"Sika valittiin pääministeriksi demokraattisessa Suomessa, jonka vaakunasta johtuen tän leffan nimi on Leijonakuningas."

- Kertoja

Tarinasta saattaa unohtua tarina, jos taktiikkana on epäkohtien kommentoiminen. Selkeämpää esimerkkiä saa hakea. Ruskettunut Lumenvalkoinen syntyi lumimyrskyssä. Hänellä on omenafetissi jo ennen kuin hän syö omenan. Hän on prinsessa, joka tykkää tehdä piian hommia jo ennen kuin paha äitipuoli pakottaa hänet piiaksi, jotta tietäisimme, ettei hän ole diiva, vaikka hän feministisesti käskee renttumiesten siivota oman läävänsä. Hän ei haasta kuningatarta kauneudessa (fair = kaunis) vaan reiluudessa (fair = reilu). Kuningatar ei halua olla reilu, mutta taikapeili osaa vahvistetusti vastata vain siihen, kuka on "fair".

Ja jos jotain ei selitetä, vaikutelma on se, ettei leffa osaisikaan. Vanhaa piirrettyä mukaillaan vain koska. Piirretyssä myrkkyomena edustaa hovijuonittelua: vallan huipullakin pahan kuningattaren on oltava ovela. Ironisesti hän kuoli hirviömummona, jonka hän itsestään teki. Nyt hän laulaa pahuudestaan kansalle ja pistää armeijansa etsimään Lumikkia, kunnes hän ohimennen mummoileekin vain koska.

Yksi idea toimii melkein. Poika, jonka Lumikki tapaa alussa, ei ole prinssi, vaan amatööritason Robin Hood, joka muistuttaa Lumikkia kansan hädästä. Tapaaminen kärjistää Lumikin ja kuningattaren konfliktia, joten murhayritystä myöhemmin Lumikki voisi jo keskustella jatkosta herra Hoodin ja hänen iloisten veikkojensa (kuten parin ihmiskääpiön) kanssa. Siedettävin uusi laulukin kuuluu Hoodille. Sitä saadaan odottaa, sillä Lumikki tapaa ensin seitsemän animaatiokääpiötä vain koska.

Kääpiöt ovat kamalia verrattuna vuoden 1937 piirrettyyn, jonka ajattomin visuaalinen saavutus ne ovat, mutta herttaisia ne ovat vuoden 1995 Toy Storyyn nähden. Niillä on sielu selkeämmin kuin Gal Gadotilla, joka tekee uransa surkeimman suorituksen lastentarhan kevätnäytelmän tasoisena pahiksena. Esimerkiksi kuningattaren kankean uhoamislaulun aikana Gadot profiloituu pääsyylliseksi. Vertailusta hyötyy myös Lumikki Rachel Zegler, jonka kulmien ja suupielten ylimääräiset lihakset pelastavat jotakin.

1937 Lumikki pakeni synkkään metsään. Kyseessä on historian ensimmäinen animaatioelokuva, mutta kohtaus on useimpia nykyelokuvia luovempi ja energisempi ilmaistessaan vaivatta, että hirviöt ovat palatsissa varttuneen tytön mielikuvitusta. Kohtaus päättyy, kun Lumikki itkee ja hirviöt paljastuvat söpöeläimiksi, jotka määrittelevät seuraavan vaiheen. Klassista. 2025 GigaChad-Lumikki ei voi osoittaa heikkoutta, joten hän kohtaa oikeasti Evil Deadin seksuaalisesti aktiivisen puun, joka tietenkään ei liity mihinkään mitenkään. Uudenlainen puukohtaus olisi tilaisuus uudelleenesitellä "herra Hood", joka voisi kertoa metsän meiningistä, ja ehkä puu voisi käydä kuningattaren kohtaloksi lopussa, mutta kun ei. Studiopomojen vaatimukset eivät anna rytmille edes tilaisuuksia toimia.

Reiluuden puolella leffa on, joten leffa on parempi kuin Maleficent - Pahatar. Jos paha kuningatar olisi päähenkilö, joka laulaa synkästi "ain toivon, toivon rakkaintain, ne kasvot kun nään" kytätessään Lumikkia, niin sitten tämä olisi täsmälleen vastaava saavutus kuin Maleficent - Pahatar.