Tuorein sisältö

Synecdoche, New York

Ensi-ilta: 12.06.2009
Genre: Draama
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

15.06.2009 klo 12.15 | Luettu: 12917 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Synekdokee on kielikuva, jossa yksityiskohtaa tarkoittavalla ilmaisulla (esim. "Hollywoodilla") viitataan tosiasiassa kokonaisuuteen ("Yhdysvaltain elokuvateollisuuteen") tai kokonaisuudella (esim. "tavallisilla ihmisillä") tosiasiassa yksityiskohtaan ("enemmistön muodostaviin yksinkertaisiin elokuvankuluttajiin, jotka eivät auta syvällisiä laatuleffoja menestymään taloudellisesti"). Synecdoche, New York on Hollywoodin omaperäisimmän käsikirjoittajan Charlie Kaufmanin esikoisohjaus, jota ei ole suunnattu taviksille. Katso Being John Malkovich, Human Nature, Adaptation ja Tahraton mieli ja kysy sitten itseltäsi, tahdotko nähdä Kaufmanin kertovan surrealismin keinoin, kuinka ahdistavaa, surullista, toivotonta, haurasta ja pitkäveteistä ihmiselämä on.

Takuusielukas Philip Seymour Hoffman näyttelee teatteriohjaaja Caden Cotardia, joka voi huonosti masentuneisuuttaan ja masentuu huonovointisuuttaan ja pelkää kuolemaa, vaikkei osaa elää. Cotard alkaa ulostaa epäilyttäviä värejä ja saada kummia hermostollisia oireita. Turhautunut, taiteilijana lahjakkaampi maalarivaimo myöntää kaikella rakkaudella fantasioivansa ukkopahan kuolemasta. Ensihätään vaimo lähtee Saksaan vieden perheen perijättären mennessään. Cotardin elämän harvoja valopilkkuja ovat teatterin viehkeät naiset, kunnes hän yllättäen saa huomattavan apurahan. Cotard tahtoo tehdä jotain syvästi merkityksellistä, myöntäen kuitenkin, ettei hän ole varma, mitä hän ajaa takaa. Cotard tahtoo, niinku, kertoa kaiken elämästä ja kuolemasta - mikä on tietenkin mahdotonta - paitsi siinä mielessä, että tämä tästä toivottomasta yrityksestä kertova elokuva onnistuu kertomaan melkoisen kattavasti kaiken elämästä ja kuolemasta tietystä rajoitetusta näkökulmasta.

Kaufman on mestari yhdistelemään todellisuuden tasoja. Suuressa varastorakennuksessa Cotardin tuotanto paisuu paisumistaan vailla suuntaa. Cotard on kykenemätön käsittelemään muuta kuin elämänsä tuoreimpia tapahtumia, ja suurin osa hänen elämästään on teatteria. Niillä main kun hitainkin katsoja ymmärtää jonkin olevan eeppisesti pielessä, Cotardilta kysytään, milloin näytelmän on tarkoitus tulla ensi-iltaan? Valmistelut ovat jatkuneet yli 10 vuotta. Cotard palkkaa näyttelijöitä näyttelemään itseään ja tuttaviaan, mutta koska näytelmä on hänen elämänsä, joutuu hän lopulta palkkaamaan näyttelijöitä näyttelemään näyttelijöitä näytteleviä näyttelijöitä. Cotard käyttää koko elämänsä yrittäessään ikuistaa elämänsä, jota hän ei ole oikeastaan elänyt.

Tämä oli rajoittunut tulkinta varsinaisista tapahtumista. Mikä merkitys kaikella on, mitä Kaufman tahtoo sanoa, se on korostetusti kiinni katsojan omasta päästä. Synecdoche, New York toimii uskoakseni useammalla tasolla kuin Kaufman osaisi itsekään laskea. Esimerkiksi minä en pelkää kuolemaa, mutta koin elokuvan erittäin henkilökohtaisesti, vaikka kuolemanpelko läheisine ilmiöineen onkin teemoista se käsinkosketeltavin. Elokuvassa yhdistyy yleisinhimillinen, helposti tunnistettava elämäntuska, ja melko selkeästi se, mitä neuroottinen ohjaaja-kirjoittajanero itse tuntee, vaikka häntä kuinka ylistettäisiin. Synecdoche, New York tuntuisi olevan Kaufmanille sitä mitä oli Federico Fellinille. Huomautan, että yrittäessäni nauttia Fellinin yliarvostetusta taidepaukusta, toivoin sen ansioittensa ohella olevan jotain niin tunteellista ja raa'an vilpitöntä kuin Kaufmanin tilitys on. En missään nimessä väitä, että useimmat ihmiset tulevat ymmärtämään Kaufmania, vaan että Kaufman ymmärtää ihmisiä.

Synecdoche, New York sijoittuu todellisuuden sijasta hämmentävään, mutta käytännössä todellisuutta loogisempaan unimaailmaan. Jos joku asuu palavassa talossa, tämä on alitajunnan/Kaufmanin tapa kertoa jotakin. Ajan kulu esitetään tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella, ahdistavalla tavalla. Jo ensimmäisissä kohtauksissa, kun elokuva teeskentelee olevansa arkinen draama, tarkkasilmäiset huomaavat päivämääristä, että kohtauksen sisällä saattaa kadota kuukausi. Elämä valuu Cotardin käsistä: lääkärit jakelevat tuomioitaan, hautajaiset vuorottelevat näyteltyjen hautajaisten kanssa, ihmiset ovat hankalia, hyvinäkin hetkinä Cotard itkeä pillittää – musertavaa, miten elokuva maalaa kuvan siitä, että nämä ovat ne mainitsemisen arvoiset hetket Cotardin olevaisuudessa. Tapahtumia kevennetään kierolla huumorilla, jonka kokeminen huumorina on katsojasta kiinni, mutta yleisesti ottaen teos on pohjattoman surullinen ja masentava mitä puhdistavimmalla tavalla.

Päästyäni sisälle tunnelmaan, koin elokuvan kirjaimellisesti huumaavana; itkin ja nauroin erikseen ja yhtä aikaa; tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi, koska katsoin tämän; tämä on paras näkemäni elokuva sitten Speed Racerin; ja taidanpa myös laittaa tähän huutomerkkejä!!! Kaufman on nero.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Drag Me to Hell... Amorphis - Skyforger... >

Keskustelut (5 viestiä)

Saakeli

15.06.2009 klo 23.01

Hehhee, tuli toissapäivänä katsottua ja mietin, että olisi kiva nähdä mitä Peltonen olisi tästä mieltä.
Arvasinhan, ettei mestariteokset mene ohitse mieheltä.
MaryPoppins

Rekisteröitynyt 10.02.2009

16.06.2009 klo 21.44

Todella hieno teos! Kaufmanin ohjausta ei voi tarpeeksi ylistää. Paikoittain leffa tapahtuu niin monella tasolla, että vaatinee useamman katsomisen, jotta ymmärtäisi kaiken mahdollisen.
Chrisberg

02.08.2009 klo 02.51

Upea elokuva. Elokuva vain tuntui junnaavan paikoillaan välillä ja lopussa turhauduin tunnekylmäksi. Jäi sellainen olo että vaikkakin esim Lynchin teokset ovat usein moniulotteisia ja virkistävän outoja, niin ohjaajalla tuntuu olevan vähän pissaa päässä ja punainen lanka kadoksissa. Koen myös ylimielisenä ja ärsyttävänä idean että jos elokuvan usea kohtaus on toistoa, pitkäveteistä ja tylsää niin (kaikki) on kätevästi selitettynä että ´koet juuri kuin pääosahenkilö!!´ Jostain syystä sitä ankarempi ns hyville elokuville jotka pistävät miettimään.
Kari

03.03.2010 klo 16.24

Jäikö Chrisberg elokuvan katsominen kesken koska vasta lopussa koko junnauksen syy avautui?
saibee

24.08.2010 klo 15.28

En lämmennyt tälle leffalle. Ois voinut leikata vaikka tunnin pois tekeleestä, eikä siltikään olisi menetetty mitään oleellista. Aivan lii-an pitkä sisältöön nähden. Hyvin tehty ja näytelty, mutta itse leffa olikin sitten unohtunut kaikkien tasojen väliltä. Ns tekotaiteellista kukkien lannoitetta.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova