, gnääs" ja jatkaa pelaamista. Yleisestikin ottaen peleihin voi jumittua vuosikymmeniksi, joten kavereiden on suoritettava väliintulo. Nyt tyypit eivät etsi timanttia viidakkokentästä, vaan timanttia aavikko- ja lumikentistä. Edellinen leffa on kuvattu uusiksi.

Päävitsinä mukaan eksyy kaksi vanhusta, jotka pelaavat Johnsonilla ja "lihaksikkaalla partiopojalla" Kevin Hartilla. Vanhuksilla ei ole kykyä sisäistää, mikä on peli, ja he vaikuttavat sekoavan lopullisesti, kun pappa-Johnson muistelee olleensa nuoruudessaan vastaava terminator ja peli ohjelmoi pappa-Hartin päähän triviatietoa, jota hän ei tunnista. Huvituin halvasta dementiahuumorista. Teoriassa Johnson näyttelee pelaajaansa Danny DeVitoa ja Hart vastaavasti Danny Gloveria, mutta en yllättyisi, jos julistetiimi vain pelleilisi esikuvia vilkaisematta. Jack Blackia ohjaa nyt tuttu kaapin kokoinen atleetti. Se on hetkittäin hervotonta ja samaistuttavaakin, kun Black kiukkuilee, että kuukausia on treenattu ja silti hän on puuskuttava läski.

Gillania ohjaa yhä tyttö, joka voimaantui jo, mikä on epäreilua Gillania kohtaan hänen haaveiltuaan mehukkaammista muutoksista. Muitakin vaihtovitsejä tulee, mutta ne ovat antikliimakseja yhdenkin tällaisen nähneelle. Leffasarja on valtavirran roskan määritelmä, joten en missään nimessä odota mitään, mitä idealla pitäisi oikeasti tehdä, jos olisimme kaikki mielenkiintoisia aikuisia. Se on viatonta hubaa, kun hahmot keskustelevat yksityiselämästä näyttäen muulta kuin pitäisi. Oikeat ihmiset teeskentelevät paikkansa löydettyään tai sitä tavoitellessaan, joten kaikki roolipelaamisesta seuraava absurdi sekoilu on puhuttelevaa sisältöä, kunhan sille omistaudutaan.

Leffa on: humoristinen toimintaseikkailu, sellaisen suurpiirteinen parodia ja symbolinen matka hahmoille. Mitään ei tehdä järin hyvin tai tasaisesti ja osa-alueet ovat joskus ristiriidassa oikolukukertojen unohduttua. Ennen peliä vanhukset tapaavat pitkästä aikaa. On selvittämätön riita. Pelissä he muuttuvat typerämmiksi, mutta hengailevat, joten sehän ratkaisi sen. "Symbolinen matka" on lievästi liioiteltu käsite. Se tuntuu symboliselta matkalta, kun esimerkiksi kova suorittaja joutuu selviytymään punkerona, mutta leffa toistuvasti unohtaa ideansa taustalle ja lopussa sitten ilmoitetaan, mitä opimme.

Onnistuin viihtymään. Perusidea kehonvaihdosta ja toistosta jossain määrin paranee jatko-osassa, kuten yhden päivän toisto paranee Päiväni murmelina -klooneissa ja juusto homehtuessaan (?). Olin tilaamassa lisää, kunnes diilin katkaisi viimeinen näytös, joka käyttäytyy mielikuvituksettomasti kuin tämä olisi normaali seikkailu, jossa on normaaleja roistoja. Roistojen pitäisi olla joko automatisoituja videopelivitsejä tai herätä itsetietoisuuteen ja kiertää sääntöjä. Home iski pakaroihin juuston sijaan. Muusta vauhtisähellyksestä arvostan eniten riippusilloilla hyppimistä apinoiden hyökätessä: tasapaino liioittelun ja jännitteiden välillä löytyy.

Yksinkertaisesti: jos suostuisit katsomaan edellisen osan uudestaan, katso tämä. Tarpeeton fantasia: tahtoisin Johnsonin ja Gillanin näyttelevän pappoja, jotka yrittävät hieroa sopua seksuaalisen kemian tullessa tielle, ja Hartin ja Blackin tulkitsevan eronneita nuorukaisia, joita vanha suola janottaa.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Veitset esiin - Kaik... Midsommar - loputon ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova