Tuorein sisältö

Borat Subsequent Moviefilm

Ensi-ilta: 23.10.2020
Genre: Dokumentti, Komedia
Ikäraja: 18
Jari Tapani Peltonen

23.10.2020 klo 21.00 | Luettu: 9307 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Great success! Amerikkalaiset äänestävät pian muustakin kuin Sauli Niinistön kaltaisesta koristeesta ja leffa vähän kommentoi. Se ei ole leffan syy, että tilanne on niin epätoivoinen, että kaikki (Jari Tervosta äärioikeistoon) pohtivat jo etukäteen, onko Donald Trumpin asianajajan Rudy Giulianin nöyryyttäminen Trumpin kaatava jytky vai vasemmistosalaliiton propagandaa. Rauhoitutaan. Jo YouTuben uutispätkät vahvistavat, että Giuliani on höperö klovni. Hänen tyttärensä suosittelee äänestämään Joe Bideniä. Rudy on helppo kohde Sacha Baron Cohenin sievälle, ihan pienelle salaliitolle, johon ei kuulu lapsien uhraamista Saatanalle.

Sachan tyyli vaatii uhkarohkeutta ja pimahtanutta neroutta, mutta tietynlainen helppous on pitkälti homman pointti. Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmästä johtuen republikaanit ovat nykyään kaikenkirjavien ahdasmielisten, itsekeskeisten ja/tai seinähullujen mulkvistien liittouma. Sacha kaapii kokoon todisteita niin helposti, että ne voi järjestellä tarinaksi. "Todiste" on vahva sana, kun elitisti vähän hämmentyy, tai kun kameran eteen suostunut yrittäjä ei kyseenalaista Sachan vitsejä, mutta tällainenkin tukee tunnelmaa. Sacha antaa myös QAnon-hoomoilasten sössöttää ja virnistelevien nilkkien juhlia Saudi-Arabian teloituksia, ja Rudy-kohtaus vahvistaa olettamasi siitä, mitä rikkaat, auringossa sulaneet herra perunapäät kulissien takana toimittavat (myös demokraatit tyyliin Bill).

Kulta-ajallaan Borat lypsi jenkeistä myrkkyä, joka on nykyään arkea oikeille toimittajille. Trumpin nousu valtaan vitsailematta selitti itselleni, miten Hitler teki saman. Uutuus ei murskaa todellisuudentajua, vaan hienous on siinä, miten kerronta jatkaa kehittymistään käytännön pakosta. Brüno-leffa harrasti ykkös-Boratia enemmän tarinaa ja lopussa se upeasti pakotti todellisuuden huipentamaan tarinan. Borat on tunnettu, joten nykyään hän naamioituu muiksi hahmoiksi. Alitajuntani intti, että Borat, Brüno ja kumppanit paljastuivat juuri samaksi jakomielitautiseksi hahmoksi, mutta koin yhä katsovani hahmoa. Uutuus on entistä tarinavetoisempi ja lisäksi leffa tuntuu henkilökohtaiselta avautumiselta, kun Boratin luonnevirheillä ja muulla on selkeämpiä merkityksiä vihollisen saatua kasvot.

Borat on rasistinen raiskaaja tai pahempaa - ja symppis, jotta hänelle avauduttaisiin. Avautumisten arvo on hiipumassa, joten Boratin on aika eheytyä. Hän yrittää lahjoittaa tyttärensä Trumpin kätyreille, jotta Trump ylistäisi Kazakstania. Alaikäisten pakkoavioliitot eivät ehkä ole Yhdysvaltain tunnetuin ongelma, mutta maalla on historiaa ihmiskaupan kanssa, nykyisellä presidentillä on palkintovaimo ja historiaa tuomitun alaikäisiin sekaantuneen ihmiskauppiaan Jeffrey Epsteinin kanssa ja kazakstanilaisten fiktiiviset naishäkit rinnastetaan maahanmuuttajien kohteluun (jne, jne), joten näillä ideoilla on tapana avautua. Tyttären näyttelijä Maria Bakalova venyy komeasti hahmon kehittyessä kuin Tarzan kymmenessä romaanissa ja siinä sivussa Borat joutuu pohtimaan arvojaan. Tytärkin on keino kätkeä Sachan naama; ehkä Sacha voisi tehdä näitä enemmänkin vilahtelevana mentorina.

Koin leffan olevan erittäin hauska ja yhtä surullinen, koska vahingonilo ei enää sytytä. Isä ja tytär ovat epäuskottavia sketsihahmoja ja silti inhimillisempiä yksilöitä kuin keskimääräiset amerikkalaiset tai allekirjoittanut, joka on hukannut satoja tunteja jenkkiuutisten tuijottamiseen zombiena. Leffa ei ole vaikeatajuinen, mutta sillä on eroa, ymmärrätkö olennaisen vai koetko ymmärtäväsi kaiken eli ihan liikaa sivumaininnoistakin. Leffa julkaistiin hetkeä ennen Trumpin ja Bidenin viimeistä väittelyä, joten en katsonut väittelyä suorana ja päätin olla katsomatta siitä pätkiäkään. Roskaväen olemassaolo on hyvä tiedostaa, mutta maailmassa on muutakin. Tarvitsin tätä.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Trial of the Chi... Viikate - Rillumare... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (10 viestiä)

Pc_masterRace

24.10.2020 klo 11.13 12 tykkää tästä

Tämä arvostelu oli trumppi vihassaan niin täyttä paskaa, että en koskaan ole lukenut paskempaa.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.10.2020 klo 11.33 36 tykkää tästä

Pc_masterRace kirjoitti:
Tämä arvostelu oli trumppi vihassaan niin täyttä paskaa, että en koskaan ole lukenut paskempaa.


Hyvä.
lainaa
Bub

25.10.2020 klo 22.10 2 tykkää tästä

Hauska pätkä oli mutta ensimmäisessä oli enemmän ihmisten kanssa kohtaamisia ja leffa tuntui välillä joltain Jackassin sivuosalta. Tässä mentiin enemmän tarinan ehdoilla.
lainaa
Pekko

25.10.2020 klo 22.30 5 tykkää tästä

Pc_masterRace kirjoitti:
Tämä arvostelu oli trumppi vihassaan niin täyttä paskaa, että en koskaan ole lukenut paskempaa.


Miksi olisi jotenkin väärin vastustaa Trumpin kaltaista imbesilliä? Kertoo paljon ihmisestä, joka puolustaa kyseistä paviaania.
lainaa
GG11

Rekisteröitynyt 16.01.2020

26.10.2020 klo 00.21 5 tykkää tästä

Persut tykkää Trumpista
lainaa
Anomuumi

26.10.2020 klo 16.00 4 tykkää tästä

Rahamiehet tykkää Trumpista.
Köyhät ja kommunistit ulisee.
lainaa
Jahas

26.10.2020 klo 20.54

Mistä tämä pitäisi nähdä kun Amazon Prime sanoo ettei rainaa voi katsella Suomessa?
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.10.2020 klo 21.03 2 tykkää tästä

Jahas kirjoitti:
Mistä tämä pitäisi nähdä kun Amazon Prime sanoo ettei rainaa voi katsella Suomessa?


Itsellä oli sama ongelma kunnes menin tätä kautta : https://www.primevideo.com/
lainaa
Laiskaa

26.10.2020 klo 23.26 5 tykkää tästä

Pc_masterRace kirjoitti:
Tämä arvostelu oli trumppi vihassaan niin täyttä paskaa, että en koskaan ole lukenut paskempaa.


Komppaan tätä. Vaikka media koittaa solvata trumppia kaksin käsin veden juomisesta tai värikkäästä retoriikasta, niin on älyllisesti taannuttavaa yhtyä tähän lapselliseen henkilöpilkkaan.
lainaa
Pekko

27.10.2020 klo 22.36 1 tykkää tästä

Lisättäköön: leffa oli umpipaska.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova