Tuorein sisältö

Sound of Metal

Ensi-ilta: 30.04.2021
Genre: Draama
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

08.05.2021 klo 23.00 | Luettu: 1634 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Koin tämän yksin kotona, mutta sijoitan seuraavan sketsin teatteriin. Leffa alkaa möykkäävällä hevikonsertilla. Humppaveikko vieressäni kiroaa. Hipsterinä selitän, että herra hyvä, tämähän on äänisuunnittelulla Oscarin voittanut teos, joka kuvaa kuuroutuvan muusikon kärsimyksiä. Joku fiksumpi virkkoo siihen, että turpa kiinni molemmat ja kuunnellaan nyt toi Paranoid.

En siis täysin sisäistänyt, missä suhteessa kohtaus juhlii miehen intohimoja ja alustaa kriisiä. Yritin heti nähdä traagisen taiteilijakuvauksen, jollainen tämä ei edes ole. Toki se riipaisee, kun rumpali menettää kuulon ohella elämäntavan ja elinkeinon lääkärin puhuessa rahasta. Jatkossa kyse on levottoman kaiffarin sopeutumisesta. Traileria näkemättä veikkasin, että kuurojen aistimat värähtelyt tuovat paukuttajalle lohtua, mutta se on melkeinpä sivumaininta myöhäisessä vaiheessa. En vastusta korutonta arkirealismia, mutta koen, että sen ydintehtävä on löytää samaistumispintaa vaikeatajuisista ihmisistä.

Ai kuten kuuroista? Tavallaan. Ansiot saavat ajattelemaan heitä yleisestikin. Lähdemme siitä, että kuulokkeissa vaikuttaa olevan kosketushäiriö (käytä sellaisia, jos et pääse teatteriin). Stuntti toistetaan soveliaan usein ja mölyssä on enemmän vaihtelua kuin kranaatin räjähdettyä Rambon korvan juuressa. Kun rumpali tapaa kuurojen ryhmän, oivaa äänisuunnittelua onkin normaali hiljaisuus, jossa kuurot hörisevät ja naksuvat, sillä nyt ymmärrämme kuulevien ehdoilla, kuinka ulkopuolisena päähenkilö yhä itseään pitää viittomakieltä osaamatta. Hienoa.

Mutta kuka äijä on yksilönä? Kärsimätön. Simppeli. Hän yhä tahtoo tienata rokkaamalla. Ehkä se olisi "melodraamaa", jos näkisimme hänen hakkaavan puhki tärykalvonsa vaiheittain, mutta se voisi olla myös yleispätevä kertomus itsepäisyydestä, ylpeydestä, kunnianhimosta ja muusta. Sen sijaan tyttöystävä kärrää hänet kuuroleirille. Tällaiset esimerkillisen fiksut päätökset eivät ole kaksisia alkuja tarinoille.

Kuuro sotaveteraani puhuu asiaa. Rumpali on (leffa on) liian sisäsiisti kyseenalaistaakseen mitään muuten kuin tyhmällä ilmeellä. Veteraani tunnistaa rumpalin kärsimättömyyden, mutta listaa muutkin pulmat realistisena mentorina. Murheita ei kannata päihteisiin hukuttaa, muttei rumpali yrittänytkään, joten veteraani voisi yhtä hyvin sanoa, että pidä veroprosentti korkeana, jotteivät kriisit kasaannu, ja rumpali voisi kommentoida, että tonnin palautus on taas tulossa. Tarinankerrontaa.

Leirille jämähdetään. Katsomiskelpoisia kohtauksia on kokoelmaksi. Mielessä kävi, että sivunäyttelijät saattavat tulkita mukaelmaa itsestään kuten arkirealistisessa Nomadlandissa. On somaa, kun erilaiset kiltit tyypit löytävät harmoniaa, mutta suhteet eivät syvene, kuten eivät pääasiassa oikeastikaan. Puolivälin jälkeen aloin epäillä, että leffaa filmattiin kaverin kesämökillä ja matskun pohjalta anottiin rahoitusta ryhmäkohtauksille. Elokuvataidetta.

Tyttöystävää ei leirille huolita. Kun hän lopulta palaa, hän yhä vaikuttaa kantavan omaakin taakkaa ja kiikkuvan lähellä avainrepliikkiä, mutta ehkä runollisuus luokitellaan nykyään rahvaanomaiseksi. Leffa syyllistyy lopussa todennäköisemmin lievään tahattomaan huumoriin kuin absurdiin vitsiin eli tyylinvaihdokseen, mutta sivuutan sen ja summailen, että kerronta terävöityy riittävästi, jotta suhinan ja hyvän tahdon kannattelemalle kokonaisuudelle voi nyökätä. Ottaisinko tiimiltä draaman Ludwig van Beethovenista? Olisi ehdottomasti asiatonta vastata kysymykseen Amadeus-naurulla.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Boss Level... Happi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova