Edellisen osan pimein sekunti on se, kun 1. maailmansodassa karaistuneet psykopaatit kikattavat joukkomurhan yksityiskohdalle ikään kuin se olisi oivallus. Jatko-osa luonnollisesti kertoo Aladdinin taikalampusta, jonka pöllivä tv-shopin helppoheikki kikattaa alusta loppuun. Toivomuksia saa tehdä vain yhden, vaikka ne erittäin epämääräisesti kostautuvat toivojilleen. Mairea helppoheikki toivoo kaikissa käytännön merkityksissä lisää toivomuksia, joten leffa profiloituu useimpia lasten satuja idioottimaisemmaksi.

Ylipitkässä aloituskohtauksessa Wonder Woman on lapsi kotonaan Lesboksen saarella. Hän kykenee haastamaan aikuiset tasohyppelyssä. Kun hän ajautui vaikeuksiin ja silmäili ympäristöään, olin varma, että hänen neuvokkuuttaan juhlitaan: jo lapsena hän kykeni luovaan ajatteluun. Ei. Tasohyppelyn sääntöjä ei saa rikkoa. Tämä tavallaan perustelee sen, miksi hänkin (vuosisatoja myöhemmin) tarttuu epäterveelliseen toiveeseen, sillä tietenkään opetus reilusta pelistä ei uponnut kalloon, kun tädit esittivät sen päin seiniä.

Toiveet selittävät sekä kapteeni Kirkin paluun että furrypornon. Kovin on laiskaa. Kumpikaan polku ei ole ehyt tarina: miespääosanesittäjä pakotetaan takaisin ja furry nyt vain on sarjakuvahahmon arkkivihollinen. Vesku virkkoi aikanaan, ettei hän herätä ketään kuolleista, koska se ei ole kivan näköistä. Ei ole sekään, että sodassa kuollut poikalelu alleviivatusti varastaa toisen miehen ruumiin ja elämän ja asiasta tietoinen sankaritar silti kellistää lainaruhon lakanoihin.

Furry eli Cheetah on karvainen kissanainen, mutta vaikka hän olisi robottilehmä, hän maistuisi Batman - paluun Kissanaisen halpakopiolta. Kummatkin ovat neuroottisia hissukoita, jotka ovat vähällä päätyä sankarin joulukorttilistalle, mutta traumoistaan johtuen kisut pieksevät mulkkuja arveluttavalla innolla ja päätyvät silti tukemaan pahinta mulkkua. Batman - paluun reseptiin ei lisätä mitään ja siitä uupuu syvyyttä ja persoonallisuutta muun muassa koska aivopestyä ruumista raiskaava sankaritar ei ehdi kysellä ystävättären kuulumisia.

Tarinaan liittyvä toiminta alkaa puolivälissä laahaavaa, kahden ja puolen tunnin istuntoa. Silloin jo tuntuu, että liike-energian voisi jättää pois: toimintaleffassa draama pohjustaa väistämätöntä, mutta tarina toivemestarista kaipaa nokkeluutta eikä hidastavia töyssyjä. Cheetah vaikuttaa häviävän jo trailerissa? Totuus ei yllätä. Jos kulkukissa hyppää ikkunasta sisään ja ryhtyy riehumaan, et halua naarmuja, joten menee hetki sisäistää, mitä pitäisi tehdä: yhtä kova on Cheetah. Cats-arvostelusta yhä järkyttyneille kommentoin, että lopullinen furryversio on niin päälleliimattu ja pimeyteen haudattu idea, että on luontevampaa innostua 80-luvun trikoista, joissa hahmon tulkitsija Kristen Wiig nähdään aiemmin. Noin muuten en sisäistänyt, mitä 80-luku leffaan tuo.

Wiig näyttelee hillittyä ja siedettävää versiota neuroottisesta itsestään, mutta loppujen lopuksi Uma Thurmanin Batman & Robin -lässytyksen haastaminen tekisi leffasta huomionarvoisemman. Pedro Pascal on niin kusinen pääpahiksena eli piirroselokuvamaisena käärmeöljykauppiaana, että The Mandalorianin kypärää tuli ikävä, mutta toisaalta kaiken muun unohtaa nopeammin. Gal Gadot tekee Make-A-Wish-suorituksen, eli hän olisi täydellinen Wonder Woman lasten syöpäosastolla vieraillessaan.