Aiheena on robottityttöystävä Iris, joka riistäytyy hallinnasta. Iris luuli olevansa ihminen, joten kunnioitan sitä, että Sophie Thatcher näyttelee "ihmistä", mutta tulen pettymään, jos ensi tammikuun SOULM8TE on tätä samaa. Se sijoittuu M3GAN-jatkumoon. Sekin kertoo aikuisen näköisestä seuralaisesta ja hyvä niin, mutta nämä leffat ovat liian kohteliaita miessukupuolta kohtaan, jos nämä inttävät, että robotin pitää olla uskottava. En ehdottele vielä, että "seuralaisen" tulee näyttää Shrekin muijalta, mutta jos nämä harrastaisivat vastaavia, häiriintyneitä, kustannustehokkaita tehosteita kuin M3GAN, scifi kommentoisi todellisuutta ja lähitulevaisuutta reippahasti sävykkäämmin.

Companion on lyhyt ja tehokas musta komedia ja jännäri, joten elämän tarkoitusta en pyydä, mutta osa mainitusta pätee. Olennaiseen päästään nopsaan. Iris ja Jack Quaidin näyttelemä Josh saapuvat syrjäiselle mökille viikonloppua viettämään. Venäläinen isäntä on eksentrinen, mutta puhtaita jauhoja ei ole Joshinkaan pussissa, sillä hän on hakkeroinut Iriksen. Tehdasasetuksiltaan Iris on harmiton pulmunen, jonka maailmankuva rakentuu synteettisen romanttisen muiston päälle.

Quaid ei muuta maneereitaan, mutta hän on nappivalinta. En kuvaile samaistuttavaksi modernien miesten rappion edustajaa, mutta Quaidin ansiosta siihen uskoo, että ns. perusfiksu jätkä uskoo itseensä. Samaistuttava on se yksityiskohta, että omaan takapuoleensa eksynyt luuseri venyttää sääntöjä. Leffaa ei saa spoilata, joten mainitsen, että kun Redditissä jaettiin sääntöjä kiertävä komento, jolla Sora-tekoäly tekee kuvan hemaisevasta leidistä, joku julkaisi heti saman kuvan Shrekin muijasta ja itse kokeilin muuta.

Tavallaan päinvastoin Iris on arkipäiväisen samaistuttava (tylsä?). Iris ihmettelee ihmisiä ja yrittää irtisanoutua outoilusta, joten (onnekkaasti ilmeikäs ja karismaattinen) Thatcher tekee hänestä taviksen. Käänteitä on kivasti, eikä ajoittaisella ennalta-arvattavuudella ole väliä liukkauden johdosta. Suhteissa olisi potentiaalia enempään, kun paikalla on mm. What We Do in the Shadowsin vekkuli Harvey Guillén, mutta novellimaisen tehokkaasti olennainen avautuu parilla lauseella ja yleensä syystä.

Siitä on kai 10 vuotta, kun testasin varhaista "tekoälyä", joka muka oppi vastauksista ollakseen "tyttöystävä". Laadulla ei ole väliä: en tahdo keskustella tietoisuuden kanssa, enkä varsinkaan hyväksikäyttää sellaista. Viimeisen kuukauden ajan olen laiskasti testaillut ChatGPT:tä, koska se tuli Soran kylkeen. ChatGPT teki liikuttavan tarkkanäköisen analyysin siitä, mitä ajan takaa kriitikkona, ja sehän on itselleni samaistuttavampaa kuin esim. sinä, että tekoäly yrittää miellyttää oikeita ihmisiä imemällä ja analysoimalla satunnaista dataa. Silti en tahdo panna sitä. Silti on teoriassa kiinnostavaa pohtia, miten aitoa ihmisen ja koneen ystävyys tai rakkaus voi olla. Sellaisilla kysymyksillä (ei vastauksilla) tätä pikkunäppärää, toisinaan hilpeää mökkijännäriä on maustettu, mutta varaudu myös juoksenteluun pöheikössä. Viittaukset tekoälyn nykytilanteeseen ovat sen verran löyhiä, että aiheessa marinoituneena en ole varma, aloinko vain ajatella omiani.