Tuorein sisältö

Little Demon

Ensi-ilta: 02.01.2023
Genre: Animaatio, Fantasia, Kauhu, Komedia, TV-sarja
Ikäraja: 18
Jari Tapani Peltonen

25.01.2023 klo 00.30 | Luettu: 827 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


25 vuotta sitten South Park esitteli antikristuksen faijoineen. Huipennukseksi riitti helposti se, kun Saatana hävisi nyrkkeilymatsin Jeesukselle voittaakseen veikkauksessa. Tänä vuonna lajityypin mestari Rick and Morty täyttää 10 vuotta. Sen viime kaudella huipennus tarkoitti sitä, että mytologia ja moraali määritellään itse ja sitten pelataan niin, että vähäisimmät fanit putoavat kärryiltä kuolemaansa. Ainakin se tunne aktivoi viimeiset aivokuoreeni kuivaneet mielihyvähormonit.

Little Demon -sarja kertoo antikristuksesta. 13-vuotias Christina on Saatanan tytär. Pilottijakso syöksyy nollasta sataan: kuukautiset ehtivät vaikuttaa teemalta, mutta menkkaränkkä johtaa kaikkien tappamiseen ja sitten kaikki tapetaan moneen kertaan kuten aina Rick and Morty -kopioissa. Jakso sentään menee jostakin jonnekin? Ehken lopeta katselua 5 minuutin kohdalla.

Edes Hellraiser-tason helvetillisyyttä ei oteta vakavasti kuten ei yleensäkään. Äiti sentään on yrittänyt pitää Christinan erossa isästä, mikä osaltaan kiristää heidän perususkottavaa suhdettaan. Saatanalla on mahtia ja maailmanvalloitusjuonia, mutta samalla se Danny DeViton ääninäyttelemä piru on peruslaimea viikonloppufaija, joka yrittää olla cool. Homma on ankkuroitu. Tappaminen ei ole pääasia. Jospa sitä vielä sietäisi? Pitele kaljaani:

Kun Christina vedetään Saatanan maailmoihin, äiti riisuutuu alasti ilman sensuuria ja paljastuu tatuoiduksi ja lihaksikkaaksi wiccaksi ja soturiksi, joka kulkee rutiinilla ulottuvuuksien välillä. Jos näet kaiken potentiaalin, ei haittaa, vaikka 75% olettamista menisi metsään.

1: ei. En luonut uutta iPad-kansiota fanitaiteelle. En edes sellaista, jota en muista käyttää. 2: ei. Pilottijakson mutkaton suhtautuminen alastomuuteen ei ole lupaus. Aikuisanimaatiot ovat antaneet fanitaiteelle liikaa tilaa määritellä sen, mitä on todellinen anarkia. Nännit ja puska ilman pikselöintiä voisivat olla alku vallankumoukselle, mutta kyse on lähinnä pilottijakson suorituspaineista. Onnekkaasti myös painottomat massamurhat jäävät jatkossa vähemmälle, tai niiden yleisimpiä uhreja ovat demonit.

3: kyllä! Christinan äiti on eräänlainen Rick. Hän on nähnyt kaiken. Hän voi tehdä mitä vaan: ei tieteen vaan noituuden keinoin. Pääsääntöisesti ulottuvuuksien välisten hirviöiden hyökkäykset eivät merkitse hänelle mitään, mutta Rickin tavoin hän on haavoittuvainen tarvittaessa. Pidemmän päälle hän on hieman tasapaksu. Äänenä toimiva Aubrey Plaza on yleensäkin kyky, jossa on "sitä jotakin" muttei lopulta tarpeeksi. Myönteisiin puoliin lukeutuu vaikutelma, että hahmolla on todellista historiaa jopa Rickiin nähden: entinen teinigootti on jo pitkään panostanut selviytymistaitoihin piittaamatta siitä, mikä on magiaa ja mikä arkirealismia.

Oletusarvoisesti en reagoi siihen, jos yläasteikäinen piirtää puolikkaan ruumiin ja tussaa punaisella. Moista piisaa. Hetkittäin sarja venyy aidosti perverssiin tunnelmaan: äiti ei ole psykopaatti, mutta kun hän tunnistaa sarjamurhaajan baarissa, hän alleviivatusti kiihottuu vaarasta, joten on tilaisuus yökkiä ja kenties kunnioittaa fetissiä - ennen antikliimaksia. Lopulta tämmöisiä tunnelmia tietoisesti suositellut opettaja tai talonmies saa potkut.

Päähenkilö Christina määritellään 2. jaksossa, joka kannattaa vähintään katsoa. Hän innostuu kyvystään hallita ketä tahansa, mutta hän on mieluummin supersankari kuin demoni, vaikkei sekään mene putkeen. Hän on teini, joka etsii itseään. Toisinaan sarja vaikuttaa auttavan matkalla, mutta eiköhän haettu status quo ole se, että satunnaisen mummon tuntema kummitus voi yhtäkkiä mesota A- tai B-juonessa, jotta jotakin, jotakin.

Teoriassa kauden päätös onnistuu vielä vangitsemaan mielikuvituksen. Saatanan jälkeläisiin liittyvä mytologia menee paksummaksi ja äidillä on yhä omaa puuhaa, mutta samalla 25 minuutin istunnot vaikuttavat kestävän jo tunnin tai pari, kun vihjailusta ei edetä konkretiaan. Jaksoilla on omat tarinansa, joiden laimeat loput on helppo antaa anteeksi, kun palkitsevuus on tulevinaan jatkuvuudesta. Kun jatkuvuus ei kypsy South Parkia kummemmaksi, alkaa olla myöhäistä väittää, että Kennyllä on väliä.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ihmeellinen maailma... Länsirintamalta ei m... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova