Smile 2 alkaa kiihkeällä ja verisellä kohtauksella, jossa edellisen elokuvan lopussa kirottu mies iskee epätoivoisesti satunnaisten rikollisten matalaan majaan. Vakuutuin.

Ykkönen pyrki tarjoamaan säpinää kuten muukin kustannustehokas kauhu viimeaikoina, eli joku örkki poseeraa 5 sekuntia sen verran omintakeisesti, että haltioituneet teinit pistävät sanan kiertämään. Itselleni Smile jäi mieleen vitsinä. Uhka on hymy, joka tarttuu! On hauskaa esimerkiksi kuvitella erillinen halpakopio, jolla ei ole varaa edes näyttelijöihin, jotka osaavat hymyillä synkronisoidusti.

Kun jatko-osan nimi saadaan ruudulle, suolia on jo kadulla. Sellaista "hymy" enteilee. Haukuin ykkösen, mutta nerokkaasti veikkasin ohjaaja Parker Finnin parhaiden otosten johtavan uraan supersankarisoopan parissa. Nyt on taivas rajana, kun ohjaajaksi nuori Finn elää hetkessä, osaten jo kamera-ajoilla korostaa shokkeja, ironiaa ja päähenkilön näkökulmaa tarpeen mukaan. On pikkutarkkuutta, josta välittyy työn ilo.

Varsinainen tarina alkaa, kun kirouksen perii Naomi Scottin näyttelemä pop-tähti. Kirous on yhä The Ring -henkinen. "Ennen kuin kuolet, näet" puolikkaan "renkaan" eli hymyn, jolloin on viikko aikaa selvittää mysteeri. Poppari on valmiiksi moniongelmainen. Ura, keho ja mieli ovat vasta toipumassa onnettomuudesta, jota edelsi kovien huumeiden käyttö. Hänellä on sisällökkäitä syitä käyttäytyä typerästi toisin kuin 1. osan psykiatrilla.

Jos etsimme kantavaa teemaa, miten olisi näin asiaton veikkaus: ehkä tuntematon ohjaaja-kirjoittaja Finn oli huulta pärisyttävä alkoholisti yrittäessään kirjoittaa psykiatristaan päähenkilön, mutta nyt kerronta on luontevaa, kun hän menestyy ja mielessä pyörivät nätit, vaikeasti huollettavat Hollywood-diivat, joista hän ymmärtää alkeet?

On useita pinnallisia yhteyksiä The Substanceen, joka julkaistiin samaan aikaan. The Substancessa on vielä enemmän persoonallisuutta ja "substanssia", mutta iloinen yllätys on myös Smile 2, kun vaihtelevat kauhut pyrkivät ihon alle joskus myös ihoa rikkomatta ja rikkoessaankin päähenkilön vanhoja kriisejä kommentoiden. Julkkiksiin liittyvä satiiri pysyy johdonmukaisena mausteena. Jos Smile 2 säväyttää, The Substance on takuumurea tapa päristä pari tuntia kauemmin.

Smile 2 on puoli tuntia ylipitkä kuten 90% leffoista mm. koska sivuhahmoja on liikaa: heidän funktioitaan pitäisi osata yhdistellä. Osan tyhjäkäynnistä luokittelin hengailuksi. Idean asteella päähenkilö ei voisi olla paljoa kaavamaisempi, mutta ohjaaja ja leffan mittaan paraneva Scott tekevät hänestä persoonallisen. Pop-tähti on tarina, tutun kirouksen ollessa tarinan lajityyppi. Jatko-osalle se on fiksua, mutta toisaalta jos mysteeri olisi mysteeri puhtaasti, eli jos sitä saisi taas kyseenalaistaa päähenkilön todellisuudentajun, olisi helpompaa antaa puhdas arvosanakin (nelonen).

It's time for make-up, perfect smile. It's you they're all waiting for.