Tuorein sisältö

Happi

Ensi-ilta: 12.05.2021
Genre: Sci-fi, Trilleri
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

12.05.2021 klo 23.40 | Luettu: 1482 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Mélanie Laurentin sooloesitys on scifiversio mainiosta Haudatusta, jossa Ryan Reynolds kuopattiin elävältä. Ennen olivat miehet rautaa ja arkut puuta! Mélanien sievään Apple-arkkuun kuuluu tekoälyavustaja, Wi-Fi ja sovellusten liikeohjaus, joten allekirjoittanut ja japanilaiset voisivat vaikka muuttaa sinne. Moderni levoton sometyttö harrastaa myös takaumia ulkopuolisesta elämästä, mikä on tässä lajityypissä kardinaalimunaus.

Paljoa nainen ei muista. Happi on lopussa. Mistä on kyse? Tekoäly on antelias selittäjä, jos sille esittää juuri oikean kysymyksen kätevällä hetkellä... Olen kaukana insinööristä, mutta laajat uskottavuusongelmat jättivät närkästyneeksi, sillä keskeinen tavoite ei ole sulava satu, vaan sotkettu pakka, joka yllättää. Oletusarvoisesti sillä ei ole väliä, että arvasin yhden jekun alle 3 minuutissa, koska hyvän leffan katsoo uudestaan nautiskellen ideoiden kypsymisestä. Käytännössä unohdin arvaukseni, koska ensin käsiteltävät jutut käyvät avointa sotaa sen järkevyyttä vastaan.

Yksinkertainen piina toimii. Pätevästi Mélanie panikoi, vaikka hahmokin turhauttaa hetkittäin, kun käytös ei ole aina aivan niin perusteltua kuin leffa olettaa. Pienetkin takaumat ja muut temput salakavalasti etäännyttävät kriisistä, joka voisi kulkea täysin eikä melkein reaaliaikaisesti. Yleinen pohjavire on selkeä, joten naamaa ehtii vääntää luvan kanssa eksoottisemminkin. Tällaiset stuntit voivat tehdä näyttelijästä rakkaamman ja niin saattoi käydä.

Arkku ei selityksillä parane. Sankarittareen on työnnetty lasaretin letkut, mutta valikoituja lääkkeitä annostelee scifilonkero, koska se näyttää uhalta. Ilmeiset ideat käydään läpi salaliitoista harhoihin ja niin pitääkin, kun sankaritar yrittää ymmärtää minkälainen MacGyver tässä pitäisi olla, mutta sitten myös laajentamisen arvoiset yksilökeskeiset ideat puuroutuvat ruuhkaan, kun ylimitoitettu taustatarina alkaa kisata huomiosta. Jäin jopa miettimään, ymmärsikö ohjaaja käsikirjoituksen lopun oikein, sillä jos se on tulkinnanvarainen, se voisi olla tulkinnanvaraisempi.

En tylsistynyt. Närkästyin. "Impressionistinen kaaos" voi vangita huomion kuin jämäkkä teos, mutta tapa jolla leffa selittää ja paisuu torppaa monet mietteet. Huomasin, että hapeton kaappi on vähän niin kuin happikaappi, mutta koetapa tarttua tähän ja nähdä koronavuonna filmattu leffa tarkoituksellisena vertauksena koronavuoden ahdistuksesta. Kun sankaritar googlettaa itsensä päätään raapien, sehän on vertaus siitä, kuinka moni ei tunnista pian itseäänkään googletettuaan soopaa koronasta? Eh? Tuo on paljastuksia väistelevä kehno esimerkki. On oleellisempiakin seikkoja.

Leffa ahnehtii teemoja, vaikka arkku olisi intiimihkö tapa keskittyä yhteen. Ideakokoelma on uniikki, mutta niin olisi arkkuun sijoittuva aikaluuppikehonvaihtokomediakin. Leffa on korkeintaan osiensa summa, mistä suoraviivaisin esimerkki on se, että kun pulttaat tällaiseen tunnelmaotoksen kesämökiltä, niin sittenhän tasan kaikissa leffoissa on sellainen. Jos Sound of Metal olisi pysynyt kuuroutuvan hahmon kokemissa äänissä ja 127 tuntia kiven alla, stunttien jalo puhtaus olisi paikannut epäkohtia kuten tapauksessa Haudattu. Niin taas.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sound of Metal... Love, Death & Robots... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova