Tuorein sisältö

Yakuza: Sutra

Jesse Kärkkäinen

24.05.2023 klo 09.11 | Luettu: 10342 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Yhdysvaltalainen, vuosituhannen taitteessa perustettu Yakuza veivaa metallimusiikkia, jota on hankala laittaa tiettyyn lokeroon. Yhtyeen uutuusalbumi "Sutra" heittää samaan pakettiin raskasta ja paikoitellen kipakkaakin metalliruhjontaa, johon sotketaan hypnoottisia tunnelmia sekä rauhallisempia sävyjä. Pitkät kappalekestot ja poukkoilevat biisirakenteet ovat täynnä massiivisen jämäköitä sävellyksiä, jotka murjovat ja ihmetyttävät pahaa aavistamatonta kuulijaa. Jos johonkin materiaalia yrittää verrata, niin ilmaisusta löytyy Voivodin tuotannosta tuttua kulmikkuutta ja Mastodonin äkkivääryyttä. Harmi vain, ettei lopputulos nouse edellä mainittujen yhtyeiden tasolle.

Suuressa kuvassa Sutran post-metal-henkinen murjonta ja hitaasti vyöryvä ilmaisu toimivat. Kitarariffit ovat pääosin tarttuvia ja mielenkiintoisia, jykevät äänimaisemat herättävät kunnioitusta ja erikoisemmat irtohetket heittävät keitokseen jotain piristävän erilaista. Raskaamman ilmaisun seasta voikin bongata esimerkiksi puhallinsoittimilla luotua fiilistelyä, josta löytyy paikoitellen miellyttävää jazzahtavuutta. Eri elementeillä ja kontrasteilla leikittelyä olisi kuitenkin kaivannut enemmänkin. Vaikka Yakuzan ilmaisussa on erilaisia sävytyksiä siellä täällä, eivät nämä kuitenkaan varioi kappalemateriaalia riittävästi. Sutra kuulostaa liiaksi harmaalta metallimassalta, jonka irtoelementit eivät jää kyllin hyvin mieleen. Tätä raskassoutuisuutta lisää myös albumin pitkältä tuntuva kesto sekä soundimaailma, joka ei korosta ilmaisun eri vivahteita riittävästi.

Sutra jättää harmittavan kaksijakoisen fiiliksen. Toisaalta kokonaisuudesta haluaisi pitää nykyistäkin enemmän, sillä pohjimmiltaan kiekko on vahvasti toteutettu - varsinkin raskaampi runttaus toimii. Kappaleet kuten 2is1, Echoes From the Sky tai vaikkapa Burn Before Reading ovat hienoja esimerkkejä levyn lukuisista onnistumista. Mutta siltikin. Yhtye, jota tituleerataan avantgardemetallin suuruudeksi, ei lunasta odotuksia. Sekaan olisi kaivannut enemmänkin jotain selkeästi erikoisempaa ja erottuvampaa. Tällaisenaan Sutra on tasaisen vahva ja paikoitellen upeakin metallijulkaisu, joka ei kuitenkaan onnistu lumoamaan kuulijaa.


V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Fast & Furious X... Shazam! Fury of the ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova